Jepsista jee. Eilen oli tosi muikee ilta. Tormasin iltapaivalla johonkin 65-vuotiaaseen paapparaiseen ja sen noin miljoonaan sukulaiseen ja kylailin niitten kaikkien luona ja illalla olin sitten sen paapparaisen ja sen veljenpojan kanssa juopottelemassa sivistyneesti. Se oli tosi mielenkiintoinen ja eloisa paapparainen, ranskalaiset oli vanginneet sen isan ja kiduttaneet sita monta vuotta kun se oli lapsi ja se itte oli ollut ilmavoimissa opettamassa amerikkalaisille vietnamia ja sitten se ei ollut kahteenkymmeneen vuoteen voinut puhua englantia kun kaikki jotka osas liian hyvin englantia vangittiin vakoilijoina. Ja sitten se haistatteli kommunismille, mika on tosi jannaa koska moisesta voi joutua taalla aika Isoon Pulaan, oon kuullut aikaisemmin vaan kahden Easy Riderin haistattelevan kommunismille. Ja silla paapparaisella oli ihan mahtavat naururypyt silmakulmissa ja se huokui ihan mieletonta positiivista energiaa kaikesta kokemastaan huolimatta ja se oli tosi inspiroivaa kaikin puolin. Lisaksi totesin illan aikana etta on ihan hiton siistia olla moottoripyoran kyydissa pienessa huppelissa (kuski oli selva, koska ma en ole ihan aalio, vahan vaan) ja repesin vessassa tosi pahasti kun vessapaperirullassa oli lisko ja onhan se nyt hassua (vai onko?) ja sitten ma mietin etta en varmaan oo koskaan aikaisemmin nauranut samalla kun pissaan tai ainakin se pissaaminen on ollut vahinko, mutta sitten ma muistin etta oonhan ma montakin kertaa nauranut samalla kun pissaan. Tama oli tosi tarkeaa.
Sitten tanaan tulin bussilla Can Thoon enka meinannut alyta tulla sielta ulos oikeessa paikassa kun olin niin ajatuksissani, mutta sitten joku tosi pitka (! (ma muuten inhoan sita kun ihmiset laittaa huutomerkin sulkuihin, miksikohan ma nyt ite tein niin?)) xe om -kuski kiskoi mut sielta ulos ja toi mut guest houselle, jossa oli hinnat vahan ikavasti nousseet, mutta ma vahan kihertelin ja sain huoneen alennuksella. Ma en kylla vielakaan oo paassy yli siita kuinka pitka se kuski oli. Se oli niin pitka. Oikeesti tyypit hei.
Huomenna mun pitaa herata ihan sikainfluenssa-aikaisin etta ehdin aamulla kiertamaan kaikki kelluvat marketitparketit. Mulla on paatti jo varattuna, joten on pakko herata kun mua odotetaan. Ehka se on hyva niin. Tai ehka se ei ole hyva niin. Tamtamtamtaa.
torstai 30. huhtikuuta 2009
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Rach Giassa
Eilen iltapaivalla kavellessani torilta takaisinpain huomasin paattifirman konttorin, ja etta saarelta paasee pois myos keskipaivan jalkeen. Hypin riemusta ajatellessani rakkaita aamu-uniani ja ostin lipun. Sitten laiskottelin viela illan. Ja yon. Nukahdin aamulla neljalta. Mun oli tarkoitus herata tosi aikaisin etta ehdin viela aamullakin lillua meressa, mutta lopulta sain itteni ylos vasta puoli yhdeltatoista ja en ehtinyt muuta kuin tunkea tavarat rinkkaan ja maksaa ja juosta kolmen kilsan paahan bussille.
Ma nain tosi himmeita unia taas aamulla. Yhdessa ma menin johonkin baariin, jossa oli outo baarimikko joka halus nayttaa mulle sensuroimattomia versioita elokuvista. Ma olin menossa elokuvateatteriin, koska ma tiesin etta yks ihminen jonka haluan nahda oli menossa sinne, mutta baarimikko sanoi ettei sita elokuvaa nayteta tanaan, joten jain baariin katsomaan sen sensuroimattomia elokuvia. Ne oli tosi torkeita ja mua nauratti kun ne oli niin torkeita. Niitten leffojen lopuksi baarimikko paljasti etta elokuvateatterissa olisi pyorinyt leffa tanaan, mutta se halus nayttaa mulle jotain todellista ja sensuroimatonta koska se tyyppi jonka olisin halunnut nahda ei ole todellinen. Ja sitten ma olin silleen, etta hei, niinpa.
Lauttamatkalla telkkarissa pyoritettiin Sylvester Stallone -leffoja ilman aanta. Ekaksi oli uusin Rambo ja sitten joku vanha leffa, jossa Sylvesterilla oli vahan liian tiukat kainaloihin asti ulottuvat farkut, nahkatakki, tosi makeet aurinkolasit ja auto, jonka rekkari oli Awesome-50 tai jotain sellaista. Ma torkuin musiikkia kuunnellen aluksi, mutta herasin johonkin Rambon kamalaan taistelukohtaukseen ja ipod shufflas justiin Magyar Posseen ja ihmisten raajat rajahteli telkkarissa musiikin tahtiin ja sitten mua vahan itketti ja oksetti, koska oon nahnyt taalla ihmisia joilta puuttuu raajoja vaappumassa pitkin katuja omatekoisilla pyoratuoleilla, joka on vaan puunpala jonka alla on pyorat. Sitten lapsilta ammuttiin aivot pellolle ja yokotti viela lisaa, koska sellaista sattuu muutenkin kuin elokuvissa. Yokkis.
Ma vietan nyt yhden yon Rach Giassa ihan vaan huvin vuoksi, vaikka mulla loppuu aika. Taalla ei oo mitaan, mutta yleensa semmoset paikat on jotenkin kaikkein mielenkiintoisimpia. Esimerkiksi mun mielesta on tosi mielenkiintoista etta taalla nettikahvilassa on joku vanha paapparainen maalaamassa taulua nauravista naisista. Ja muuta tuollaista pienta kivaa. Lisaksi ma rakastan mun hotellihuonetta. Se on alle neljan euron huone ja silta se nayttaakin. Se on kellarissa takakujalla ja mulla ei oo omaa vessaa. Mulla on kylla oma suihku. Eika omalla vessalla tee mitaan. Kuitenkin vaan pissaisin ja kakkaisin sinne, menis ihan hukkaan. Jep jep.
Ma nain tosi himmeita unia taas aamulla. Yhdessa ma menin johonkin baariin, jossa oli outo baarimikko joka halus nayttaa mulle sensuroimattomia versioita elokuvista. Ma olin menossa elokuvateatteriin, koska ma tiesin etta yks ihminen jonka haluan nahda oli menossa sinne, mutta baarimikko sanoi ettei sita elokuvaa nayteta tanaan, joten jain baariin katsomaan sen sensuroimattomia elokuvia. Ne oli tosi torkeita ja mua nauratti kun ne oli niin torkeita. Niitten leffojen lopuksi baarimikko paljasti etta elokuvateatterissa olisi pyorinyt leffa tanaan, mutta se halus nayttaa mulle jotain todellista ja sensuroimatonta koska se tyyppi jonka olisin halunnut nahda ei ole todellinen. Ja sitten ma olin silleen, etta hei, niinpa.
Lauttamatkalla telkkarissa pyoritettiin Sylvester Stallone -leffoja ilman aanta. Ekaksi oli uusin Rambo ja sitten joku vanha leffa, jossa Sylvesterilla oli vahan liian tiukat kainaloihin asti ulottuvat farkut, nahkatakki, tosi makeet aurinkolasit ja auto, jonka rekkari oli Awesome-50 tai jotain sellaista. Ma torkuin musiikkia kuunnellen aluksi, mutta herasin johonkin Rambon kamalaan taistelukohtaukseen ja ipod shufflas justiin Magyar Posseen ja ihmisten raajat rajahteli telkkarissa musiikin tahtiin ja sitten mua vahan itketti ja oksetti, koska oon nahnyt taalla ihmisia joilta puuttuu raajoja vaappumassa pitkin katuja omatekoisilla pyoratuoleilla, joka on vaan puunpala jonka alla on pyorat. Sitten lapsilta ammuttiin aivot pellolle ja yokotti viela lisaa, koska sellaista sattuu muutenkin kuin elokuvissa. Yokkis.
Ma vietan nyt yhden yon Rach Giassa ihan vaan huvin vuoksi, vaikka mulla loppuu aika. Taalla ei oo mitaan, mutta yleensa semmoset paikat on jotenkin kaikkein mielenkiintoisimpia. Esimerkiksi mun mielesta on tosi mielenkiintoista etta taalla nettikahvilassa on joku vanha paapparainen maalaamassa taulua nauravista naisista. Ja muuta tuollaista pienta kivaa. Lisaksi ma rakastan mun hotellihuonetta. Se on alle neljan euron huone ja silta se nayttaakin. Se on kellarissa takakujalla ja mulla ei oo omaa vessaa. Mulla on kylla oma suihku. Eika omalla vessalla tee mitaan. Kuitenkin vaan pissaisin ja kakkaisin sinne, menis ihan hukkaan. Jep jep.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Tyhma saari
Jos nyt rehellisia ollaan, niin en ole kylla tehnyt tanaan yhtaan mitaan eika siksi oikeastaan olisi tarvetta kirjoittaa. Mutta teeskennellaan edes etta olen tehnyt jotain, koska muuten ma en kesta omaa aaretonta laiskuuttani ja saamattomuutta. Leikitaan etta oon kaynyt sukeltamassa ja nahnyt jannia eksoottisia kaloja sen sijaan etta oon vaan lillunut aalloissa ja nahnyt kalan lautasella (se maistui ihan kissanruoalta) ja leikitaan etta oon tehnyt hurjan kajakkiretken sen sijaan etta oon vaan istunut bungalon ulkopuolella hiekkaan uponneessa kanootissa.
Mulla on vahan ristiriitaiset fiilikset nyt. Toisaalta mulla olis viela tosi paljon asioita nakematta Vietnamissa. Itseasiassa ne kaikkein hehkutetuimmat asiat, eli Mekong ja Sapa. Mutta toisaalta ma olen jo jotenkin tosi kyllastynyt Vietnamiin eika ehka oikein kiinnosta, vaikka ne on varmasti siisteja. Mutkun...plaaa. Ma haluaisin uuteen maahan. En tieda minne. Ehka johonkin semmoseen, mita ei ees oo olemassa. MUUMIMAAHAN. Ma meen sinne sitten vaikka kesalla.
Oikeesti mun pitaa vaan saada aamulla itteni sangysta ylos aikaisin ja hommata kyyti lautalle ja lahtea liikkeelle, koska en kesta olla paikallani. Oon ollut taalla saarella jo liian pitkaan. Niin vaan kay helposti, koska taalla ei voi vaan hypata johonkin bussiin. Lentoliput pitaa ostaa etukateen ja lautta lahtee vaan kerran paivassa varhain aamulla. Saaret on tosi huono idea ihmiselle joka ei tykkaa suunnitella asioita etukateen. Tosi huono.
Mulla on vahan ristiriitaiset fiilikset nyt. Toisaalta mulla olis viela tosi paljon asioita nakematta Vietnamissa. Itseasiassa ne kaikkein hehkutetuimmat asiat, eli Mekong ja Sapa. Mutta toisaalta ma olen jo jotenkin tosi kyllastynyt Vietnamiin eika ehka oikein kiinnosta, vaikka ne on varmasti siisteja. Mutkun...plaaa. Ma haluaisin uuteen maahan. En tieda minne. Ehka johonkin semmoseen, mita ei ees oo olemassa. MUUMIMAAHAN. Ma meen sinne sitten vaikka kesalla.
Oikeesti mun pitaa vaan saada aamulla itteni sangysta ylos aikaisin ja hommata kyyti lautalle ja lahtea liikkeelle, koska en kesta olla paikallani. Oon ollut taalla saarella jo liian pitkaan. Niin vaan kay helposti, koska taalla ei voi vaan hypata johonkin bussiin. Lentoliput pitaa ostaa etukateen ja lautta lahtee vaan kerran paivassa varhain aamulla. Saaret on tosi huono idea ihmiselle joka ei tykkaa suunnitella asioita etukateen. Tosi huono.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Mjiaaaah
Eilen mulla oli tosi kylma koko paivan ja lahinna vaan istuin kuistilla puoliunessa villasukat jalassa. Tanaan mulla on ollut tosi kuuma ja oon hikoillut varmaan 10 litraa. Lisaksi oon lillunut meressa ja lukenut ja kuunnellut tosi paljon musiikkia. Nyt alkaa vahan kyllastyttaa laiskottelu.
Mua vahan arsyttaa etta en ehdi kiertaa Deltaa kunnolla ajan kanssa ja en valttista ehdi pyorahtaa Sapassa ollenkaan. Aika on yhtakkia havinnyt jonnekin. Kahden viikon paasta lahden takaisin. En halua, en halua, en halua. Yhyy.
Ma en jaksa kirjoittaa enempaa koska taalla nettikahvilassa on tosi kovaaanisia arsyttavia teinipoikia jotka osoittelee jossain pelissa olevan naisen tisseja ja hohottaa. Ma en kesta. Piti etsia jotain informaatiota, mutta ah. En jaksa. On niin kuumakin.
Mua vahan arsyttaa etta en ehdi kiertaa Deltaa kunnolla ajan kanssa ja en valttista ehdi pyorahtaa Sapassa ollenkaan. Aika on yhtakkia havinnyt jonnekin. Kahden viikon paasta lahden takaisin. En halua, en halua, en halua. Yhyy.
Ma en jaksa kirjoittaa enempaa koska taalla nettikahvilassa on tosi kovaaanisia arsyttavia teinipoikia jotka osoittelee jossain pelissa olevan naisen tisseja ja hohottaa. Ma en kesta. Piti etsia jotain informaatiota, mutta ah. En jaksa. On niin kuumakin.
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Nyyh nyyh
Mulla on kai kuumetta. En tieda kun hukkasin kuumemittarin jo Ninh Binhissa. Mutta ainakin mulla on kuuma otsa ja hikoilen aika paljon ja mua vahan heikottaa ja mun nena vuotaa valilla ja aani katoilee. Ja eilen illalla sarki paata aika paljon. Melkein pokrasin kun kavelin tanne nettikahvilalle, eli ei varmaan ollut kauhean jarkevaa kavella tanne. Mutta kun kerran kavelin, niin taidan kavella torille asti ja ostaa jotain vitamiinipitoista hetelmaista.
On aika kurja olo. Ma inhoon itteani niin paljon. Kun mulla on kuumetta. Senkin aalio. Miksi oot kipea. Idiootti, idiootti, idiootti.
Huh, nyt mua alkoi onneksi naurattaa. Pelastus. Rengas. Hytkyy. Ei mitaan. Ma olin asken viisi minuuttia maailman surullisin ihminen.
Ma nain unta etta kavin puntarilla ja painoin 90 kiloa (oho) ja soin makaronilaatikkoa jossa oli jauhelihaa. Siita ma totesin etta olin syonyt eilen ihan liikaa ja etta mulla on raudanpuutetta, mista mun eilinen ruoanhimoni luultavasti johtuikin. Ma soin eilen mm. kokonaisen ananaksen. Onneksi mulla on rautatabletteja.
Nyt meen harrastamaan vahan lisaa itsesaalia.
On aika kurja olo. Ma inhoon itteani niin paljon. Kun mulla on kuumetta. Senkin aalio. Miksi oot kipea. Idiootti, idiootti, idiootti.
Huh, nyt mua alkoi onneksi naurattaa. Pelastus. Rengas. Hytkyy. Ei mitaan. Ma olin asken viisi minuuttia maailman surullisin ihminen.
Ma nain unta etta kavin puntarilla ja painoin 90 kiloa (oho) ja soin makaronilaatikkoa jossa oli jauhelihaa. Siita ma totesin etta olin syonyt eilen ihan liikaa ja etta mulla on raudanpuutetta, mista mun eilinen ruoanhimoni luultavasti johtuikin. Ma soin eilen mm. kokonaisen ananaksen. Onneksi mulla on rautatabletteja.
Nyt meen harrastamaan vahan lisaa itsesaalia.
torstai 23. huhtikuuta 2009
Phu Kuukkelissa
Jes. Taalla sita ollaan. Saarella. Kavelin ma kolme kilsaa ennenko loysin ekan nettikahvilan. En oo kauheen syrjaisessa paikassa nimittain. Ehka vahan liiankin epasyrjainen, koska joudun kattelemaan bungaloni ikkunasta valilla kaljamahaisia miehia humisevien aaltojen lisaksi. Mutta ehka ma kestan. Humisevat aallot on sen verran kivoja. Ja oon liian laiska ettiakseni toista paikkaa. Toi on kohtuuhintainen ja siella on sahkot ja kaikki. Paadyin sinne koska lentokentalla joku tyyppi jonka nimi oli Wow selitteli mulle vaihtoehtoja ja houkutteli mut autoonsa ja ma menin vaikkei silla edes ollut karkkia. Se oli ihan taksi. Ma oon kylla ihan liian laiska majoitusta ettiessani. Oikeesti meen melkeinpa aina ensimmaiseen vastaantulevaan paikkaan, koska mulla ei oo muita rajoituksia muuta kuin se etta paikka saa maksaa korkeintaan 10$ ja siella pitaa olla sanky ja vessa ja suihku. Muuten ma en jaksa valittaa yhtaan mistaan hinta/laatu-suhteista. Ihan sama. Taalla yopyminen on nyt vahan kalliimpaa kuin 10$/yo, mutta se on ihan ok, koska se on bungalo ja niissa mun maksimi on 20$/yo. Eiko mielenkiintoista.
Seuraavaksi aion kertoa muutamia huomioita joita olen tehnyt vietnamilaisista. Tai lahinna niiden karsimattomyydesta ja keskittymiskyvyttomyydesta. Hirvittavan karsimatonta ja levotonta kansaa oikeasti. Sen nakee heti ensimmaisena liikenteesta. Kukaan ei jaksa odottaa vuoroaan. Moottoripyorat tunkee mita pienimmistakin koloista valittamatta siita etta silla tavalla paasee vain kaksi metria eteenpain. Sitten karsimattomyys tulee esiin jonottaessa. Koska vietnamilaiset ei tee sita. Ne ei jonota. Jos ma yritan jonottaa vaikka jossain lippukassalla, en paase ikina asioimaan koska kaikki vaan tunkee mun ohitse ja sitten ne kuhisee siina isossa sekavassa kasassa. Lisaksi karsimattomyys nakyy telkkarin katsomisessa. Koska niilla on aina telkkari pyorimassa kaikkialla, mutta kukaan ei ikina pysahdy katsomaan niita ohjelmia kahta minuuttia kauemmaksi ajaksi.
