Quy Nhon ja nalka

Vitsit mulla oli hirvittava yo. Olin illalla menossa viela syomaan sen eilisen hassun tyypin kanssa, mutta sitten satoi niin kovaa etten halunnut menna ulos kastumaan. Aattelin menna ajoissa nukkumaan etta jaksaisin herata aamulla. Mutta heti kun ma suljin silmani nain niiden pelokkaiden kylalaisten kasvot niista Son Myn museon kuvista. Ne jahtas mua koko yon ja ma vaan itkin ja mietin miten voisin lohduttaa niita, mutta ei kymmenia vuosia kuolleina olleita oikein voi lohduttaa, joten en oikein paassyt mietinnoissani kovin pitkalle. Sitten kun tokenin siita tuli kylla jotenkin uudestisyntynyt olo, mutta oon kylla vielakin vahan melankolinen. Vahan samanlainen fiilis kuin silloin kun katsoi Tulikarpasten haudan. En oikein saanut unta, joten luin ensin Siepparin loppuun ja otin sitten kahden tunnin torkut ennen heratysta viidelta.

Tulin Quy Nhoniin paikallisjunalla, joita vaitettiin ihan hirvittaviksi kaikkialla. Ei se ollut ihan hirvittava. Joo, likanen betonilattia ja kovat puupenkit ja rautakehikot ikkunoissa ja likainen kyykkyvessa, mutta mita sitten. Matka kesti viis ja puoli tuntia ja torkuin suurimman osan siita omituisissa asennoissa. Joku kovistyyppi nahkatakissa kavi selittamassa mulle jotain pari kertaa. Aasialaiset kovistyypit on tosi hassuja. Lisaksi mua hairikoi englantia osaamaton konduktoori joka tuijotti mun tisseja. Eka se istui vastapaata ja hopotteli jotain ja ma vaan sanoin etta I don't understand, mutta sita ei haitannut, se vaan jatkoi. Naa kaikki aina vaan jatkaa hopottamista. Niinku se hopottaminen mitaan auttais, yhtakkia vaan alkaisin tajuta. Kayttaisivat elekielta tai jotain jos haluavat pointtinsa perille. Ma kaytin elekielta ilmaistakseni etta sen olis parempi poistua, mutta se ei oikein tainnut tajuta. Tai kylla se poistui, mutta loppumatkasta se tuli taas istumaan mun viereen, ihan liian lahelle. Se halus tutkia mun Lonely Planetia ja se hopotteli jotain hotellista ja naytti kannykastaan jotain numeroita ja tuijotteli viela vahan lisaa tisseja ja yritti kaikin mahdollisin tavoin mukamas vahingossa kosketella ja mua arsytti. Lopuksi se antoi kayntikorttinsa ja ma aattelin etta vitsit, soitan sille varmaan heti ensimmaisen tilaisuuden tullen.

Tormasin taalla hammentavaan asiaan, eli naispuoleiseen xe om -kuskiin, ja lahdin heti sen matkaan, koska oon vahan kyllastynyt vietnamilaisiin miehiin jotka tykkaa mun vaaleasta ihosta. Silla oli vahan ropayska, mutta se ajoi niin ettei mun selkaan sattunut yhtaan vaikka oli rinkka selassa. Aika hyvin ajettu. Mitenkohan se osas. Menin siistiin ja halpaan hotelliin, vaikka taalla olis ollut vaihteeksi yksi hostelli dormillakin, mika olis ollut sikahalpaa. Mulla on nyt vaan jotenkin vahan epasosiaalinen fiilis. Tai ihan semisosiaalinen, mutta jotenkin haluan etta mulla on semmonen kolo minne voin valilla menna ihan yksin ja olla hiljaisuudessa. Ehka se johtuu siitakin kuinka kovaaaninen Vietnam on. En tiia.

Nyt musta tuntuu etta pitaa menna syomaan. Olin menossa silloinkin kun tulin tanne. En tieda miksi tulin tanne. Teki vaan mieli kirjoittaa jotain vaikkei oikeastaan ollut mitaan erityista sanottavaakaan. Ja ai niin. Mun piti kattoa paikkakunnan kartta netista etta tietaisin missa hitossa oon. En oo taas eksynyt, en.