Tanaan karsimattomyys hammastytti mua lentokentan turvatarkastuksessa, kun piippasin mennessani metallinpaljastimesta lavitse. Nainen pyoraytti pienemman metallinpaljastimen mun ympari ja se piippasi mun taskun kohdalla. Sitten se vaan kaantyi poispain ja alkoi hosottaa jotain ihan muuta edes vilkaisematta etta mita siella mun taskussa oli. Siella olis voinu olla vaikka mita. Ei siella ollut muuta kuin vetoketju, mutta silti.
Saigonin lentokentalla oli joku mies, jolla ei ollut mitaan laukkuja, silla oli vaan kadessa haapukuinen Barbie-nukke. Lapsia ei nakynyt missaan.
Bussimatka lentokentalle Saigonissa maksoi vaan 3000 dongia. Se on noin 10 senttia. Oikeesti. Miksi kaikki kayttaa moottoripyoria ja tukkii liikenteen ja saastuttaa, kun julkinen liikenne on noin halpaa? Koska ne on karsimattomia. Bussi nimittain liikkuu aika hitaasti edestakaisin syoksahtelevan moottoripyorameren keskella.
Mua vasyttaa tosi paljon. Onneksi oon nyt laiskottelupaikassa. Nyt mua vaan huolestuttaa se etta saako taalta yhtaan mistaan kasvisruokaa. No varmaan riisia ja kaalia ainakin. Nami nami. Ja ehka ma voin hatatapauksessa syoda vahan kalaakin.
Seuraavaksi aion kertoa muutamia huomioita joita olen tehnyt vietnamilaisista. Tai lahinna niiden karsimattomyydesta ja keskittymiskyvyttomyydesta. Hirvittavan karsimatonta ja levotonta kansaa oikeasti. Sen nakee heti ensimmaisena liikenteesta. Kukaan ei jaksa odottaa vuoroaan. Moottoripyorat tunkee mita pienimmistakin koloista valittamatta siita etta silla tavalla paasee vain kaksi metria eteenpain. Sitten karsimattomyys tulee esiin jonottaessa. Koska vietnamilaiset ei tee sita. Ne ei jonota. Jos ma yritan jonottaa vaikka jossain lippukassalla, en paase ikina asioimaan koska kaikki vaan tunkee mun ohitse ja sitten ne kuhisee siina isossa sekavassa kasassa. Lisaksi karsimattomyys nakyy telkkarin katsomisessa. Koska niilla on aina telkkari pyorimassa kaikkialla, mutta kukaan ei ikina pysahdy katsomaan niita ohjelmia kahta minuuttia kauemmaksi ajaksi.
Tanaan karsimattomyys hammastytti mua lentokentan turvatarkastuksessa, kun piippasin mennessani metallinpaljastimesta lavitse. Nainen pyoraytti pienemman metallinpaljastimen mun ympari ja se piippasi mun taskun kohdalla. Sitten se vaan kaantyi poispain ja alkoi hosottaa jotain ihan muuta edes vilkaisematta etta mita siella mun taskussa oli. Siella olis voinu olla vaikka mita. Ei siella ollut muuta kuin vetoketju, mutta silti.
Saigonin lentokentalla oli joku mies, jolla ei ollut mitaan laukkuja, silla oli vaan kadessa haapukuinen Barbie-nukke. Lapsia ei nakynyt missaan.
Bussimatka lentokentalle Saigonissa maksoi vaan 3000 dongia. Se on noin 10 senttia. Oikeesti. Miksi kaikki kayttaa moottoripyoria ja tukkii liikenteen ja saastuttaa, kun julkinen liikenne on noin halpaa? Koska ne on karsimattomia. Bussi nimittain liikkuu aika hitaasti edestakaisin syoksahtelevan moottoripyorameren keskella.
Mua vasyttaa tosi paljon. Onneksi oon nyt laiskottelupaikassa. Nyt mua vaan huolestuttaa se etta saako taalta yhtaan mistaan kasvisruokaa. No varmaan riisia ja kaalia ainakin. Nami nami. Ja ehka ma voin hatatapauksessa syoda vahan kalaakin.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Ramboilua ja muuta kivaa
Mun blogi varmaan kuolee ihan justiinsa. Se vaan kuolee. Koska mua vahan arsyttaa ajatus siita etta kuka vaan voi lukea mita ma teen. Mita se niille kuuluu. Ei mitaan. Lisaksi taa kuolee koska ma lennan huomenna Phu Quoc -saarelle keskelle ei mitaan ja en varmaan loyda tietokoneita joka nurkalta. Luulisin. Tai sitten loydan ja kirjoitan tanne oikeasti kymmenen kertaa paivassa kun pitkastyn pelkkaan laiskotteluun.
Nooh. Mutta joo. Eilen kavin Cao Dai -temppelissa ja Cu Chi -tunneleissa jarjestetylla matkalla. Bussissa mun vieressa istui tosi outo amerikkalainen naikkonen joka naureskeli koko ajan ittekseen ja valilla se puhuikin ittekseen ja ma luulin etta se puhui mulle ja sitten se oli tosi kummastunut kun ma vastasin. Lisaksi ma nain tosi kauniit solisluut, mutta oon vielakin sita mielta etta miesten ei kannattaisi kayttaa v-aukkoisia paitoja.
Cao Dai vaikutti tosi typeralta uskonnolta. Mutta eikohan ne kaikki. Joten ei se mitaan. Siella rukoiluhetkessa oli kaikenlaista buddhalaisista munkeista arkkipiispoihin. Tosi himmeeta.
Cu Chi -tunneleilla nahtiin eka jarisyttava propaganda-video. Sitten nahtiin vanhoja ansoja ja muuta vastaavaa. Sitten paasi ammuskelemaan. Sielta sai ostaa oikeita luoteja ja sen jalkeen paasi ampumaan kohti pahvielaimia hiekkamontussa. Ma en enaa muista mika pyssy mulla oli. En ma tieda semmosista mitaan, eika kiinnostakaan tietaa. Ampumistakin kokeilin lahinna vaan kokeilun vuoksi. Se oli pelottavaa. Ja kovaaanista. En oikein tiennyt miten sellaista vekotinta pitaisi pidella. Oli tosi iso pyssy. Ei kuitenkaan se Rambo -konekivaari, se olis ollut vahan liian kallista ja pelottavaa. En ma osunut muuta kuin hiekkaan.
Sen jalkeen paastiin ryomimaan niissa itse tunneleissa. Niita oli suurennettu jonku verran ja se oli vaan sadan metrin pituinen matka, mutta oli ne aika hurjia silti. Ei mitenkaan erityisen ilmavia. Valilla oli ihan taysin pilkkopimeeta ja valilla piti kammeta ittensa ylos hassuista koloista joissa ei ollut tilaa rappusille. Valilla mun hartiat melkein juuttui kiinni seinamiin kun oli niin kapeeta. Aika monet jatti homman kokonaan valiin tai meni vaan kymmenen metrin pituisen matkan, missa ei mun mielesta ole kauheasti jarkea kun kerran on reissusta maksanut. Nossot. Olihan se hauskaa kuitenkin. Ja tulin ylos sielta tosi multaisena ja hikisena. Siella oli ulkosalla jotain 38 astetta lamminta ja tunneleissa viela vahan kuumempi.
Ei niista sitten sen enempaa. Tanaan oon lahinna sahlaillyt lentolippujen kanssa kun varasin eilen illalla paluulennonkin, mutta tajusin sitten etten halua lentaa takaisin, kun ennemmin otan lautan mantereelle ja kierran sitten sen Deltan sielta pain. Lisaksi oon taas hengaillut siina okykahvilassa (siella soi elektronista jazzia, voiko olla mitaan miellyttavampaa sen jalkeen kun on hengaillut ravintoloissa joissa paras piisi joka soi on Boys, Boys, Boys? Ei voi!) ja kaynyt yhdessa museossa. Ei muuta. Heippa.
Nooh. Mutta joo. Eilen kavin Cao Dai -temppelissa ja Cu Chi -tunneleissa jarjestetylla matkalla. Bussissa mun vieressa istui tosi outo amerikkalainen naikkonen joka naureskeli koko ajan ittekseen ja valilla se puhuikin ittekseen ja ma luulin etta se puhui mulle ja sitten se oli tosi kummastunut kun ma vastasin. Lisaksi ma nain tosi kauniit solisluut, mutta oon vielakin sita mielta etta miesten ei kannattaisi kayttaa v-aukkoisia paitoja.
Cao Dai vaikutti tosi typeralta uskonnolta. Mutta eikohan ne kaikki. Joten ei se mitaan. Siella rukoiluhetkessa oli kaikenlaista buddhalaisista munkeista arkkipiispoihin. Tosi himmeeta.
Cu Chi -tunneleilla nahtiin eka jarisyttava propaganda-video. Sitten nahtiin vanhoja ansoja ja muuta vastaavaa. Sitten paasi ammuskelemaan. Sielta sai ostaa oikeita luoteja ja sen jalkeen paasi ampumaan kohti pahvielaimia hiekkamontussa. Ma en enaa muista mika pyssy mulla oli. En ma tieda semmosista mitaan, eika kiinnostakaan tietaa. Ampumistakin kokeilin lahinna vaan kokeilun vuoksi. Se oli pelottavaa. Ja kovaaanista. En oikein tiennyt miten sellaista vekotinta pitaisi pidella. Oli tosi iso pyssy. Ei kuitenkaan se Rambo -konekivaari, se olis ollut vahan liian kallista ja pelottavaa. En ma osunut muuta kuin hiekkaan.
Sen jalkeen paastiin ryomimaan niissa itse tunneleissa. Niita oli suurennettu jonku verran ja se oli vaan sadan metrin pituinen matka, mutta oli ne aika hurjia silti. Ei mitenkaan erityisen ilmavia. Valilla oli ihan taysin pilkkopimeeta ja valilla piti kammeta ittensa ylos hassuista koloista joissa ei ollut tilaa rappusille. Valilla mun hartiat melkein juuttui kiinni seinamiin kun oli niin kapeeta. Aika monet jatti homman kokonaan valiin tai meni vaan kymmenen metrin pituisen matkan, missa ei mun mielesta ole kauheasti jarkea kun kerran on reissusta maksanut. Nossot. Olihan se hauskaa kuitenkin. Ja tulin ylos sielta tosi multaisena ja hikisena. Siella oli ulkosalla jotain 38 astetta lamminta ja tunneleissa viela vahan kuumempi.
Ei niista sitten sen enempaa. Tanaan oon lahinna sahlaillyt lentolippujen kanssa kun varasin eilen illalla paluulennonkin, mutta tajusin sitten etten halua lentaa takaisin, kun ennemmin otan lautan mantereelle ja kierran sitten sen Deltan sielta pain. Lisaksi oon taas hengaillut siina okykahvilassa (siella soi elektronista jazzia, voiko olla mitaan miellyttavampaa sen jalkeen kun on hengaillut ravintoloissa joissa paras piisi joka soi on Boys, Boys, Boys? Ei voi!) ja kaynyt yhdessa museossa. Ei muuta. Heippa.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Tanaan en oo tehnyt mitenkaan kauheasti asioita, koska olin suunnitellut menevani yhteen museoon, mutta tajusin sitten etta sehan on maanantaina kiinni, ja sitten mua ei oikeastaan huvittanut tehda oikein muuta, joten paatin maleksia ympariinsa koko paivan. Mika oli vallan muikeeta ja rentoa.
En tieda miksi, mutta jostain syysta Saigonin kaupallisuus uhkaa saada mut mukaan imuunsa. Kiertelin tanaan yhta markettia ja sain kiskoa itteani hampaat irvessa pois kimmeltavien rannekellojen ja nattien laukkujen ja naadan paskantamien kahvinpapujen ja hassujen propaganda-paitojen luota. Ostin vaan hedelmia ja pahkinoita. Hyva mina. Mutta sitten menin jonnekin ihan overikahvilaan juomaan jotain ihan overia erikoiskahvia ja herkullista porkkanakakkua ihan overiin hintaan ja nautin olostani pelottavan paljon. Kai se on jotain tasapainoilua sille etta oon viime aikoina aika paljon vaan tarponut mudassa ja muuta vastaavaa.
Huomenna ma meen kierrokselle Cao Dai -temppeliin ja Cu Chi -tunneliin. Cu Chi -tunnelissa on mahdollista ampua jotain. Ma en oikein tieda mita. Mutta taidan kokeilla sita. Koska en usko etta se on ihan Kambodza-juttu. BANG BANG. Iik.
Ma olisin tosi kovaa halunnut menna sen jalkeen Con Dao -saarelle, koska se on syrjainen ja siella on kansallispuisto, jossa vois taas vahan tarpoa mudassa, ja kilpikonnia ja varmaan kaikkea aika kaunista. Tutkailin kuitenkin tanaan netista vahan infoa ja vaikuttaa silta etta mulla ei todellakaan ole varaa siihen, koska halvimmat majoitusvaihtoehdot saarella on semmosta 32$/yo. Byaah. Tai olishan mulla siihen varaa, daa, oon Suomesta, mutta mulla ei oo varaa koska en halua olla tuhlaileva aalio ja kuluttaa kaikkia rahojani niin etta joudun myohemmin jumittamaan paikoissa joissa en halua jumittaa. Lahden sitten varmaan ylihuomenna kiertelemaan Mekong Deltaa. En tieda viela minne. Meen varmaan vaan linja-autoasemalle ja katon sitten minnepain Deltaa sielta lahtee seuraava bussi. Tai jotain sellaista.
En tieda miksi, mutta jostain syysta Saigonin kaupallisuus uhkaa saada mut mukaan imuunsa. Kiertelin tanaan yhta markettia ja sain kiskoa itteani hampaat irvessa pois kimmeltavien rannekellojen ja nattien laukkujen ja naadan paskantamien kahvinpapujen ja hassujen propaganda-paitojen luota. Ostin vaan hedelmia ja pahkinoita. Hyva mina. Mutta sitten menin jonnekin ihan overikahvilaan juomaan jotain ihan overia erikoiskahvia ja herkullista porkkanakakkua ihan overiin hintaan ja nautin olostani pelottavan paljon. Kai se on jotain tasapainoilua sille etta oon viime aikoina aika paljon vaan tarponut mudassa ja muuta vastaavaa.
Huomenna ma meen kierrokselle Cao Dai -temppeliin ja Cu Chi -tunneliin. Cu Chi -tunnelissa on mahdollista ampua jotain. Ma en oikein tieda mita. Mutta taidan kokeilla sita. Koska en usko etta se on ihan Kambodza-juttu. BANG BANG. Iik.
Ma olisin tosi kovaa halunnut menna sen jalkeen Con Dao -saarelle, koska se on syrjainen ja siella on kansallispuisto, jossa vois taas vahan tarpoa mudassa, ja kilpikonnia ja varmaan kaikkea aika kaunista. Tutkailin kuitenkin tanaan netista vahan infoa ja vaikuttaa silta etta mulla ei todellakaan ole varaa siihen, koska halvimmat majoitusvaihtoehdot saarella on semmosta 32$/yo. Byaah. Tai olishan mulla siihen varaa, daa, oon Suomesta, mutta mulla ei oo varaa koska en halua olla tuhlaileva aalio ja kuluttaa kaikkia rahojani niin etta joudun myohemmin jumittamaan paikoissa joissa en halua jumittaa. Lahden sitten varmaan ylihuomenna kiertelemaan Mekong Deltaa. En tieda viela minne. Meen varmaan vaan linja-autoasemalle ja katon sitten minnepain Deltaa sielta lahtee seuraava bussi. Tai jotain sellaista.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Pyorivat asiat
Pluuh. Kuumuus jotenkin uuvuttaa. Ja se etta mun hotellihuone on yhdeksannessa kerroksessa eika sinne ole hissia eika mulla ole ilmastointia uuvuttaa myos vahan. Ja se uuvuttaa tosi paljon, etta taalla nettikahvilassa joku kalattaa ruotsia.
Ma kavin tanaan Reunification Palacessa, ja siella oli aika mielenkiintoinen kellarikerros. Lisaksi kavin War Remnants Museumissa ja siella ma vahan itkin, mutta sita ei onneksi huomannut, koska mun naama oli muutenkin ihan marka hiesta. Olin erityisen jarkyttynyt kidutus-menetelmista ja kemiallisten aseiden aiheuttamista mutaatioista. Vaikka niita on kylla nahnyt taalla muutenkin. En oo tainnut tulla kirjoittaneeksi niista. En oikein tieda mita niista kirjoittaisi, muuta kuin etta se on kamalaa.
Mulle tuli yhtakkia mieleen yksi tytto Buon Ma Thuotin lahella olevassa viidakossa. Joku oli sitonut sen lemmikkiapinan puuhun ja hakannut kuoliaaksi ja se itki. Opas selitti mulle mita oli tapahtunut ja sanoi lopuksi "you know" ja ma sanoin etta "no, I don't know". Koska en todellakaan tieda. Kamalia asioita.
Oon nyt niin mielettoman vasynyt etten jaksa kirjoittaa vaikka olisi paljon kaikkea jannaa kirjoitettavaa. Ei nyt vaan jaksa.
Sita paitsi tan sivun ylalaidassa lukee nyt punaisella pohjalla VIRHE. Voi ei.
Ma kavin tanaan Reunification Palacessa, ja siella oli aika mielenkiintoinen kellarikerros. Lisaksi kavin War Remnants Museumissa ja siella ma vahan itkin, mutta sita ei onneksi huomannut, koska mun naama oli muutenkin ihan marka hiesta. Olin erityisen jarkyttynyt kidutus-menetelmista ja kemiallisten aseiden aiheuttamista mutaatioista. Vaikka niita on kylla nahnyt taalla muutenkin. En oo tainnut tulla kirjoittaneeksi niista. En oikein tieda mita niista kirjoittaisi, muuta kuin etta se on kamalaa.
Mulle tuli yhtakkia mieleen yksi tytto Buon Ma Thuotin lahella olevassa viidakossa. Joku oli sitonut sen lemmikkiapinan puuhun ja hakannut kuoliaaksi ja se itki. Opas selitti mulle mita oli tapahtunut ja sanoi lopuksi "you know" ja ma sanoin etta "no, I don't know". Koska en todellakaan tieda. Kamalia asioita.
Oon nyt niin mielettoman vasynyt etten jaksa kirjoittaa vaikka olisi paljon kaikkea jannaa kirjoitettavaa. Ei nyt vaan jaksa.
Sita paitsi tan sivun ylalaidassa lukee nyt punaisella pohjalla VIRHE. Voi ei.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Saigon, shit
Voi jumatsuikeli oli aika ahdistavat kaks ja puoli paivaa. Ma inhosin mun Easy Rideriani. Se oli niin aalio. Ma en puhunut sille juuri mitaan, koska ei huvittanut, koska sita ei selvastikaan ikina kiinnostanut patkaakaan mikaan mita sanoin. Edes silloin kun oli kyse siita minne haluan menna. Se vaan selitteli omia reittejaan jotka on sen mielesta hyvia. Lisaksi se puoliksi pilas kaikki mun kivailut olemalla arsyttavan epainnostunut kaikesta. Ma nautin oleskelustani kansallispuistossa tosi paljon, koska siella oli mukavan rauhallista, jos tosi kovaaanisia liskoja jotka hairitsee unta ei lasketa. Ma en nahnyt mitaan isoja elaimia, mutta kuulin kun joku pieraisi viidakossa ja paatin etta se oli tiikeri. Lisaksi oli paljon jannia lintuja ja liskoja ja otokoita ja kasveja. Se oli mulle ihan riittavasti, koska en ma nyt olettanutkaan nakevani kauheesti mitaan, koska ei puisto oo mikaan elaintarha. Se Easy Rider kuitenkin oli silleen you see no animal, very boring. Kaikki oli sen mielesta very boring. Kuule ite oot very boring, aalio.
Mun pinna meni lopulta siihen etta se alkoi pyytaa lisaa rahaa, vaikka Easy Rider -kierros on itsessaan tosi kallis, koska Easy Ridereilla on noussut kusi paahan. Mukamas jos menee pidempaa reittia niin pitais maksaa 25$ lisaa polttoaineeseen. HAH! Niinku mita vittua se kuvitteli oikeesti. Polttoaine maksaa taalla vaan jotain 10000 dongia per litra. Se on alle 0,6 $. Ma en usko etta 25 km lisaa matkaa kuluttaa 41 litraa polttoainetta. Jotenkin ei vaan tunnu uskottavalta. Sitten kun ma sanoin etta sen puheet on nyt ihan taytta paskaa ja etta tuollaiset rahasummat on ihan mielettoman isoja taalla niin se vaan oli silleen etta I don't think I'm a bad person who cheat turist. No kukapa itseaan pahana ihmisena pitaisikaan. Mutta ahne paska se oli ihan selvasti. Sitten ma olin vaan silleen etta kuules huomenna sa viet mut suoraan Saigoniin ja unohdetaan se Mekong Delta kokonaan, mulla ei oo varaa tammoseen pelleilyyn enka oikeastaan nauti koko hommasta. Sitten se selitteli jotain etta plaa plaa I waited for you two days in Dalat, this very bad for me, ja hahahaaa. Easy Rider ansaitsee paivassa enemman kuin hyvin suuri osa vietnamilaisista ansaitsee kuukaudessa. Oikeesti otti niin paljon paahan ja jouduin maksamaan sille tavallaan ylimaaraista sen typeran sopimuksen takia, jota ei olis pitanyt tehda. Ma olin niin oikeassa. Ja tein niin vaarin. Ahii.
Mutta no joo. Kylla ma nain (PISTEEEEEET) kaikenlaista tassa parin viime paivan aikana ja mulla oli ihan kivaa kaikkina niina hetkina kun en ollut sen Easy Riderin seurassa. Oon vaan talla hetkella ihan liian tuohtunut kertoakseni kivoista asioista. Ja lisaksi mun kasien iho on tosi pahasti palanut, kun istuin tanaan moottoripyoran kyydissa auringonpaisteessa 5 tuntia. Ma en tieda mika juttu se on, mutta nyt kun meen tan ihon kanssa aurinkoon, niin sita polttelee tosi paljon ja sitten mun kadet tulee ihan mariksi. Kai ne hikoilee kun niita polttaa. Mutta on se tosi outoa. Koska ei sita nyt yleensa kasivarsista niin kauhean paljoa hikoile. Ja sitten mun takapuoli on tosi karsinyt. Vali vali vali! Onneksi se on nyt ohi.
Ma en toistaiseksi inhoa Saigonia. Ma aattelin etta inhoaisin sita. Mutta ensimmaiset kolme tuntia on olleet ihan ok. Jotenkin tuntuu leppoisalta. En ma tieda. Ehka en vaan pysty inhoamaan mitaan enaa sen Easy Riderin jaljilta, kun tuhlasin niin paljon inhoa siihen. Taas ma oon arsyyntynyt siita. Vitsit tana aamuna oikeesti se oli tosi toykee eika esim. auttanut mua yhtaan kun kipusin rinkan kanssa veneeseen jolla paasi pois kansallispuistosta, ja sen takia mulla jotenkin lonkka vahan vinksahti, mutta ei onneksi muuta kuin hetkellisesti, koska en oo 70-vuotias. Niin ja se vei mut tosi tyhmiin paikkoihin syomaan vaikka se tiesi etta oon kasvissyoja. Se vaan vaitti etta joo ei taalla pain oo kasvisruokapaikkoja vaikka jotain 5 km aikasemmin nain ihan selvan com chay -kyltin. Kiva sitten syoda luultavasti jossain lihaliemessa keitettya riisia ja kaalia. Tosi kiva. Ja sitten tanaan kun tultiin Saigoniin, se vaan ajoi mut ensimmaiselle pankkiautomaatille ja sitten kun maksoin sille se vaan heitti mun kamat maahan ja lahti vetamaan ees heippaa sanomatta. Tosi hienoa. Kikkarankakkarat aaaaaaaaaaa. Oikeesti en oo ehka ikina inhonnut ketaan ihmista nain paljoa.
Ma en nyt yhtaan tieda mita teen taalla Saigonissa. Tai siis kyllahan taalla varmasti on paljon kaikenlaista, mutta oon niin sekasin nyt etten taida tanaan tehda mitaan jarkevaa. Eika mun ehka kannata olla kauheesti ulkona naitten punaisten kasivarsien kanssa. Mutta en ma haluu olla sisalla. Iik. Ah. No jaa. Ma etin nyt jonku kivan ruokapaikan ja katon sitten miten hommat lahtee pyorimaan.
Mun pinna meni lopulta siihen etta se alkoi pyytaa lisaa rahaa, vaikka Easy Rider -kierros on itsessaan tosi kallis, koska Easy Ridereilla on noussut kusi paahan. Mukamas jos menee pidempaa reittia niin pitais maksaa 25$ lisaa polttoaineeseen. HAH! Niinku mita vittua se kuvitteli oikeesti. Polttoaine maksaa taalla vaan jotain 10000 dongia per litra. Se on alle 0,6 $. Ma en usko etta 25 km lisaa matkaa kuluttaa 41 litraa polttoainetta. Jotenkin ei vaan tunnu uskottavalta. Sitten kun ma sanoin etta sen puheet on nyt ihan taytta paskaa ja etta tuollaiset rahasummat on ihan mielettoman isoja taalla niin se vaan oli silleen etta I don't think I'm a bad person who cheat turist. No kukapa itseaan pahana ihmisena pitaisikaan. Mutta ahne paska se oli ihan selvasti. Sitten ma olin vaan silleen etta kuules huomenna sa viet mut suoraan Saigoniin ja unohdetaan se Mekong Delta kokonaan, mulla ei oo varaa tammoseen pelleilyyn enka oikeastaan nauti koko hommasta. Sitten se selitteli jotain etta plaa plaa I waited for you two days in Dalat, this very bad for me, ja hahahaaa. Easy Rider ansaitsee paivassa enemman kuin hyvin suuri osa vietnamilaisista ansaitsee kuukaudessa. Oikeesti otti niin paljon paahan ja jouduin maksamaan sille tavallaan ylimaaraista sen typeran sopimuksen takia, jota ei olis pitanyt tehda. Ma olin niin oikeassa. Ja tein niin vaarin. Ahii.
Mutta no joo. Kylla ma nain (PISTEEEEEET) kaikenlaista tassa parin viime paivan aikana ja mulla oli ihan kivaa kaikkina niina hetkina kun en ollut sen Easy Riderin seurassa. Oon vaan talla hetkella ihan liian tuohtunut kertoakseni kivoista asioista. Ja lisaksi mun kasien iho on tosi pahasti palanut, kun istuin tanaan moottoripyoran kyydissa auringonpaisteessa 5 tuntia. Ma en tieda mika juttu se on, mutta nyt kun meen tan ihon kanssa aurinkoon, niin sita polttelee tosi paljon ja sitten mun kadet tulee ihan mariksi. Kai ne hikoilee kun niita polttaa. Mutta on se tosi outoa. Koska ei sita nyt yleensa kasivarsista niin kauhean paljoa hikoile. Ja sitten mun takapuoli on tosi karsinyt. Vali vali vali! Onneksi se on nyt ohi.
Ma en toistaiseksi inhoa Saigonia. Ma aattelin etta inhoaisin sita. Mutta ensimmaiset kolme tuntia on olleet ihan ok. Jotenkin tuntuu leppoisalta. En ma tieda. Ehka en vaan pysty inhoamaan mitaan enaa sen Easy Riderin jaljilta, kun tuhlasin niin paljon inhoa siihen. Taas ma oon arsyyntynyt siita. Vitsit tana aamuna oikeesti se oli tosi toykee eika esim. auttanut mua yhtaan kun kipusin rinkan kanssa veneeseen jolla paasi pois kansallispuistosta, ja sen takia mulla jotenkin lonkka vahan vinksahti, mutta ei onneksi muuta kuin hetkellisesti, koska en oo 70-vuotias. Niin ja se vei mut tosi tyhmiin paikkoihin syomaan vaikka se tiesi etta oon kasvissyoja. Se vaan vaitti etta joo ei taalla pain oo kasvisruokapaikkoja vaikka jotain 5 km aikasemmin nain ihan selvan com chay -kyltin. Kiva sitten syoda luultavasti jossain lihaliemessa keitettya riisia ja kaalia. Tosi kiva. Ja sitten tanaan kun tultiin Saigoniin, se vaan ajoi mut ensimmaiselle pankkiautomaatille ja sitten kun maksoin sille se vaan heitti mun kamat maahan ja lahti vetamaan ees heippaa sanomatta. Tosi hienoa. Kikkarankakkarat aaaaaaaaaaa. Oikeesti en oo ehka ikina inhonnut ketaan ihmista nain paljoa.
Ma en nyt yhtaan tieda mita teen taalla Saigonissa. Tai siis kyllahan taalla varmasti on paljon kaikenlaista, mutta oon niin sekasin nyt etten taida tanaan tehda mitaan jarkevaa. Eika mun ehka kannata olla kauheesti ulkona naitten punaisten kasivarsien kanssa. Mutta en ma haluu olla sisalla. Iik. Ah. No jaa. Ma etin nyt jonku kivan ruokapaikan ja katon sitten miten hommat lahtee pyorimaan.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Vahan tuntuu pakaroissa
Tanaan vuokrasin pyoran. Sitten aika paljon vaan pyorailin paamaarattomasti ympariinsa, koska en jaksanut kauheesti kattella karttaa. Jos tulin risteykseen missa oli ylamaki ja alamaki, valitsin sen mukaan oliko energiaa vai ei, en sen mukaan minne olin menossa. En sitten oikeastaan paatynyt juuri minnekaan, mutta ei se haitannut. Itse polkeminen oli nautinnollista kun taalla on niin kaunista. Vaikka vilkkaimmilla kaduilla vahan vaarallista. Varsinkin kun poljin valilla lujempaa kuin moottoripyorat. Kerran melkein tormasin hevoseen. En kuitenkaan tormannyt ja se oli ihan kivaa.
Sinne kaapelikarrylalle (ma nyt paatin etta sita kutsutaan suomeksi tuolla nimella) paadyin lopulta mutta vahan huonoon aikaan, eli lounasaikaan. Harrastin sitten vahan vuoristolaiskottelua, koska se on hyva harrastus, ja niin korkealle polkeminen otti vahan voimille. Lopulta karrylat lahti pyorimaan ja siina vaiheessa huomasin, etta olin odotellut vaaralla puolella rakennusta, koska toisella puolella oli kivemmat maisemat. Hohla. Noh. Jaoin karrylan jonkun puolimummelin (ei se ollut ihan mummeli mutta toisaalta se oli jo vahan enemman mummeli kuin tati) kanssa ja se oli yllaripyllari taas opettaja. Juttelin sen kanssa Thaimaan poliittisesta tilanteesta vaikka en oikeastaan tieda aiheesta mitaan. Eihan se haittaa.
Kaapelikarryn toisessa paassa oli buddhalainen temppeli jossa kavin vahan hiljentymassa. Sitten kavelin jarvelle ja hiljennyin vahan siellakin. Tai en ma oikeastaan kauheasti hiljentynyt, ei mun tartte kun oon hiljainen muuten vaan suurimman osan ajasta. Mutta kuitenkin. Sitten naytti vahan silta etta alkaa sataa ja mua vahan huolestutti etta kastun, joten kipusin takaisin kaapelikarrylalle ja lahdin takaisinpain ja kuuntelin korkeuksissa New Kids on The Blockia, mika oli ihan siistia. Lisaksi oli aika tuulista ja vaunu heilui hauskasti. Kikakika.
Ei kuitenkaan alkanut sataa, joten poljin vahan lisaa sinne sun tanne. Paadyin semmoseen isoon puutarhaan. Se oli oikeastaan aika tylsa, vaikka oli siella ihan kivoja bonsaipuita ja kaktuksia. Ja sen pihalla melkein tormasin hevoseen.
Sitten ma vahan poljin. Ja poljin. Ja poljin. Valilla vahan istuskelin jarven rannalla ja sitten poljin lisaa. Oli tosi kivaa. Sitten ma aattelin etta kun tuun takas Suomeen (aion tulla vaan lyhyeksi ajaksi, mutta en kerro lisaa, hihihihihihii) ma en tee muuta kuin polje. Ja aion kayda myos Lapissa. Koska en oo kayny Lapissa vuosiin. Paitsi Sodankylassa, mutta ei sita lasketa, koska siella oli elokuvia eika metsassa tarpomista ja muuta Lappi-kivaa. Pitaskohan mun polkea Lappiin. En ma taida polkea Lappiin. Ei mun peppu kestais sita. Nytkin on vahan ikava olotila ahterissa. Enka ma vielakaan ymmarra miksi miestenpyorissa (mulla oli sellainen vaikka en oo mies, iik) on se kamala tanko keskella. Se aiheuttaa niin helposti ikavia tilanteita. En ymmarra. Lisaksi mulla oli vahan ongelmia aluksi kasijarrujen kayttamisessa, kun oon niin tottunut jalkajarruihin. Ihme etta selvisin silti. Mun housut ei kylla selvinneet, koska mulla oli lepattavat pellavahousut. Aika huono valinta joo, mutta muut pokat oli pyykissa. Toinen lahje on nyt ratkennyt melkein irti kun se paatti tarttua kettinkiin. Mutta onneksi mulla on neula ja lankaa. Edessa on hauska ilta housuja parsien, tralalalalaa.
Hei missa ma nyt menin. Hevosissako. En. En ma tieda. Yksi pieni poika moottoripyoran takana huus mulle etta "hello, fuck you" ja yllatyin tosi paljon. En kuitenkaan alkanut itkea. Olisin kylla voinut alkaa itkea, koska kerran ala-asteella kun kavelin kotiin joku puliukko huus mulle etta "mitas lokopoksy" ja sitten ma aloin itkea. Hello, fuck you on ehka vahan pahempi. Mutta nakojaan maailma on kovettanut mun sieluni jo aivan taysin enka reagoi enaa mihinkaan mitenkaan. Joo.
Ma kavin syomassa jossain tosi siistissa mutta edullisessa kasvisruokapaikassa, jossa ruoka oli seka maukasta etta esteettista ja henkilokunta oikein ystavallista. Ainut hassu juttu oli semmonen iso lakana oven paalla, jossa oli kuva lehmasta, possusta, lampaasta, kanasta ja pupusta, ja niitten kaikkien suusta lahti puhekupla jossa luki "cam on", eli kiitos. Mutta sekin oli ihan ok. Sitten mua harmitti etten ollut syonyt siella aikaisemmin. Mua harmittaa ylipaataan tosi paljon etta lahden jo huomenna Dalatista. Tyhma Easy Rider. En ma haluu lahtea. Taa on niin kiva paikka. Ikuinen kevat. Ma tuun ehka takas tanne viela ennenko lahden Vietnamista. Haluun vaan polkea lisaa. Ja muuta sellaista.
Mitakohan muuta. Ma eksyin vahingossa jonnekin pagodaankin, joka oli ehka hauskin pagoda missa oon ollut, koska siella oli pihalla semmonen iso lohikaarme jolla Buddha ratsasti, ja sitten sen lohikaarmeen sisalle pystyi kavelemaan semmosta pienta siltaa pitkin. Siella oli muutenkin hassuja patsaita. Joo. Sitten polkaisin viela yhdelle vesiputoukselle ja siella oli aika siistia, koska aurinko laski, tosin oli vahan ikavaa kun kavin siella vessassa ja valot ei menneet paalle. Mista ma nyt tiedan jos ma vaikka olisin pissannut sinista pissaa. Sitten oli aika pimeaa ja oli melko hurjaa polkea takaisin hotellille kun pyorassa ei ollut valoja ja oli tosi paljon liikennetta, vahan eksyin mutta ei se mitaan, koska ei tullut semmosta uupunutta oloa.
Pitaiskohan mun lorpotella viela jotain lisaa. Ehka. En nimittain oikein tieda kuinka paasen kirjoittelemaan blogia kun kiertelen sen Easy Riderin kanssa. Kuitenkin meen kaikkiin pieniin paikkoihin ja kansallispuistoon ja semmosiin. Etta joo. En ma taida kuitenkaan lorpotella taman enempaa. Tassa on tarpeeksi. No niin. Jep.
Sinne kaapelikarrylalle (ma nyt paatin etta sita kutsutaan suomeksi tuolla nimella) paadyin lopulta mutta vahan huonoon aikaan, eli lounasaikaan. Harrastin sitten vahan vuoristolaiskottelua, koska se on hyva harrastus, ja niin korkealle polkeminen otti vahan voimille. Lopulta karrylat lahti pyorimaan ja siina vaiheessa huomasin, etta olin odotellut vaaralla puolella rakennusta, koska toisella puolella oli kivemmat maisemat. Hohla. Noh. Jaoin karrylan jonkun puolimummelin (ei se ollut ihan mummeli mutta toisaalta se oli jo vahan enemman mummeli kuin tati) kanssa ja se oli yllaripyllari taas opettaja. Juttelin sen kanssa Thaimaan poliittisesta tilanteesta vaikka en oikeastaan tieda aiheesta mitaan. Eihan se haittaa.
Kaapelikarryn toisessa paassa oli buddhalainen temppeli jossa kavin vahan hiljentymassa. Sitten kavelin jarvelle ja hiljennyin vahan siellakin. Tai en ma oikeastaan kauheasti hiljentynyt, ei mun tartte kun oon hiljainen muuten vaan suurimman osan ajasta. Mutta kuitenkin. Sitten naytti vahan silta etta alkaa sataa ja mua vahan huolestutti etta kastun, joten kipusin takaisin kaapelikarrylalle ja lahdin takaisinpain ja kuuntelin korkeuksissa New Kids on The Blockia, mika oli ihan siistia. Lisaksi oli aika tuulista ja vaunu heilui hauskasti. Kikakika.
Ei kuitenkaan alkanut sataa, joten poljin vahan lisaa sinne sun tanne. Paadyin semmoseen isoon puutarhaan. Se oli oikeastaan aika tylsa, vaikka oli siella ihan kivoja bonsaipuita ja kaktuksia. Ja sen pihalla melkein tormasin hevoseen.
Sitten ma vahan poljin. Ja poljin. Ja poljin. Valilla vahan istuskelin jarven rannalla ja sitten poljin lisaa. Oli tosi kivaa. Sitten ma aattelin etta kun tuun takas Suomeen (aion tulla vaan lyhyeksi ajaksi, mutta en kerro lisaa, hihihihihihii) ma en tee muuta kuin polje. Ja aion kayda myos Lapissa. Koska en oo kayny Lapissa vuosiin. Paitsi Sodankylassa, mutta ei sita lasketa, koska siella oli elokuvia eika metsassa tarpomista ja muuta Lappi-kivaa. Pitaskohan mun polkea Lappiin. En ma taida polkea Lappiin. Ei mun peppu kestais sita. Nytkin on vahan ikava olotila ahterissa. Enka ma vielakaan ymmarra miksi miestenpyorissa (mulla oli sellainen vaikka en oo mies, iik) on se kamala tanko keskella. Se aiheuttaa niin helposti ikavia tilanteita. En ymmarra. Lisaksi mulla oli vahan ongelmia aluksi kasijarrujen kayttamisessa, kun oon niin tottunut jalkajarruihin. Ihme etta selvisin silti. Mun housut ei kylla selvinneet, koska mulla oli lepattavat pellavahousut. Aika huono valinta joo, mutta muut pokat oli pyykissa. Toinen lahje on nyt ratkennyt melkein irti kun se paatti tarttua kettinkiin. Mutta onneksi mulla on neula ja lankaa. Edessa on hauska ilta housuja parsien, tralalalalaa.
Hei missa ma nyt menin. Hevosissako. En. En ma tieda. Yksi pieni poika moottoripyoran takana huus mulle etta "hello, fuck you" ja yllatyin tosi paljon. En kuitenkaan alkanut itkea. Olisin kylla voinut alkaa itkea, koska kerran ala-asteella kun kavelin kotiin joku puliukko huus mulle etta "mitas lokopoksy" ja sitten ma aloin itkea. Hello, fuck you on ehka vahan pahempi. Mutta nakojaan maailma on kovettanut mun sieluni jo aivan taysin enka reagoi enaa mihinkaan mitenkaan. Joo.
Ma kavin syomassa jossain tosi siistissa mutta edullisessa kasvisruokapaikassa, jossa ruoka oli seka maukasta etta esteettista ja henkilokunta oikein ystavallista. Ainut hassu juttu oli semmonen iso lakana oven paalla, jossa oli kuva lehmasta, possusta, lampaasta, kanasta ja pupusta, ja niitten kaikkien suusta lahti puhekupla jossa luki "cam on", eli kiitos. Mutta sekin oli ihan ok. Sitten mua harmitti etten ollut syonyt siella aikaisemmin. Mua harmittaa ylipaataan tosi paljon etta lahden jo huomenna Dalatista. Tyhma Easy Rider. En ma haluu lahtea. Taa on niin kiva paikka. Ikuinen kevat. Ma tuun ehka takas tanne viela ennenko lahden Vietnamista. Haluun vaan polkea lisaa. Ja muuta sellaista.
Mitakohan muuta. Ma eksyin vahingossa jonnekin pagodaankin, joka oli ehka hauskin pagoda missa oon ollut, koska siella oli pihalla semmonen iso lohikaarme jolla Buddha ratsasti, ja sitten sen lohikaarmeen sisalle pystyi kavelemaan semmosta pienta siltaa pitkin. Siella oli muutenkin hassuja patsaita. Joo. Sitten polkaisin viela yhdelle vesiputoukselle ja siella oli aika siistia, koska aurinko laski, tosin oli vahan ikavaa kun kavin siella vessassa ja valot ei menneet paalle. Mista ma nyt tiedan jos ma vaikka olisin pissannut sinista pissaa. Sitten oli aika pimeaa ja oli melko hurjaa polkea takaisin hotellille kun pyorassa ei ollut valoja ja oli tosi paljon liikennetta, vahan eksyin mutta ei se mitaan, koska ei tullut semmosta uupunutta oloa.
Pitaiskohan mun lorpotella viela jotain lisaa. Ehka. En nimittain oikein tieda kuinka paasen kirjoittelemaan blogia kun kiertelen sen Easy Riderin kanssa. Kuitenkin meen kaikkiin pieniin paikkoihin ja kansallispuistoon ja semmosiin. Etta joo. En ma taida kuitenkaan lorpotella taman enempaa. Tassa on tarpeeksi. No niin. Jep.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Iiik, tuokaa mulle ruokaa
Joopeli joo. Tanaan oli sitten se vaellus. Huh huh. Huhuhuh. En ma oikeestaan jaksaisi sanoa yhtaan mitaan. Muuta ku huhuhuhu. On vahan paa tyhja kun oon niin uuvuksissa. Mutta olihan se aika upeeta silti. Jee. Siella oli mun lisaksi kolme opettajaa Kambodzasta. Tai ne oli kotoisin Amerikasta, Kanadasta ja Briteista, mutta opettivat Kambodzassa kansainvalisessa koulussa. Ne oli ihan mielenkiintoisia tyyppeja. Opettajat. Oho. Tajusin justiin etta tuun vahan liian usein parhaiten juttuun opettajina toimivien/toimineiden kanssa. Vitsit. Oon opettajien nuoleskelija 4evah.
Aluksi ma olin silleen etta tralalalaa, vahan taa on helppoa, jee. Ekat kaksi tuntia meni silleen hipitihopiti. Ylitettiin pari pitkaa riippusiltaa, joista toinen oli kaantynyt sivuittain, ja siina piti kavella yksi kerrallaan ja se oli tosi hauskaa. Mutta sitten alettiin kiiveta yha korkeammalle ja korkeammalle ja mulle tuli koko ajan vahan hankalampi hengittaa. Melkein hyperventiloin. Mun oli pakko jaada vahan jalkeen toisen oppaan kanssa ja mua otti tosi kovaa paahan. Lopulta paasin huipulle (ei siina mennyt kuin noin kaksi minuuttia kauemmin kuin muilla) ja olin ihan jaakalikka. Sitten kaikki oli silleen etta senkin hopo, sa kuules naannyt parhaillas nalkaan, ihmekos hoipertelet ja hengitat huonosti. Oho. Ma en ollut huomannut. Ei liikkuessa tule nalka. Onneksi oli lounasaika ja soin kolme leipaa ja banskua ja voin paljon paremmin. Ja olihan siella aika hulppeet maisemat. Sitten jatkettiin matkaa ja olin taas tralalalaa. Jonkin ajan paasta alkoi vahan sataa, mutta ei kovin pahasti. Vuorilla oli alyttoman siisti sumuverho. Ehdittiin juuri ajoissa rankkasateen alkaessa sateensuojaan semmoseen vahemmistokylaan jonkun perheen hokkeliin ja siella oli ihan kivaa.
Sateen tauottua jatkettiin taas matkaa ja oli aika kuraista ja liukasta. Meidan piti myos kahlata kolmen kuralatakkopuron lavitse, kun ne oli tulvineet sateesta niin ettei niita voinut ylittaa kivia pitkin. Lopuksi paadyttiin Tiikeriputouksille, jotka naytti aika pitkalti Jalin ja Suklaatehtaan suklaaputoukselta, koska se vesi oli ihan mielettoman ruskeaa kuran takia. Tavallaan se oli siis tosi siistia. Sitten piti viela kiipeilla jonkun matkaa kunnes paastiin autolle ja mun jalat alkoi kertoa mulle kuinka paljon ne inhoaa mua. Mutta se oli ihan jees.
Hotellilla ma pesin sandaalini kun ne oli ihan kuravellissa, ripustin ne kuivumaan ja kaivoin rinkasta toiset kengat esiin. Siina vaiheessa oli kiva huomata etta ne toiset kengat oli vahan homeessa. Vahan vaan paalta, mutta silti. Se haisee. Yok. Ne oli ilmeisesti jaaneet pikkasen kosteiksi jostain sateesta silloin kun olin tunkenut ne muovipussiin ja rinkkaan. Kaikki homehtuu taalla niin helposti kun on niin kosteaa. Mulla on yhdessa paidassakin vahan hometahroja kun se oli kastunut sateessa ja en ollut ehtinyt kuivata sita kunnolla ennen lahtoa. Hometahrat ei lahde pyykissa kauheen helposti. Tyhmaa. Vitsit mua arsyttaa oikeesti olla homeiset kengat jalassa. Yhyy.
Nyt meen kylla alakertaan syomaan jotain ruokaa, oon niin naatti. Sitten on kai pakko hakea jotain iltapalaakin, koska oon kuluttanut tanaan niin paljon energiaa ettei mitaan rajaa. Mitaan muuta en kylla jaksa tehda tanaan. Vasyttaa niin paljon.
Aluksi ma olin silleen etta tralalalaa, vahan taa on helppoa, jee. Ekat kaksi tuntia meni silleen hipitihopiti. Ylitettiin pari pitkaa riippusiltaa, joista toinen oli kaantynyt sivuittain, ja siina piti kavella yksi kerrallaan ja se oli tosi hauskaa. Mutta sitten alettiin kiiveta yha korkeammalle ja korkeammalle ja mulle tuli koko ajan vahan hankalampi hengittaa. Melkein hyperventiloin. Mun oli pakko jaada vahan jalkeen toisen oppaan kanssa ja mua otti tosi kovaa paahan. Lopulta paasin huipulle (ei siina mennyt kuin noin kaksi minuuttia kauemmin kuin muilla) ja olin ihan jaakalikka. Sitten kaikki oli silleen etta senkin hopo, sa kuules naannyt parhaillas nalkaan, ihmekos hoipertelet ja hengitat huonosti. Oho. Ma en ollut huomannut. Ei liikkuessa tule nalka. Onneksi oli lounasaika ja soin kolme leipaa ja banskua ja voin paljon paremmin. Ja olihan siella aika hulppeet maisemat. Sitten jatkettiin matkaa ja olin taas tralalalaa. Jonkin ajan paasta alkoi vahan sataa, mutta ei kovin pahasti. Vuorilla oli alyttoman siisti sumuverho. Ehdittiin juuri ajoissa rankkasateen alkaessa sateensuojaan semmoseen vahemmistokylaan jonkun perheen hokkeliin ja siella oli ihan kivaa.
Sateen tauottua jatkettiin taas matkaa ja oli aika kuraista ja liukasta. Meidan piti myos kahlata kolmen kuralatakkopuron lavitse, kun ne oli tulvineet sateesta niin ettei niita voinut ylittaa kivia pitkin. Lopuksi paadyttiin Tiikeriputouksille, jotka naytti aika pitkalti Jalin ja Suklaatehtaan suklaaputoukselta, koska se vesi oli ihan mielettoman ruskeaa kuran takia. Tavallaan se oli siis tosi siistia. Sitten piti viela kiipeilla jonkun matkaa kunnes paastiin autolle ja mun jalat alkoi kertoa mulle kuinka paljon ne inhoaa mua. Mutta se oli ihan jees.
Hotellilla ma pesin sandaalini kun ne oli ihan kuravellissa, ripustin ne kuivumaan ja kaivoin rinkasta toiset kengat esiin. Siina vaiheessa oli kiva huomata etta ne toiset kengat oli vahan homeessa. Vahan vaan paalta, mutta silti. Se haisee. Yok. Ne oli ilmeisesti jaaneet pikkasen kosteiksi jostain sateesta silloin kun olin tunkenut ne muovipussiin ja rinkkaan. Kaikki homehtuu taalla niin helposti kun on niin kosteaa. Mulla on yhdessa paidassakin vahan hometahroja kun se oli kastunut sateessa ja en ollut ehtinyt kuivata sita kunnolla ennen lahtoa. Hometahrat ei lahde pyykissa kauheen helposti. Tyhmaa. Vitsit mua arsyttaa oikeesti olla homeiset kengat jalassa. Yhyy.
Nyt meen kylla alakertaan syomaan jotain ruokaa, oon niin naatti. Sitten on kai pakko hakea jotain iltapalaakin, koska oon kuluttanut tanaan niin paljon energiaa ettei mitaan rajaa. Mitaan muuta en kylla jaksa tehda tanaan. Vasyttaa niin paljon.
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Liikaa suunnitelmia, eiiiii
Ma oon juonut taas liikaa kahvia ja ma tarisen ja hopisen jarjettomia ja mun jalat vatkaa ja kaikkea. Vietnamilainen kahvi on aika vahvaa. Just juttelin jonkun kanssa joka sanoi etta oon ainut jonka se on tavannu joka tykkaa vietnamilaisesta kahvista, kaikkien muiden mielesta se on liian vahvaa. Eihan. Nami nami. Vapina vapina.
Ma kavelin tanaan aika paljon ympariinsa ja kavin hullussa talossa, joka oli melko hullu, aika Liisa Ihmemaassa. Kaikkien talojen pitaisi olla sellaisia. Ja sitten vaan menin ympariinsa ja tralalalaa, ihmettelin. Taa kaupunki on niin omituinen yhdistelma Ranskaa ja Aasiaa. Tosi outoa. Mutta ihanaa. Joku vietnamilainen mummeli vaan sanoi mulle etta bonjour madame. Taalla on kaunista. Jee. Ei hitto mun paassa pyorii se kahvi. Jee. Pimmeppepepeliiepiieroieriiooo. Okei joo hihihihihi. Hups. En pysy kasassa.
Taalla pyorii kauheasti Easy Ridereita ja jotenkin paadyin tekemaan yhden kanssa sopimuksen torstaina alkavasta kuuden paivan matkasta kansallispuistoon ja Mekong Deltaan ja sielta Saigoniin. Ei mun ollut tarkoitus, mutta jotenkin siina nyt vaan kavi niin. En ma voinut sille mitaan. Se johtui ehka aika paljon siita, etta kun se esitteli mulle semmosta vihkoa mihin ihmiset kirjoittelee kommentteja naista kuskeista, niin joku oli kirjoittanut sinne suurinpiirtein etta tee se, senkin nynny! Ja sitten ma olin silleen, etta KETA SA OIKEIN KUTSUT NYNNYKSI SENKIN VIHKO ja tassa sita nyt ollaan. Huppistakeikkaa. Ma en tieda oikeesti kestanko olla saman ihmisen seurassa kuus paivaa. Ma en valttamatta oikeesti kesta. Ja nyt mua rasittaa etta mulla on niin pitkalle ajalle suunnitelmia. Kylla ma sentaan unohdin jo ihan taysin sen reitin ja kaikki paikat mihin mennaan, niin etta tulee ne yllatyksena, mutta silti. Ahkyrapahkyra. No mutta ainakin siella vihossa luki etta se tyyppi antaa olla rauhassa ja niin pois pain. Eli ehka mulle ei tuu liian tukala olo siita. Toivottavasti. Typera vihko. Sita paitsi Easy Rider oli mulle nynny vaihtoehto. Koska mun on koko ajan pitanyt vuokrata moottoripyora ja tehda kaikki ihan ite. Mutta oon liian nynny siihen.
Nyt mun paata alkoi sarkea. Ei enaa kahvia ikina. Ei ikina. Siirryn kokaiiniin. Hihihi.
Ma kavelin tanaan aika paljon ympariinsa ja kavin hullussa talossa, joka oli melko hullu, aika Liisa Ihmemaassa. Kaikkien talojen pitaisi olla sellaisia. Ja sitten vaan menin ympariinsa ja tralalalaa, ihmettelin. Taa kaupunki on niin omituinen yhdistelma Ranskaa ja Aasiaa. Tosi outoa. Mutta ihanaa. Joku vietnamilainen mummeli vaan sanoi mulle etta bonjour madame. Taalla on kaunista. Jee. Ei hitto mun paassa pyorii se kahvi. Jee. Pimmeppepepeliiepiieroieriiooo. Okei joo hihihihihi. Hups. En pysy kasassa.
Taalla pyorii kauheasti Easy Ridereita ja jotenkin paadyin tekemaan yhden kanssa sopimuksen torstaina alkavasta kuuden paivan matkasta kansallispuistoon ja Mekong Deltaan ja sielta Saigoniin. Ei mun ollut tarkoitus, mutta jotenkin siina nyt vaan kavi niin. En ma voinut sille mitaan. Se johtui ehka aika paljon siita, etta kun se esitteli mulle semmosta vihkoa mihin ihmiset kirjoittelee kommentteja naista kuskeista, niin joku oli kirjoittanut sinne suurinpiirtein etta tee se, senkin nynny! Ja sitten ma olin silleen, etta KETA SA OIKEIN KUTSUT NYNNYKSI SENKIN VIHKO ja tassa sita nyt ollaan. Huppistakeikkaa. Ma en tieda oikeesti kestanko olla saman ihmisen seurassa kuus paivaa. Ma en valttamatta oikeesti kesta. Ja nyt mua rasittaa etta mulla on niin pitkalle ajalle suunnitelmia. Kylla ma sentaan unohdin jo ihan taysin sen reitin ja kaikki paikat mihin mennaan, niin etta tulee ne yllatyksena, mutta silti. Ahkyrapahkyra. No mutta ainakin siella vihossa luki etta se tyyppi antaa olla rauhassa ja niin pois pain. Eli ehka mulle ei tuu liian tukala olo siita. Toivottavasti. Typera vihko. Sita paitsi Easy Rider oli mulle nynny vaihtoehto. Koska mun on koko ajan pitanyt vuokrata moottoripyora ja tehda kaikki ihan ite. Mutta oon liian nynny siihen.
Nyt mun paata alkoi sarkea. Ei enaa kahvia ikina. Ei ikina. Siirryn kokaiiniin. Hihihi.
Ei sitten poljeta
Jumatsuikeli oli oikeesti jarkevaa tulla tanne sadekauden alkaessa. Tai ainakin olis kannattanut ottaa joku sadetakki mukaan. Yritan ehka loytaa semmoisen jostain viela tanaan. Etta sais edes jotain aikaiseksi. En oo oikein saanut mitaan aikaiseksi. Mutta ei mun oikeastaan tarvikaan, joten se on ihan ok. Huomenna ma menen vaellukselle jonnekin poheikkoon. Oikeesti ma olisin halunnut menna pyorailemaan, mutta kierroksilla pitaa olla vahintaan kaksi ihmista eika kukaan halua ilmeisesti pyorailla sateessa. Jotkut sentaan haluaa vaeltaa sateessa. Se vaellus on tasoltaan vaativa. Eli ma luultavasti kuolen huomenna tai vahintaan tuun itkemaan tanne illalla kuinka kaikkialle sattuu. Jos en kuole huomenna niin sitten varmaan vuokraan pyoran ylihuomenna ja poljen ihan itsekseni jonnekin. Varmaan cable carille (mika hitto se on suomeksi, apua, ei ainakaan kaapeliauto) ja Huokausten jarvelle.
Ei tassa sitten oikeastaan muuta. Taidan juoda alakerrassa kahvia kupposellisen ja tallustella sitten Hang Nga Crazy Houselle. Jos ei sada kovin lujaa.
Ei tassa sitten oikeastaan muuta. Taidan juoda alakerrassa kahvia kupposellisen ja tallustella sitten Hang Nga Crazy Houselle. Jos ei sada kovin lujaa.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Outo karva
Plaah, se opas oli sittenkin ihan idiootti. Tai ei ihan idiootti, mutta tavallisen tyhma ja tylsa, niinku suurin osa ihmisista. Mulla on tosi huono ihmistuntemus. Oikeesti. Ja se luuli etta me oltiin treffeilla. Tuli vahan vaivautunut tunnelma kun tajusin etta se luuli niin. Enhan ma nyt tajunnut etta se semmosia tarkoitti. Oon tyhma. Sitten kun tajusin aloin kysella silta tosi intiimeja kysymyksia Vietnamin valtiosta ja sain aika nopeasti kyydin takaisin hotellille. Oon aika ovela. Ja ehdin katsomaan Superbadia. Jippii.
Yolla nain tosi omituisia unia. Ma olin jossain keskiaikaiselta nayttavassa slummissa jossa laskit juopuneet miehet ratsasti vauvaelefanteilla ja oli siella kaikkea muutakin rietasta, mista en edes viitsi kertoa. Ma yovyin likaisella patjalla roskakasassa ja mietin etta nyt oon mennyt liian pitkalle enka enaa voi menna minnekaan. Sitten sinne tuli pieni poika jonka kanssa juttelin. Se kertoi kuolevansa joka vuosi samaan aikaan. Ma ihmettelin etta miten se on mahdollista. Poika sanoi etta se on ihan helppoa, koska ei kukaan jaksa valittaa (pisteet) kovin kauaa. Se poika vahan pelotti mua.
Sitten ma laskin kauniina kesapaivana polkupyorilla pitkin vuoristotieta ylaasteaikaisen parhaan kaverini kanssa. Ma keksin jonkun ihan sairaan hyvan vitsin ja me naurettiin ihan kippurassa ja laskettiin makea hurjaa vauhtia. Kaiffari paasi vitsista yli ja yritti kertoa mulle jotain todella tarkeaa, mutta en pystynyt kuuntelemaan kun mua nauratti niin paljon. Vuoristotie kaantyi syoksylaskuun kohti risteysta vilkkaan moottoritien kanssa ja ma aattelin etta pitais jarruttaa, mutta mua nauratti liikaa, ja sitten aattelin etta taa olis oikeastaan mahtava hetki kuolla koska mulla ei oo koskaan ollut niin hauskaa. Se ajatus meni kuitenkin hukkaan, koska liikenne moottoritiella hidastui ja pysahtyi ja paasin sinne sekaan vammoitta.
Ajoin pyoralla sillalle ja nyt selvisi miksi liikenne pysahtyi. Alhaalla virtasi jaatynyt joki. Joo, se oli jaassa, mutta virtasi silti. Silleen tosi jannasti. Jaan paalla oli kuolleen pojan ruumis. Se oli se sama poika joka oli slummissa. Muille ihmisille se oli vaan kerran tapahtuva kauhea juttu, mutta ma tajusin, etta se ei lopu ikina. Se poika kuolee koko ajan. Uudestaan ja uudestaan. Ma menin pojan ruumiin luo ja kurotin kattani koskettaakseni sen kasvoja. Sitten poika avasi silmansa ja katsoi muhun. Ma saikahdin niin paljon etta herasin ahkaisten kasi ilmaa kohti sojottaen ja mietin, etta ei kukaan heraa talla tavalla oikeesti. Lisaksi mun vatsaan sattui, koska olin ilmeisesti nauranut unissani aika paljon. Mikakohan se vitsi oli. Vahanko mua ottaa paahan etten muista sita. Se oli tosi hyva.
Hereilla ei ole tapahtunut mitaan kovin erikoista. Tulin bussilla Dalatiin. Oli taas aika hurja kyyti. Pahinta oli loppumatkasta kun oli jo tullut pimeaa ja satoi ja ajettiin ihan liian lujaa mutkaisilla vuoristoteilla. Mutta oon hengissa vielakin. Jee. Ja bussissa jollakin pojalla oli niskassa luomi, josta lahti tosi pitka musta ja paksu karva ja ma mietin koko matkan, etta miksi se ei vaan leikkaa sita karvaa pois.
Yolla nain tosi omituisia unia. Ma olin jossain keskiaikaiselta nayttavassa slummissa jossa laskit juopuneet miehet ratsasti vauvaelefanteilla ja oli siella kaikkea muutakin rietasta, mista en edes viitsi kertoa. Ma yovyin likaisella patjalla roskakasassa ja mietin etta nyt oon mennyt liian pitkalle enka enaa voi menna minnekaan. Sitten sinne tuli pieni poika jonka kanssa juttelin. Se kertoi kuolevansa joka vuosi samaan aikaan. Ma ihmettelin etta miten se on mahdollista. Poika sanoi etta se on ihan helppoa, koska ei kukaan jaksa valittaa (pisteet) kovin kauaa. Se poika vahan pelotti mua.
Sitten ma laskin kauniina kesapaivana polkupyorilla pitkin vuoristotieta ylaasteaikaisen parhaan kaverini kanssa. Ma keksin jonkun ihan sairaan hyvan vitsin ja me naurettiin ihan kippurassa ja laskettiin makea hurjaa vauhtia. Kaiffari paasi vitsista yli ja yritti kertoa mulle jotain todella tarkeaa, mutta en pystynyt kuuntelemaan kun mua nauratti niin paljon. Vuoristotie kaantyi syoksylaskuun kohti risteysta vilkkaan moottoritien kanssa ja ma aattelin etta pitais jarruttaa, mutta mua nauratti liikaa, ja sitten aattelin etta taa olis oikeastaan mahtava hetki kuolla koska mulla ei oo koskaan ollut niin hauskaa. Se ajatus meni kuitenkin hukkaan, koska liikenne moottoritiella hidastui ja pysahtyi ja paasin sinne sekaan vammoitta.
Ajoin pyoralla sillalle ja nyt selvisi miksi liikenne pysahtyi. Alhaalla virtasi jaatynyt joki. Joo, se oli jaassa, mutta virtasi silti. Silleen tosi jannasti. Jaan paalla oli kuolleen pojan ruumis. Se oli se sama poika joka oli slummissa. Muille ihmisille se oli vaan kerran tapahtuva kauhea juttu, mutta ma tajusin, etta se ei lopu ikina. Se poika kuolee koko ajan. Uudestaan ja uudestaan. Ma menin pojan ruumiin luo ja kurotin kattani koskettaakseni sen kasvoja. Sitten poika avasi silmansa ja katsoi muhun. Ma saikahdin niin paljon etta herasin ahkaisten kasi ilmaa kohti sojottaen ja mietin, etta ei kukaan heraa talla tavalla oikeesti. Lisaksi mun vatsaan sattui, koska olin ilmeisesti nauranut unissani aika paljon. Mikakohan se vitsi oli. Vahanko mua ottaa paahan etten muista sita. Se oli tosi hyva.
Hereilla ei ole tapahtunut mitaan kovin erikoista. Tulin bussilla Dalatiin. Oli taas aika hurja kyyti. Pahinta oli loppumatkasta kun oli jo tullut pimeaa ja satoi ja ajettiin ihan liian lujaa mutkaisilla vuoristoteilla. Mutta oon hengissa vielakin. Jee. Ja bussissa jollakin pojalla oli niskassa luomi, josta lahti tosi pitka musta ja paksu karva ja ma mietin koko matkan, etta miksi se ei vaan leikkaa sita karvaa pois.
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Sitten semmonen tosi siisti zoomaus Head & Shoulders -mainokseen
On tosi vaikeeta herata seitsemalta aamulla. Tosi vaikeeta. Etenkin jos on kuunnellut musiikkia ja hyppinyt ympari hotellihuonetta puoli neljaan asti aamulla. Mulla oli vahan ylimaaraista energiaa. Ei pitais juoda kahvia ikina.
Tanaan sitten tapasin elefantteja. Se tapaaminen ei ollut ihan niin riemukas kuin toivoin, koska niilla elefanteilla oli tosi surulliset silmat ja osalla niista oli kahleita jaloissa ja mua saalitti tosi paljon. Opas halus valttamatta rapsia (rapsutirapsuti) musta typeria turistikuvia ja mulla on niissa kaikissa tosi hyva epatoivoinen "onko mun pakko?" -ilme. Kuvat on niin typeria. Paitsi mun Apocalypse Now -hengessa ottamat "Saigon, shit" -kuvat kaikkien hotellihuoneiden tuulettimista. Ne on tosi siisteja kuvia.
Mua ei olis yhtaan huvittanut nousta sen elefantin selassa olevaan metallihakkyraan, koska hei oikeesti. En ma ainakaan haluais raahata jotain laskia elefanttia metallihakkyrassa selassani samalla kun joku tyyppi istuu mun niskassa ja kutittelee mun korvantaustoja jaloillaan ja matkii kepilla jos oon nalkainen ja haluaisin mieluummin syoda kuin talsia tarkoituksettomasti ympariinsa kuivassa viidakossa. Se oli nimittain tosi kuiva se viidakko. Enka nahnyt mitaan erikoisia elaimia. Mutta nain kylla tosi eksoottisen roskakasan. Oikeesti vietnamilaisille pitaisi luetuttaa vahan Vusseleita. (Jos et tieda mita Vusselit on, niin et tieda elamasta mitaan.) Myohemmin sentaan ruokin Bambia ja vihaisia apinoita.
Taalla nettikahvilassa on ihan sairaan kuuma. Nyt oli nimittain aika kuuma paiva. Siksi oli aika kivaa menna vesiputoukseen uimaan. Siella oli kaunista. Pienia sateenkaaria. Ma en vaan ollut tajunnut ottaa uikkareita mukaan ja mun vaatteet kastui. Niin voi kayda kun ui vesiputouksessa. Etta kastuu. Huomasin vasta hotellilla etta olin aika pahasti miss marka t-paita. Ja siella vesiputouksella oli joitain tyyppeja ottamassa haakuvia. Tuli varmaan hyvia kuvia. Aina pitaa parit ylimaaraset tissit olla haakuvissa.
Meen viela illalla sen oppaan kanssa kahville ja jotain, en tieda. Ei kylla kauheesti inspiroisi. Emma tieda. On se ihan ok tyyppi. Oon istuskellut jo puolet paivasta sen kanssa jossain juomassa kahvia ja jotain. Mulla vaan on vahan murjotus-olo, mietityttaa jotkut asiat. Tai ihmiset. Niin. Ihmiset, joista en tieda mita niiden kanssa pitais tehda. First you must forgive, then you must let go. Laadidaadi. Mutta ehka niin. Silleen etta heipparallaa. Ihan hyva etta on tekemista illaksi. Etten sitten ajattele asioita joita ei kannata ajatella, koska oikeasti tiedan jo mita ajattelen, en vaan osaa olla samaa mielta itteni kanssa. Ma olisin kylla halunnut kattoa illalla Superbadin telkkarista, kun se tulis HBO:lta. Mulla ois justiin semmoselle holmolle leffalle sopiva fiilis. Mutta kaikkea ei voi saada.
Mun pitais ehka paattaa lahdenko aamulla Dalatiin vai menisinko yhdeksi yoksi Lak -jarvelle. Hmm. Taidanpa menna suoraan Dalatiin. Semmonen pohina. Joo.
Nain tanaan semmosessa pienessa kylassa mainoskyltin, jossa oli kuvia tummaihoisista kehonrakentajista. Vahan yllatyin.
Tanaan sitten tapasin elefantteja. Se tapaaminen ei ollut ihan niin riemukas kuin toivoin, koska niilla elefanteilla oli tosi surulliset silmat ja osalla niista oli kahleita jaloissa ja mua saalitti tosi paljon. Opas halus valttamatta rapsia (rapsutirapsuti) musta typeria turistikuvia ja mulla on niissa kaikissa tosi hyva epatoivoinen "onko mun pakko?" -ilme. Kuvat on niin typeria. Paitsi mun Apocalypse Now -hengessa ottamat "Saigon, shit" -kuvat kaikkien hotellihuoneiden tuulettimista. Ne on tosi siisteja kuvia.
Mua ei olis yhtaan huvittanut nousta sen elefantin selassa olevaan metallihakkyraan, koska hei oikeesti. En ma ainakaan haluais raahata jotain laskia elefanttia metallihakkyrassa selassani samalla kun joku tyyppi istuu mun niskassa ja kutittelee mun korvantaustoja jaloillaan ja matkii kepilla jos oon nalkainen ja haluaisin mieluummin syoda kuin talsia tarkoituksettomasti ympariinsa kuivassa viidakossa. Se oli nimittain tosi kuiva se viidakko. Enka nahnyt mitaan erikoisia elaimia. Mutta nain kylla tosi eksoottisen roskakasan. Oikeesti vietnamilaisille pitaisi luetuttaa vahan Vusseleita. (Jos et tieda mita Vusselit on, niin et tieda elamasta mitaan.) Myohemmin sentaan ruokin Bambia ja vihaisia apinoita.
Taalla nettikahvilassa on ihan sairaan kuuma. Nyt oli nimittain aika kuuma paiva. Siksi oli aika kivaa menna vesiputoukseen uimaan. Siella oli kaunista. Pienia sateenkaaria. Ma en vaan ollut tajunnut ottaa uikkareita mukaan ja mun vaatteet kastui. Niin voi kayda kun ui vesiputouksessa. Etta kastuu. Huomasin vasta hotellilla etta olin aika pahasti miss marka t-paita. Ja siella vesiputouksella oli joitain tyyppeja ottamassa haakuvia. Tuli varmaan hyvia kuvia. Aina pitaa parit ylimaaraset tissit olla haakuvissa.
Meen viela illalla sen oppaan kanssa kahville ja jotain, en tieda. Ei kylla kauheesti inspiroisi. Emma tieda. On se ihan ok tyyppi. Oon istuskellut jo puolet paivasta sen kanssa jossain juomassa kahvia ja jotain. Mulla vaan on vahan murjotus-olo, mietityttaa jotkut asiat. Tai ihmiset. Niin. Ihmiset, joista en tieda mita niiden kanssa pitais tehda. First you must forgive, then you must let go. Laadidaadi. Mutta ehka niin. Silleen etta heipparallaa. Ihan hyva etta on tekemista illaksi. Etten sitten ajattele asioita joita ei kannata ajatella, koska oikeasti tiedan jo mita ajattelen, en vaan osaa olla samaa mielta itteni kanssa. Ma olisin kylla halunnut kattoa illalla Superbadin telkkarista, kun se tulis HBO:lta. Mulla ois justiin semmoselle holmolle leffalle sopiva fiilis. Mutta kaikkea ei voi saada.
Mun pitais ehka paattaa lahdenko aamulla Dalatiin vai menisinko yhdeksi yoksi Lak -jarvelle. Hmm. Taidanpa menna suoraan Dalatiin. Semmonen pohina. Joo.
Nain tanaan semmosessa pienessa kylassa mainoskyltin, jossa oli kuvia tummaihoisista kehonrakentajista. Vahan yllatyin.
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Buon Ma Thuot ja tyhjeneva kukkaro
Kukkelikuu. Buon Ma Thuot on ihan siisti paikka. Taalla on paljon kahviloita ja huvipuistoja. Ikava kylla ne on semmosia lasten huvipuistoja, joissa on lahinna possujunia. Muuten olisin mennyt johonkin niista. Nyt jouduin tyytymaan kahvilaan. Tai ensin kylla jouduin syomaan, kun seurasin cafe-kylttia jonnekin sivukujalle ja sitten se olikin ravintola eika siella ollut kahvia. Noh. En ma ollut syonyt. Se oli aika kiva ravintola, siella oli taianomainen tunnelma ja hiljaista ja rauhallista. Siella ei ollut listalla kasvisruokaa eika ne puhuneet englantia, mutta sain silti tilattua ittelleni riisia ja porkkanaa ja tomaattia. Oon niin hyva vietnamissa. Hihihii. Loysin ma myohemmin oikeeseen kahvilaankin. Siella oli tyylikkaasti epamukavat tuolit mutta hyvaa kahvia ja vuoristonakymat, joten hengailin siella vahan yli tunnin.
Lisaksi kavin tanaan semmosessa museossa paikallisista heimoista. Se oli aika huono ja pieni museo. Ei se mitaan. Sitten ma ostin ittelleni huomiseksi jonkun typeran turistikierros-jutun. Se oli aika kallis, koska ne kierrokset taalla on aina yksiloityja eika ryhmakierroksia, jos ei ole valmista ryhmaa. Yksin matkustamisessa on se huono puoli, etta melkein kaikki tulee kalliimmaksi. Se matkailutoimiston tyttokin kysyi multa etta "are you alright" sen jalkeen kun se sanoi hinnan, mulla oli varmaan vahan hauska ilme. Huomenna paasen kuitenkin nakemaan vahan vesiputouksia ja heimokylia ja semmosta ja elefantillakin paasen ratsastamaan. Iik. Vahan jannittaa tavata elefantti ensimmaista kertaa. Kamalaa jos teen huonon ensivaikutelman. Iik.
Mun luottokortti ei toimi. Iik.
Lisaksi kavin tanaan semmosessa museossa paikallisista heimoista. Se oli aika huono ja pieni museo. Ei se mitaan. Sitten ma ostin ittelleni huomiseksi jonkun typeran turistikierros-jutun. Se oli aika kallis, koska ne kierrokset taalla on aina yksiloityja eika ryhmakierroksia, jos ei ole valmista ryhmaa. Yksin matkustamisessa on se huono puoli, etta melkein kaikki tulee kalliimmaksi. Se matkailutoimiston tyttokin kysyi multa etta "are you alright" sen jalkeen kun se sanoi hinnan, mulla oli varmaan vahan hauska ilme. Huomenna paasen kuitenkin nakemaan vahan vesiputouksia ja heimokylia ja semmosta ja elefantillakin paasen ratsastamaan. Iik. Vahan jannittaa tavata elefantti ensimmaista kertaa. Kamalaa jos teen huonon ensivaikutelman. Iik.
Mun luottokortti ei toimi. Iik.
torstai 9. huhtikuuta 2009
Tralalaa
Joo. Eilen tapasin viela illalla sen tyton ja menin sen kavereiden, yhden tyton ja kahden pojan kanssa tekemaan syopottelykierrosta. Ei baarikierrosta, vaan syopottelykierrosta. Paljon parempi vaihtoehto, vaikka mun vatsa on vielakin pinkee. Vietnamilainen nuoriso on muutenkin aika erilaista kuin suomalainen, mika on ihan kivaa. Koska suomalainen nuoriso on hirveaa. Taalla kaikki on niin sopon kiltteja. Ehka sopointa oli se kuinka tytot kikatti sille etta toisella niista on poikaystava. Iiihihihihii.
Seuraavana aamuna mun oli pakko nousta ylos jo seiskalta, koska olin sopinut sen tyton kanssa etta mennaan aamulla viela sinne kivaan kahvilaan. Joten me mentiin sinne. Tosin ensin kaytiin sen mumman luona kylassa. Silla oli kiva mumma. Sain silta vahan outoja hedelmia evaaksi. Se mumma oli ennen ollut rikas, mutta se menetti sodassa kaiken. Joo. Sitten mentiin kahvilaan. Eilinen tyttokin tuli. Istuttiin siella muutama tunti ja oltiin vaan onnellisia. Koska se kahvila on semmonen paikka jossa vaan on onnellinen. Se on maailman paras kahvila. Kylla. Se tytto meni tekemaan ruokaa ja jain sen kaverin kanssa kahvilaan. Se ei puhunut kovin hyvaa englantia, joten oli tosi hauskaa kun ei tajuttu toisiamme yhtaan ja piirreltiin ja kirjoiteltiin sanoja vihkoon. Ihan hoponpoppoa.
Mentiin viela sen tyton luo ja luin siella akkiseltaan jonkun typeran YOU CAN DO IT -kirjan minka loysin hyllysta. Katso joka paiva itseasi peilista ja sano "rakastan sinua joka tapauksessa." Okei. MA PYSTYN SIIHEN! Sitten syotiin lounasta ja menin bussiasemalle. Se tytto vaitti etta ma olen rohkea, vahva ja itseluottamuksellinen (olipa hyva sana) nainen ja ma vahan repesin. Tai aluksi ma luulin etta se sanoi etta oon outo, ja olin ihan etta joo aivan niin, ok, mutta se olikin strong eika strange. Oho. En ma kylla tunne itseani kovinkaan vahvaksi, koska ma en pystyis laittamaan opiskelijahaalaria paalleni.
Bussimatka oli aika kiva, koska se minibussi angettiin ihan sikatayteen ja joku mies istui puoliksi mun sylissa koko matkan ja oli aika hiton kuuma. Mutta kylla siina viisi tuntia jotenkin pyorahti. Nyt ma kylla vahan haisen. Ei se mitaan. Kohta kayn varmaan suihkussa ja laiskottelen loppuillan.
Tekstista tulee muuten pakostakin ihan mielettoman sekavaa jos ei halua puhua ihmisista nimilla.
Ma oon muuten aika onnellinen ihminen. Etta lallallaa.
Seuraavana aamuna mun oli pakko nousta ylos jo seiskalta, koska olin sopinut sen tyton kanssa etta mennaan aamulla viela sinne kivaan kahvilaan. Joten me mentiin sinne. Tosin ensin kaytiin sen mumman luona kylassa. Silla oli kiva mumma. Sain silta vahan outoja hedelmia evaaksi. Se mumma oli ennen ollut rikas, mutta se menetti sodassa kaiken. Joo. Sitten mentiin kahvilaan. Eilinen tyttokin tuli. Istuttiin siella muutama tunti ja oltiin vaan onnellisia. Koska se kahvila on semmonen paikka jossa vaan on onnellinen. Se on maailman paras kahvila. Kylla. Se tytto meni tekemaan ruokaa ja jain sen kaverin kanssa kahvilaan. Se ei puhunut kovin hyvaa englantia, joten oli tosi hauskaa kun ei tajuttu toisiamme yhtaan ja piirreltiin ja kirjoiteltiin sanoja vihkoon. Ihan hoponpoppoa.
Mentiin viela sen tyton luo ja luin siella akkiseltaan jonkun typeran YOU CAN DO IT -kirjan minka loysin hyllysta. Katso joka paiva itseasi peilista ja sano "rakastan sinua joka tapauksessa." Okei. MA PYSTYN SIIHEN! Sitten syotiin lounasta ja menin bussiasemalle. Se tytto vaitti etta ma olen rohkea, vahva ja itseluottamuksellinen (olipa hyva sana) nainen ja ma vahan repesin. Tai aluksi ma luulin etta se sanoi etta oon outo, ja olin ihan etta joo aivan niin, ok, mutta se olikin strong eika strange. Oho. En ma kylla tunne itseani kovinkaan vahvaksi, koska ma en pystyis laittamaan opiskelijahaalaria paalleni.
Bussimatka oli aika kiva, koska se minibussi angettiin ihan sikatayteen ja joku mies istui puoliksi mun sylissa koko matkan ja oli aika hiton kuuma. Mutta kylla siina viisi tuntia jotenkin pyorahti. Nyt ma kylla vahan haisen. Ei se mitaan. Kohta kayn varmaan suihkussa ja laiskottelen loppuillan.
Tekstista tulee muuten pakostakin ihan mielettoman sekavaa jos ei halua puhua ihmisista nimilla.
Ma oon muuten aika onnellinen ihminen. Etta lallallaa.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Vahan lisaa hopotysta
Ma en ehtinyt edellisen kirjoituksen jalkeen oikeastaan tehda paljon mitaan. Kavin yhdessa kylassa ja sitten tajusin etten oo syonyt koko paivana muuta kuin yhden omenan ja se nalka oli ihan aiheellinen. Hoipertelin jonnekin kahvilaan ja tilasin banaanismoothien.
Sen paikan pomo tuli pian esittaytymaan ja hopotteli aika paljon kaikenlaista. Se tykkas omasta aanestaan tosi paljon. Ei siina sinallaan mitaan, se oli aika mielenkiintoinen tyyppi ja ma mieluummin kuuntelen kuin puhun, mutta en vaan saanut ihan kaikesta mita se sanoi selvaa. Sen poika oli lahdossa opiskelemaan joko Ruotsiin tai Suomeen, koska Suomessa on niin hyvat koulut. Siita se selitti aika paljon. Sitten kun sain jonnekin valiin sanottua etta ma vahan kirjoittelen sita sun tata ja oon kiinnostunut elokuvista ja ehka kirjoittelen vahan semmoisia joskus, ehka jopa opiskelen sita sitten jos joskus paasen kouluun, saattaa olla, niin se innostui selittamaan tosi paljon kaikenlaista. Koska se oli itte ollut mukana jonkun palkitun vietnamilaisen dokumentaristin jutussa paikallisista heimoista kun se on vahan ekspertti ja juuri nytkin se oli ollut jonkun pienemman vietnamilaisen tv-kanavan haastateltavana ja ma sattumoisin nainkin sen kuvausryhman eilen siella Rong Housella. Sitten se tunsi aika paljon televisio- ja elokuva-poppoita taalla pain ja se aatteli etta vois esitella mut niille joskus jos tulee tilaisuus. Ja sitten kun oon menossa sinne Bunhikseen seuraavaksi niin se olis halunnut tutustuttaa mut yhteen journalistiin siella, mutta sitten se oli vahan etta voi hitsinpimpulat, eihan se osaa englantia. Mutta se kertoi kuitenkin siita journalistista mielenkiintoisia juttuja. Se oli tehnyt juttua jostain rikkaista Saigonista tulleista salametsastajista ja sitten sen auto oli poltettu ja kaikkea jannaa. Whii. Sitten viela keskusteltiin vahan taiteen tekemisesta (se oli itse kuvataiteilija) ja siita kuinka elama on matka ja kuinka luovuus tulee aarettomyydesta ja kaikkea tosi hoponpoppoa. Sitten alkoi tulla pimeaa ja paatin lahtea, koska olin istunut siella kahvilassa melkein kolme tuntia ja mulla oli vaan pahempi nalka.
Mua vahan naurattaa nyt taalla nettikahvilassa kun tuossa vieressa joku tytto kihertelee tosi paljon koko ajan ja lauleskelee ittekseen. Taalla ei kylla ikina tunne itseaan oudoksi. Koska kaikki on niin outoja. Kivaa.
Raiskaan tassa blogissa suomen kielta niin paljon. Ei se mitaan. Mulla ei ees oo aakkosia. Joten mita voi olettaa. Mita? VASTAA.
Sen paikan pomo tuli pian esittaytymaan ja hopotteli aika paljon kaikenlaista. Se tykkas omasta aanestaan tosi paljon. Ei siina sinallaan mitaan, se oli aika mielenkiintoinen tyyppi ja ma mieluummin kuuntelen kuin puhun, mutta en vaan saanut ihan kaikesta mita se sanoi selvaa. Sen poika oli lahdossa opiskelemaan joko Ruotsiin tai Suomeen, koska Suomessa on niin hyvat koulut. Siita se selitti aika paljon. Sitten kun sain jonnekin valiin sanottua etta ma vahan kirjoittelen sita sun tata ja oon kiinnostunut elokuvista ja ehka kirjoittelen vahan semmoisia joskus, ehka jopa opiskelen sita sitten jos joskus paasen kouluun, saattaa olla, niin se innostui selittamaan tosi paljon kaikenlaista. Koska se oli itte ollut mukana jonkun palkitun vietnamilaisen dokumentaristin jutussa paikallisista heimoista kun se on vahan ekspertti ja juuri nytkin se oli ollut jonkun pienemman vietnamilaisen tv-kanavan haastateltavana ja ma sattumoisin nainkin sen kuvausryhman eilen siella Rong Housella. Sitten se tunsi aika paljon televisio- ja elokuva-poppoita taalla pain ja se aatteli etta vois esitella mut niille joskus jos tulee tilaisuus. Ja sitten kun oon menossa sinne Bunhikseen seuraavaksi niin se olis halunnut tutustuttaa mut yhteen journalistiin siella, mutta sitten se oli vahan etta voi hitsinpimpulat, eihan se osaa englantia. Mutta se kertoi kuitenkin siita journalistista mielenkiintoisia juttuja. Se oli tehnyt juttua jostain rikkaista Saigonista tulleista salametsastajista ja sitten sen auto oli poltettu ja kaikkea jannaa. Whii. Sitten viela keskusteltiin vahan taiteen tekemisesta (se oli itse kuvataiteilija) ja siita kuinka elama on matka ja kuinka luovuus tulee aarettomyydesta ja kaikkea tosi hoponpoppoa. Sitten alkoi tulla pimeaa ja paatin lahtea, koska olin istunut siella kahvilassa melkein kolme tuntia ja mulla oli vaan pahempi nalka.
Mua vahan naurattaa nyt taalla nettikahvilassa kun tuossa vieressa joku tytto kihertelee tosi paljon koko ajan ja lauleskelee ittekseen. Taalla ei kylla ikina tunne itseaan oudoksi. Koska kaikki on niin outoja. Kivaa.
Raiskaan tassa blogissa suomen kielta niin paljon. Ei se mitaan. Mulla ei ees oo aakkosia. Joten mita voi olettaa. Mita? VASTAA.
Eilisen jalkeen tuli nyt
Eilen nukuin aika myohaan. Se oli ihan ok. Nain unta etta tyoskentelin huoltoaseman yovartijana ja se masensi mua niin paljon etta yritin tehda itsemurhan kahdella valeriana-pillerilla, mutta tajusin sitten kun olin ottanut ne pillerit, etta en ma haluakaan kuolla, ma vaan haluan lopettaa sen tyon. Onneksi valeriana-pillereilla ei oikeesti voi tappaa itteaan. Sitten hereilla lahdin kavelemaan kohti yhta puistoa ja museota. Menin ilmeisesti vaaralle tielle ja joukko moottoripyorakuskeja piiritti mut. Kaikki halus vieda mut joihinkin ihan omituisiin paikkoihin joista en oo ikina kuullutkaan ja joita ei ollut Lonely Planetissakaan ja joku niista haisi currylta. Tarkoitin kuskeja, en paikkoja. En lahtenyt niiden matkaan.
Se puisto oli silleen aika mukavasti syrjassa kaupungista pikkutien paassa, sinne oli aika mukavaa kavella. Matkalla vastaan tuli joku ehka 15-vuotias poika joka kertoi rakastavansa mua. Ei siita syntynyt lomaromanssia kuitenkaan, ma jatkoin matkaani ja jatin jalkeeni jalleen yhden sarkyneen sydamen.
Oli aika huono puisto ja tylsa museo, mutta ei se mitaan. Siirryin kavelemaan kaupungilla ja katoin vahan patsaita. Sitten tuli vahan valtion rakennuksia joiden edessa oli "no picture taken" -kyltteja. Niissa siis ilmoitettiin etta tassa ei ole otettu kuvaa. Mulla oli siis mahis olla ensimmainen. Oon kuitenkin niin laiska etten jaksanut kaivaa kameraa esiin.
Kavelin jonkun karaokebaarin ohitse ja sielta syoksahti joku tytto joka halus jutella ja kutsui mut kylaan. No mika ettei. Istuskeltiin hetki niilla ja mentiin sitten moottoripyoralla kattomaan jotain Rong Housea. En ma tieda mika se on suomeksi. Semmonen yhteison talo. Siella oli hassu vanha ukkeli joka soitti jotain perinteista soitinta ja selitteli etta silla voi hurmata tyttoja.
Sen jalkeen mentiin sen tyton sedan luo kylaan ja syotiin siella jotain outoa isoa hedelmaa, joka maistui avokadon, banaanin ja ananaksen sekoitukselta. Seta kutsui mut luokseen illalliselle. Sitten mentiin vahan kavelylle, kierreltiin semmosissa pienissa kylissa mita taalla kaupungissa on ja kaveltiin sillalla ja rannalla. Sitten mentiin takaisin sedalle ja lotkoteltiin riippumatoissa ja hopistiin. Siella lappasi sukulaisia joka valissa, ja yksi seta oli ollut Norjassa. Oho. Soitatin tytolle vahan John McGregoria ja se kuunteli sita jotain kymmenen sekuntia ja sanoi etta se kuulostaa korealaiselta musiikilta. Oooooookei. Talossa raikasi muuten se maijahiii, maijahuu, maijahii, maijahoho -piisi, mika on kaikkien vietnamilaisten lemppari.
Se perhe oli katolinen, ja ne oli vahan ihmeissaan kun en kuulu kirkkoon. Lisaksi ne oli ihmeissaan siita etta me ei Suomessa syoda joutsenia, kun meilla kerran on niita. Noh. Ruoka oli tosi hyvaa kasvisruokaa. Nam nam. Sen jalkeen mua vasytti ja nukahdin vahingossa hetkeksi niitten riippumattoon. Sitten syotiin meloninsiemenia joita soin vahingossa vaaralla tavalla ja niita nauratti. Niita nauratti viela enemman kun yritin puhua vietnamia. Mutta ne lohdutti mua silla etta mulla vaan on vaaranlainen kieli vietnamin puhumiseen. Juotiin teeta ja kahvia. Join ehka 7 kuppia teeta. Se vaan oli hyvaa. Ja kahvi myos. Sitten tytto ajoi mut hotellille, missa en saanut unta koska oli juonut jotain 7 kuppia teeta ja kahvia. Aalio. Leikin sitten yolla ajan kuluksi lyriikkabingoa. Siina saa sita enemman pisteita mita useammat lauseet piisissa sopii omaan elamaan. Niinku siina hyvassa Matt Stone ja Trey Parker -leffassa, siina missa ne pelaa sita hamaraa pelia joka on sekoitus koripalloa ja pesapalloa, kun siina on se kohtaus missa tyyppi on autossa ja radiosta tulee se typera rockpiisi jossa sattumoisin kerrotaan sen elamantilanne, niin siita piisista olis saanut tosi paljon pisteita lyriikkabingossa. Lisaksi saikahdin yolla kun vessassa oli lisko. En ma muuten olis saikahtanyt, mutta kun mulla ei ollut paitaa paalla. Liskot on pelottavia silloin jos ei oo paitaa paalla.
Meidan piti nahda sen tyton kanssa viela tanaankin, mutta sovittiin se tapaaminen niin epamaaraisesti ettei siita tullutkaan mitaan, koska en halunnut odotella koko paivaa hotellilla. Kavin tuossa hetki sitten puukirkossa jossa oli sellaisia ikkunamaalauksia, etta joku lapsi oli varmaan ne tehnyt. Ihan mahdollista kylla, koska siina vieressa oli orpokoti. Ma hetken aikaa mietin etta pitaisiko mun menna kylailemaan siella orpokodissa, mutta janistin sitten kun sielta kuului niin hirveeta kitinaa. Yksittaiset lapset on ihan ok, mutta en kesta laumoja. Oikeastaan ihan sama isompienkin ihmisten kanssa. Joo. Kayn tanaan varmaan viela kiertelemassa vahan lisaa niita pienia kylia mita taalla on ja semmosta. Huomenna otan bussin Buon Ma Thuotiin. Siella on ilmeisesti tosi hyvaa kahvia. Ostan sita sielta ehka kymmenen kiloa kotiin vietavaksi.
Mulla on muuten nalka. Oho.
Se puisto oli silleen aika mukavasti syrjassa kaupungista pikkutien paassa, sinne oli aika mukavaa kavella. Matkalla vastaan tuli joku ehka 15-vuotias poika joka kertoi rakastavansa mua. Ei siita syntynyt lomaromanssia kuitenkaan, ma jatkoin matkaani ja jatin jalkeeni jalleen yhden sarkyneen sydamen.
Oli aika huono puisto ja tylsa museo, mutta ei se mitaan. Siirryin kavelemaan kaupungilla ja katoin vahan patsaita. Sitten tuli vahan valtion rakennuksia joiden edessa oli "no picture taken" -kyltteja. Niissa siis ilmoitettiin etta tassa ei ole otettu kuvaa. Mulla oli siis mahis olla ensimmainen. Oon kuitenkin niin laiska etten jaksanut kaivaa kameraa esiin.
Kavelin jonkun karaokebaarin ohitse ja sielta syoksahti joku tytto joka halus jutella ja kutsui mut kylaan. No mika ettei. Istuskeltiin hetki niilla ja mentiin sitten moottoripyoralla kattomaan jotain Rong Housea. En ma tieda mika se on suomeksi. Semmonen yhteison talo. Siella oli hassu vanha ukkeli joka soitti jotain perinteista soitinta ja selitteli etta silla voi hurmata tyttoja.
Sen jalkeen mentiin sen tyton sedan luo kylaan ja syotiin siella jotain outoa isoa hedelmaa, joka maistui avokadon, banaanin ja ananaksen sekoitukselta. Seta kutsui mut luokseen illalliselle. Sitten mentiin vahan kavelylle, kierreltiin semmosissa pienissa kylissa mita taalla kaupungissa on ja kaveltiin sillalla ja rannalla. Sitten mentiin takaisin sedalle ja lotkoteltiin riippumatoissa ja hopistiin. Siella lappasi sukulaisia joka valissa, ja yksi seta oli ollut Norjassa. Oho. Soitatin tytolle vahan John McGregoria ja se kuunteli sita jotain kymmenen sekuntia ja sanoi etta se kuulostaa korealaiselta musiikilta. Oooooookei. Talossa raikasi muuten se maijahiii, maijahuu, maijahii, maijahoho -piisi, mika on kaikkien vietnamilaisten lemppari.
Se perhe oli katolinen, ja ne oli vahan ihmeissaan kun en kuulu kirkkoon. Lisaksi ne oli ihmeissaan siita etta me ei Suomessa syoda joutsenia, kun meilla kerran on niita. Noh. Ruoka oli tosi hyvaa kasvisruokaa. Nam nam. Sen jalkeen mua vasytti ja nukahdin vahingossa hetkeksi niitten riippumattoon. Sitten syotiin meloninsiemenia joita soin vahingossa vaaralla tavalla ja niita nauratti. Niita nauratti viela enemman kun yritin puhua vietnamia. Mutta ne lohdutti mua silla etta mulla vaan on vaaranlainen kieli vietnamin puhumiseen. Juotiin teeta ja kahvia. Join ehka 7 kuppia teeta. Se vaan oli hyvaa. Ja kahvi myos. Sitten tytto ajoi mut hotellille, missa en saanut unta koska oli juonut jotain 7 kuppia teeta ja kahvia. Aalio. Leikin sitten yolla ajan kuluksi lyriikkabingoa. Siina saa sita enemman pisteita mita useammat lauseet piisissa sopii omaan elamaan. Niinku siina hyvassa Matt Stone ja Trey Parker -leffassa, siina missa ne pelaa sita hamaraa pelia joka on sekoitus koripalloa ja pesapalloa, kun siina on se kohtaus missa tyyppi on autossa ja radiosta tulee se typera rockpiisi jossa sattumoisin kerrotaan sen elamantilanne, niin siita piisista olis saanut tosi paljon pisteita lyriikkabingossa. Lisaksi saikahdin yolla kun vessassa oli lisko. En ma muuten olis saikahtanyt, mutta kun mulla ei ollut paitaa paalla. Liskot on pelottavia silloin jos ei oo paitaa paalla.
Meidan piti nahda sen tyton kanssa viela tanaankin, mutta sovittiin se tapaaminen niin epamaaraisesti ettei siita tullutkaan mitaan, koska en halunnut odotella koko paivaa hotellilla. Kavin tuossa hetki sitten puukirkossa jossa oli sellaisia ikkunamaalauksia, etta joku lapsi oli varmaan ne tehnyt. Ihan mahdollista kylla, koska siina vieressa oli orpokoti. Ma hetken aikaa mietin etta pitaisiko mun menna kylailemaan siella orpokodissa, mutta janistin sitten kun sielta kuului niin hirveeta kitinaa. Yksittaiset lapset on ihan ok, mutta en kesta laumoja. Oikeastaan ihan sama isompienkin ihmisten kanssa. Joo. Kayn tanaan varmaan viela kiertelemassa vahan lisaa niita pienia kylia mita taalla on ja semmosta. Huomenna otan bussin Buon Ma Thuotiin. Siella on ilmeisesti tosi hyvaa kahvia. Ostan sita sielta ehka kymmenen kiloa kotiin vietavaksi.
Mulla on muuten nalka. Oho.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Missakohan nyt oikein olen
Mun oli tarkoitus lahtea tanaan aikaisin aamulla. En kuitenkaan saanut unta ennen kuin puoli kolmelta ja herasin neljalta siihen, etta joku kavi suihkussa, joten hautasin aamuyosta ne haaveet ja aattelin jaada Quy Nhoniin viela yhdeksi paivaksi vaikka olinkin jo kyllastynyt paikkaan, mutta ihan vaan laiskottelisin. Sattuipa kuitenkin niin, etta joku huudatti hotellissa koko aamupaivan vietnamilaista iskelmamusiikkia. Tai no turha edes sanoa tuota iskelmaa, kaikki musiikki taalla kuulostaa iskelmalta, joskus ehka hyvassa lykyssa iskelmalta europoppi-vaikutteilla. Laiskottelupaivassa ei oikein ole itua jos on paikassa johon on kyllastynyt eika edes pysty nukkumaan kun paska musiikki raikaa, joten lahnauduin ylos sangysta, survoin tavarat rinkkaan ja lahdin menemaan.
En oikeastaan tiennyt minne olin seuraavaksi menossa, mutta lahdin vaan tallustelemaan ja hyppasin ensimmaisen ohimenevan moottoripyoran kyytiin ja paadyin bussiasemalle. Siella selasin vahan Lonely Planetia ja arvoin itseni lahtemaan Kon Tumiin. Matkaan lahdettiin minibussilla, jota ei onneksi survottu ihan tayteen. Kuski ajoi vietnamilaisen mielipuolisesti kapeilla ja kiemurtelevilla vuoristoteilla. Olin vahan etta whoaah, koska oli aikamoisen hienot nakymat. Valilla vahan pompin ylos ja alas kun tiessa oli muhkuja ja mun pakarat on oikeesti vaan kaksi kumipalloa. Autossa tietenkin soi tosi hyvaa vietnamilaista musiikkia. Janninta oli sellainen piisi, jossa yritettiin laulaa englanniksi. Siita saattoi havaita, etta vietnamilaiset ei oikein pysty laulamaan. Koska niitten kielessa on savelia, niin ei ne voi laulaa normaalisti musiikin savelien mukaan. Sitten ne vaan sanoo niita sanoja silleen hassusti hyraillen. Ja sitten kun siina piisissa tyyppi yritti laulaa englanniksi, se vaan hyraili monotonisesti. Hassua. Yritin myos vahan lukea Kerouacia bussissa, mutta se oli mahdotonta, koska auto syoksahteli tien laidalta toiselle enka oikein pysynyt rivilla.
Bussikuski oli hullusta ajotyylistaan huolimatta oikein ystavallinen ja ajoi mut melkein valitsemani hotellin eteen. Se oli ihan kivasti tehty, koska oli meneillaan pieni kaatosade. Sateen jalkeen menin ulos tallustelemaan. Ilma oli oikein raikas ja aurinko paisteli ja oli silleen aika kivaa. Harhailin vahan vaan ympariinsa. Ihmiset taalla on aika ujoja ja arvelisin etta ovat tosi hammentyneita siita etta olen taalla yksin. Kun tulin hotellillekin, niin sita pyorittava perhe katsoi ovelle mun taakseni hetken aikaa ja poika kysyi tosi eparoiden, etta yksiko henkilo. No kuulkaa kylla. On kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua etta ihmiset ei juokse perassa huudellen hellouta. Vaikka se sitten tarkoittaisikin sita etta ne menee mua piiloon eika uskalla sanoa mitaan. Kunhan vaan ei hellouta.
Kavin syomassa buddhalaisessa paikassa jossa ei ees ollut ruokalistaa, ne vaan toi mulle sekasotkun jossa oli mm. ihan liian vakuuttavan nakoisia soijanakkeja. Ostin torilta pari appelsiinia illaksi ja kavelin vahingossa jonnekin torin takakujalle, jossa oli tosi paljon kalaa. Vahan haisi.
Mitas sitten. No tassa sita nyt ollaan. Vahan vasyttaa. Voisin kayda viela ostamassa lisaa vetta ja menna sitten suihkuun. On vahan nihkee olo bussissa istuskelun jaljilta. Jeps.
En oikeastaan tiennyt minne olin seuraavaksi menossa, mutta lahdin vaan tallustelemaan ja hyppasin ensimmaisen ohimenevan moottoripyoran kyytiin ja paadyin bussiasemalle. Siella selasin vahan Lonely Planetia ja arvoin itseni lahtemaan Kon Tumiin. Matkaan lahdettiin minibussilla, jota ei onneksi survottu ihan tayteen. Kuski ajoi vietnamilaisen mielipuolisesti kapeilla ja kiemurtelevilla vuoristoteilla. Olin vahan etta whoaah, koska oli aikamoisen hienot nakymat. Valilla vahan pompin ylos ja alas kun tiessa oli muhkuja ja mun pakarat on oikeesti vaan kaksi kumipalloa. Autossa tietenkin soi tosi hyvaa vietnamilaista musiikkia. Janninta oli sellainen piisi, jossa yritettiin laulaa englanniksi. Siita saattoi havaita, etta vietnamilaiset ei oikein pysty laulamaan. Koska niitten kielessa on savelia, niin ei ne voi laulaa normaalisti musiikin savelien mukaan. Sitten ne vaan sanoo niita sanoja silleen hassusti hyraillen. Ja sitten kun siina piisissa tyyppi yritti laulaa englanniksi, se vaan hyraili monotonisesti. Hassua. Yritin myos vahan lukea Kerouacia bussissa, mutta se oli mahdotonta, koska auto syoksahteli tien laidalta toiselle enka oikein pysynyt rivilla.
Bussikuski oli hullusta ajotyylistaan huolimatta oikein ystavallinen ja ajoi mut melkein valitsemani hotellin eteen. Se oli ihan kivasti tehty, koska oli meneillaan pieni kaatosade. Sateen jalkeen menin ulos tallustelemaan. Ilma oli oikein raikas ja aurinko paisteli ja oli silleen aika kivaa. Harhailin vahan vaan ympariinsa. Ihmiset taalla on aika ujoja ja arvelisin etta ovat tosi hammentyneita siita etta olen taalla yksin. Kun tulin hotellillekin, niin sita pyorittava perhe katsoi ovelle mun taakseni hetken aikaa ja poika kysyi tosi eparoiden, etta yksiko henkilo. No kuulkaa kylla. On kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua etta ihmiset ei juokse perassa huudellen hellouta. Vaikka se sitten tarkoittaisikin sita etta ne menee mua piiloon eika uskalla sanoa mitaan. Kunhan vaan ei hellouta.
Kavin syomassa buddhalaisessa paikassa jossa ei ees ollut ruokalistaa, ne vaan toi mulle sekasotkun jossa oli mm. ihan liian vakuuttavan nakoisia soijanakkeja. Ostin torilta pari appelsiinia illaksi ja kavelin vahingossa jonnekin torin takakujalle, jossa oli tosi paljon kalaa. Vahan haisi.
Mitas sitten. No tassa sita nyt ollaan. Vahan vasyttaa. Voisin kayda viela ostamassa lisaa vetta ja menna sitten suihkuun. On vahan nihkee olo bussissa istuskelun jaljilta. Jeps.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
No jaa
Taa paiva on oikeastaan ollut ihan kiva, mutta aika epamielenkiintoinen. Yritin menna museoon, mutta siella oli ovet kiinni. Olin vahan, etta voi pylly. Ei niitten olis kuulunu olla kiinni. Menin sitten istumaan rannalle varjoon ja kirjoittelemaan. Kuuntelin vahan merta. Se sanoi whuuush. Siella oli vesipuisto, joten sain tietaa mika meininki kaupungissa on oikeesti. Sitten lahdin kavelemaan rantaa pitkin, siella oli slummiasuntoja. Leikin vahan slummilasten kanssa kun ne potkiskeli palloa. Annoin kahden niista juoda vesipullostani ja saan nyt sen takia varmaan aidsin. Aidsin saa silla tavalla. No ei. Ne oli aika terveen ja puhtaan nakoisia lapsia. Oli se varmaan ihan ok. Enka ma halunnu etta ne kuolee janoon.
Sanat ei pysty kuvailemaan sita kuinka arsyyntynyt olen jatkuviin "hello"-huutoihin.
Ei plaa, en nyt todellakaan jaksa kirjoittaa.
Sanat ei pysty kuvailemaan sita kuinka arsyyntynyt olen jatkuviin "hello"-huutoihin.
Ei plaa, en nyt todellakaan jaksa kirjoittaa.
lauantai 4. huhtikuuta 2009
Kaksi tornia
Eilen illalla hengailin vahan rannikolla ja kavin palvomassa Buddhaa yhdessa aika isossa temppelissa. Siella temppelissa oli joku iso koira joka alkoi haukkua kun naki mut ja juoksi muristen mua kohti, mutta ma naytin sille kuka on pomo eika se sitten hyokannytkaan. Olin vahan pettynyt, mutta toisaalta mun jalan palovamma ei oo viela taysin parantunut, joten oli viela liian aikaista seuraavalle vammalle. Ei saa ahnehtia.
Buddhalaisissa temppeleissa on se hyva juttu, etta niiden lahistolla on aina halpoja kasvisruokapaikkoja. Tosin niissa kasvisruokapaikoissa on se huono puoli, etta kaikki ruoka niissa maistuu aina suolakurkuilta ja ne tekee tofunpalasista ihan liikaa lihan nakoisia, vahan allottaa syoda.
Mulle kavi tanaan taas niin, etta herasin seitsemalta, mutta uni oli kesken, joten herasinkin vasta yhdeltatoista. Hups. Mutta kun se sanky oli niin uskomattoman mukava. Lopulta kuitenkin raahauduin vaivalla ulos huoneesta ja lahdin kavelemaan kohti muutaman kilometrin paassa olevia cham-torneja. Ihmiset yritti saada mua istumaan varjoon, mutta ma olin silleen etta ei, ma mieluummin kavelen keskipaivan auringossa ja saan ihosyovan, kiitti kuitenkin.
Jotenkin taitavasti onnistuin ajatuksissani kavelemaan niiden tornien ohitse. Ne oli aika isoja torneja. Oho. Onneksi kysyin joltakin missa ne on vahan sen jalkeen. Kun kaannyin takaisinpain, vastaan kaveli joku hullu vanha mies joka keraili roskia paidanhelmaansa. Silla oli kadessa tupakantumppi, jota se esitteli mulle ja sanoi jotain, vaikutti silta etta se yritti tarjota sita mulle. Sanoin sitten etta ei kiitos, jolloin mies yllattaen kimpaantui suunnattomasti. Se kerasi kaikki voimansa ja potkaisi mua taysilla takapuoleen. Olin vahan yllattynyt ja mun pakara oli hetken vahan kipea, mutta oli se kylla aika mahtavaa.
Mulla on talla hetkella kolme teoriaa sille miksi se teki niin. Yksi on se, etta silla on jotain sotatraumoja ja se luuli mua amerikkalaiseksi, mutta silloin tupakka-osuudessa ei ole mitaan jarkea. Toinen on se, etta se on ainut vietnamilainen joka valittaa ymparistosta ja vastustaa roskaamista, ja se luuli etta ma olin pudottanut sen tupakantumpin maahan. Se selittaisi myos sen miksi silla oli roskia paidanhelmassa. Kolmas teoria on se, etta se pyysi multa tupakkaa, ja se suuttui kun mulla ei ollut koska silla oli tosi pahat nikotiinivieroitusoireet. Naita teorioita voisi keksia viela lisaakin, mutta ei mulla juuri nyt ole ihan niin tylsaa etta tarvitsisi. Ehka seuraavana tylsana hetkena. Tahan asti oon tylsina hetkina lahinna tehnyt jannia listoja, jotka ehka auttaa mua loytamaan itseni, tai ehka ei. Oon tehnyt listoja mm. ihmisista jotka on muuttaneet mun elamani suuntaa jotenkin, ihmisista joita en haluaisi nahda ikina mutta on pakko, ihmisista joita haluaisin nahda useammin mutten voi, ja ihmisista joiden silmat on aika kaukana toisistaan ja jotka siksi nayttaa valilla vahan sammakoilta.
Eksyinpa ma kauas. Olin torneissa. Mutta ei niista oikeastaan ole mitaan kirjoitettavaa. Ne oli torneja. Semmosia. Olisivat olleet tosi siisteja viidakossa, joten kuvittelin ne sinne. Sitten jouduin taas jonkun nuorisojoukon kuviin. Jotenkin mua pelottaa se ajatus etta niin monilla ihmisilla on nyt kasikynkka-kuvia musta, ihan niinku oltaisiin parhaita kavereita. Mitakohan ne tekee niilla kuvilla. Keillekohan ne nayttaa niita. Ma en ymmarra. Hammentavaa.
En ma jaksa kirjoittaa enempaa. Joten en kirjoita.
Buddhalaisissa temppeleissa on se hyva juttu, etta niiden lahistolla on aina halpoja kasvisruokapaikkoja. Tosin niissa kasvisruokapaikoissa on se huono puoli, etta kaikki ruoka niissa maistuu aina suolakurkuilta ja ne tekee tofunpalasista ihan liikaa lihan nakoisia, vahan allottaa syoda.
Mulle kavi tanaan taas niin, etta herasin seitsemalta, mutta uni oli kesken, joten herasinkin vasta yhdeltatoista. Hups. Mutta kun se sanky oli niin uskomattoman mukava. Lopulta kuitenkin raahauduin vaivalla ulos huoneesta ja lahdin kavelemaan kohti muutaman kilometrin paassa olevia cham-torneja. Ihmiset yritti saada mua istumaan varjoon, mutta ma olin silleen etta ei, ma mieluummin kavelen keskipaivan auringossa ja saan ihosyovan, kiitti kuitenkin.
Jotenkin taitavasti onnistuin ajatuksissani kavelemaan niiden tornien ohitse. Ne oli aika isoja torneja. Oho. Onneksi kysyin joltakin missa ne on vahan sen jalkeen. Kun kaannyin takaisinpain, vastaan kaveli joku hullu vanha mies joka keraili roskia paidanhelmaansa. Silla oli kadessa tupakantumppi, jota se esitteli mulle ja sanoi jotain, vaikutti silta etta se yritti tarjota sita mulle. Sanoin sitten etta ei kiitos, jolloin mies yllattaen kimpaantui suunnattomasti. Se kerasi kaikki voimansa ja potkaisi mua taysilla takapuoleen. Olin vahan yllattynyt ja mun pakara oli hetken vahan kipea, mutta oli se kylla aika mahtavaa.
Mulla on talla hetkella kolme teoriaa sille miksi se teki niin. Yksi on se, etta silla on jotain sotatraumoja ja se luuli mua amerikkalaiseksi, mutta silloin tupakka-osuudessa ei ole mitaan jarkea. Toinen on se, etta se on ainut vietnamilainen joka valittaa ymparistosta ja vastustaa roskaamista, ja se luuli etta ma olin pudottanut sen tupakantumpin maahan. Se selittaisi myos sen miksi silla oli roskia paidanhelmassa. Kolmas teoria on se, etta se pyysi multa tupakkaa, ja se suuttui kun mulla ei ollut koska silla oli tosi pahat nikotiinivieroitusoireet. Naita teorioita voisi keksia viela lisaakin, mutta ei mulla juuri nyt ole ihan niin tylsaa etta tarvitsisi. Ehka seuraavana tylsana hetkena. Tahan asti oon tylsina hetkina lahinna tehnyt jannia listoja, jotka ehka auttaa mua loytamaan itseni, tai ehka ei. Oon tehnyt listoja mm. ihmisista jotka on muuttaneet mun elamani suuntaa jotenkin, ihmisista joita en haluaisi nahda ikina mutta on pakko, ihmisista joita haluaisin nahda useammin mutten voi, ja ihmisista joiden silmat on aika kaukana toisistaan ja jotka siksi nayttaa valilla vahan sammakoilta.
Eksyinpa ma kauas. Olin torneissa. Mutta ei niista oikeastaan ole mitaan kirjoitettavaa. Ne oli torneja. Semmosia. Olisivat olleet tosi siisteja viidakossa, joten kuvittelin ne sinne. Sitten jouduin taas jonkun nuorisojoukon kuviin. Jotenkin mua pelottaa se ajatus etta niin monilla ihmisilla on nyt kasikynkka-kuvia musta, ihan niinku oltaisiin parhaita kavereita. Mitakohan ne tekee niilla kuvilla. Keillekohan ne nayttaa niita. Ma en ymmarra. Hammentavaa.
En ma jaksa kirjoittaa enempaa. Joten en kirjoita.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Quy Nhon ja nalka
Vitsit mulla oli hirvittava yo. Olin illalla menossa viela syomaan sen eilisen hassun tyypin kanssa, mutta sitten satoi niin kovaa etten halunnut menna ulos kastumaan. Aattelin menna ajoissa nukkumaan etta jaksaisin herata aamulla. Mutta heti kun ma suljin silmani nain niiden pelokkaiden kylalaisten kasvot niista Son Myn museon kuvista. Ne jahtas mua koko yon ja ma vaan itkin ja mietin miten voisin lohduttaa niita, mutta ei kymmenia vuosia kuolleina olleita oikein voi lohduttaa, joten en oikein paassyt mietinnoissani kovin pitkalle. Sitten kun tokenin siita tuli kylla jotenkin uudestisyntynyt olo, mutta oon kylla vielakin vahan melankolinen. Vahan samanlainen fiilis kuin silloin kun katsoi Tulikarpasten haudan. En oikein saanut unta, joten luin ensin Siepparin loppuun ja otin sitten kahden tunnin torkut ennen heratysta viidelta.
Tulin Quy Nhoniin paikallisjunalla, joita vaitettiin ihan hirvittaviksi kaikkialla. Ei se ollut ihan hirvittava. Joo, likanen betonilattia ja kovat puupenkit ja rautakehikot ikkunoissa ja likainen kyykkyvessa, mutta mita sitten. Matka kesti viis ja puoli tuntia ja torkuin suurimman osan siita omituisissa asennoissa. Joku kovistyyppi nahkatakissa kavi selittamassa mulle jotain pari kertaa. Aasialaiset kovistyypit on tosi hassuja. Lisaksi mua hairikoi englantia osaamaton konduktoori joka tuijotti mun tisseja. Eka se istui vastapaata ja hopotteli jotain ja ma vaan sanoin etta I don't understand, mutta sita ei haitannut, se vaan jatkoi. Naa kaikki aina vaan jatkaa hopottamista. Niinku se hopottaminen mitaan auttais, yhtakkia vaan alkaisin tajuta. Kayttaisivat elekielta tai jotain jos haluavat pointtinsa perille. Ma kaytin elekielta ilmaistakseni etta sen olis parempi poistua, mutta se ei oikein tainnut tajuta. Tai kylla se poistui, mutta loppumatkasta se tuli taas istumaan mun viereen, ihan liian lahelle. Se halus tutkia mun Lonely Planetia ja se hopotteli jotain hotellista ja naytti kannykastaan jotain numeroita ja tuijotteli viela vahan lisaa tisseja ja yritti kaikin mahdollisin tavoin mukamas vahingossa kosketella ja mua arsytti. Lopuksi se antoi kayntikorttinsa ja ma aattelin etta vitsit, soitan sille varmaan heti ensimmaisen tilaisuuden tullen.
Tormasin taalla hammentavaan asiaan, eli naispuoleiseen xe om -kuskiin, ja lahdin heti sen matkaan, koska oon vahan kyllastynyt vietnamilaisiin miehiin jotka tykkaa mun vaaleasta ihosta. Silla oli vahan ropayska, mutta se ajoi niin ettei mun selkaan sattunut yhtaan vaikka oli rinkka selassa. Aika hyvin ajettu. Mitenkohan se osas. Menin siistiin ja halpaan hotelliin, vaikka taalla olis ollut vaihteeksi yksi hostelli dormillakin, mika olis ollut sikahalpaa. Mulla on nyt vaan jotenkin vahan epasosiaalinen fiilis. Tai ihan semisosiaalinen, mutta jotenkin haluan etta mulla on semmonen kolo minne voin valilla menna ihan yksin ja olla hiljaisuudessa. Ehka se johtuu siitakin kuinka kovaaaninen Vietnam on. En tiia.
Nyt musta tuntuu etta pitaa menna syomaan. Olin menossa silloinkin kun tulin tanne. En tieda miksi tulin tanne. Teki vaan mieli kirjoittaa jotain vaikkei oikeastaan ollut mitaan erityista sanottavaakaan. Ja ai niin. Mun piti kattoa paikkakunnan kartta netista etta tietaisin missa hitossa oon. En oo taas eksynyt, en.
Tulin Quy Nhoniin paikallisjunalla, joita vaitettiin ihan hirvittaviksi kaikkialla. Ei se ollut ihan hirvittava. Joo, likanen betonilattia ja kovat puupenkit ja rautakehikot ikkunoissa ja likainen kyykkyvessa, mutta mita sitten. Matka kesti viis ja puoli tuntia ja torkuin suurimman osan siita omituisissa asennoissa. Joku kovistyyppi nahkatakissa kavi selittamassa mulle jotain pari kertaa. Aasialaiset kovistyypit on tosi hassuja. Lisaksi mua hairikoi englantia osaamaton konduktoori joka tuijotti mun tisseja. Eka se istui vastapaata ja hopotteli jotain ja ma vaan sanoin etta I don't understand, mutta sita ei haitannut, se vaan jatkoi. Naa kaikki aina vaan jatkaa hopottamista. Niinku se hopottaminen mitaan auttais, yhtakkia vaan alkaisin tajuta. Kayttaisivat elekielta tai jotain jos haluavat pointtinsa perille. Ma kaytin elekielta ilmaistakseni etta sen olis parempi poistua, mutta se ei oikein tainnut tajuta. Tai kylla se poistui, mutta loppumatkasta se tuli taas istumaan mun viereen, ihan liian lahelle. Se halus tutkia mun Lonely Planetia ja se hopotteli jotain hotellista ja naytti kannykastaan jotain numeroita ja tuijotteli viela vahan lisaa tisseja ja yritti kaikin mahdollisin tavoin mukamas vahingossa kosketella ja mua arsytti. Lopuksi se antoi kayntikorttinsa ja ma aattelin etta vitsit, soitan sille varmaan heti ensimmaisen tilaisuuden tullen.
Tormasin taalla hammentavaan asiaan, eli naispuoleiseen xe om -kuskiin, ja lahdin heti sen matkaan, koska oon vahan kyllastynyt vietnamilaisiin miehiin jotka tykkaa mun vaaleasta ihosta. Silla oli vahan ropayska, mutta se ajoi niin ettei mun selkaan sattunut yhtaan vaikka oli rinkka selassa. Aika hyvin ajettu. Mitenkohan se osas. Menin siistiin ja halpaan hotelliin, vaikka taalla olis ollut vaihteeksi yksi hostelli dormillakin, mika olis ollut sikahalpaa. Mulla on nyt vaan jotenkin vahan epasosiaalinen fiilis. Tai ihan semisosiaalinen, mutta jotenkin haluan etta mulla on semmonen kolo minne voin valilla menna ihan yksin ja olla hiljaisuudessa. Ehka se johtuu siitakin kuinka kovaaaninen Vietnam on. En tiia.
Nyt musta tuntuu etta pitaa menna syomaan. Olin menossa silloinkin kun tulin tanne. En tieda miksi tulin tanne. Teki vaan mieli kirjoittaa jotain vaikkei oikeastaan ollut mitaan erityista sanottavaakaan. Ja ai niin. Mun piti kattoa paikkakunnan kartta netista etta tietaisin missa hitossa oon. En oo taas eksynyt, en.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Jannittava paiva
Oho. Ma googletin justiin palovammat etta tietaisin miten hoitaa tuota viimeisinta, ja totesin etta se on 2. asteen palovamma. Sitten totesin, etta se palovamma minka sain Hanoista oli ilmeisesti 3. asteen palovamma. Kipua ei tunnu, koska hermot ovat tuhoutuneet. Kolmannen asteen palovamma ei parane, vaan se vaatii ihonsiirron. Mulla on nyt siis ilmeisesti ruskea laikka pohkeessa neljaevah, jos en ota ihonsiirtoa. Oho. Elamanjalkia hei, elamanjalkia... Oon vahan siistimpi tyyppi. Tai olisin jos olisin mies. Nyt ma oon vaan kauhee friikki. Yhyhyhyhyhy. Ei nyt kai.
No mutta joo. Mulla oli aika jannittava paiva. Ma tapasin ehka ainoan paikallisen joka puhuu englantia, ja se oli tosi himmee tyyppi. Hyvalla tavalla. Sellaisella tavalla, etta hopistiin vanhasta kunnon viiksiveikosta Nietzschesta samalla kun porisyteltiin moottoripyoralla vuoren paalla olevaan pagodaan, joka ei ollut oikea pagoda koska Buddha ei ollut siella. Se oli semmonen ihmeellinen leppoisa filosofi-tyyppi joka selitteli kovasti kaikenlaista. "When you are a passer-by, everything is beautiful, but you must leave before the beauty disappears. Even your sweetheart, if you get too close to him, he will disappear." No joo taa kuulostaa nyt vahan kornilta talleen irti kontekstista, mutta en oo hetkeen ollut mukana niin mielenkiintoisissa keskusteluissa. Justiin kun olin miettinyt, etta vietnamilaiset on jotenkin vahan hengettomia ja arvelin etta se johtuu siita etta ne tekee niin paljon toita eika ehdi ajatella. Sitten se tyyppi oli silleen vahan ihmeissaan kun oon niin rohkea (HAHAHAHA) ja tiedan niin paljon kaikenlaista (HIHIHIHIHI) vaikka olen niin nuori, ja ma olin vahan etta roh roh, siis omahyvainen. On se vaan kivaa patea, eiko olekin.
Kavin siella Son Myssa ja melkein oksensin kun katsoin niita kuvia seinilla. Ihan tosissaan en ole nahnyt ikina mitaan sellaista. Se pelko joka kylalaisten kasvoilla oli, se kylma valinpitamattomyys joka amerikkalaisten sotilaiden kasvoilla oli. Kuolleen pikkupojan muistivihot. Se kuva, jossa pieni poika yritti suojella pikkuveljeaan. Kummatkin ammuttiin. Se kuva miehesta, jonka leuka oli rajahtanyt pois paikoiltaan. Se kuva vanhasta naisesta, joka itki aseenpiippu paatansa vasten. Ne oli kauniita kuvia kamaluudessaan, mutta en ymmarra kuinka niiden ottaja on voinut vain ottaa niita. Vaikka kai sita on vaikeaa tehda yhtaan mitaan, ehka sita ei sellaisessa tilanteessa tietaisi mita tehda. Tunsin suurta sympatiaa sita amerikkalaista sotilasta kohtaan, joka oli ampunut itseaan jalkaan kun saikahti muiden tekoja. Ainut amerikkalainen joka siella haavoittui.
Jotenkin siella musta alkoi tuntua etta olen ehka vaarassa(pisteilla), kun ajattelen ihmisten olevan pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia. En loyda itsestani tuollaisia asioita tekevaa puolta. En pysty kasittamaan sellaista. Vaivalla pystyn kuvittelemaan etta tekisin jotain tuolla tavalla hirvittavaa paniikkitilanteessa oman henkeni suojelemiseksi, mutta ei tassa ollut kysymys siita. Ehka onkin kyse vain rajojen ylittamisesta. Ehka ne miehet olivat ylittaneet rajan aikaisemmin pakon edessa ja turtuneet.
Huomenna aamulla seitsemalta lahtee juna Quy Nhoniin. En tieda miten saan itseni sangysta ylos. Mulla on nyt niin uneksimis-vaihe menossa. Joskus tulee sellainen. Nakee vaan tosi paljon unia, ja sitten on tosi vaikeaa nousta sangysta, koska joka kerta kun havahtuu hereille, joku uni on kesken ja sita haluaa jatkaa. Sitten ne ei ikina kuitenkaan jatku ja naen vaan uuden unen jota en halua jattaa kesken, ja paadyn kollimaan sangyssa melkein puoleenpaivaan asti. Tassa yksi yo menin Kossi Kengurun kanssa naimisiin. Se oli aika hammentavaa.
Ehka ma kuitenkin selvian, koska lepailin eilen niin paljon. Mun vatsalla oli eilen viela vahan jotain sanottavaa siita Hoi Anin pahasta vedesta. Ma sanoin sille, etta no, kerro sitten, ma kuuntelen. Lisaksi sieppailin vahan ruispellossa ja mua nauratti tosi paljon. Se on hassu kirja. Tulee vahan Permanent Vacation mieleen. Se on hassu elokuva. Molempien paahenkilot on niin hellyyttavia idiootteja, jotka luulee olevansa neroja. Vaikka lahinna se irrallisuus mua miellyttaa. Se on jotenkin samaistuttavaa. Vaikka ne onkin idiootteja. Ja ma oon ihan oikee nero. Joo joo.
No mutta joo. Mulla oli aika jannittava paiva. Ma tapasin ehka ainoan paikallisen joka puhuu englantia, ja se oli tosi himmee tyyppi. Hyvalla tavalla. Sellaisella tavalla, etta hopistiin vanhasta kunnon viiksiveikosta Nietzschesta samalla kun porisyteltiin moottoripyoralla vuoren paalla olevaan pagodaan, joka ei ollut oikea pagoda koska Buddha ei ollut siella. Se oli semmonen ihmeellinen leppoisa filosofi-tyyppi joka selitteli kovasti kaikenlaista. "When you are a passer-by, everything is beautiful, but you must leave before the beauty disappears. Even your sweetheart, if you get too close to him, he will disappear." No joo taa kuulostaa nyt vahan kornilta talleen irti kontekstista, mutta en oo hetkeen ollut mukana niin mielenkiintoisissa keskusteluissa. Justiin kun olin miettinyt, etta vietnamilaiset on jotenkin vahan hengettomia ja arvelin etta se johtuu siita etta ne tekee niin paljon toita eika ehdi ajatella. Sitten se tyyppi oli silleen vahan ihmeissaan kun oon niin rohkea (HAHAHAHA) ja tiedan niin paljon kaikenlaista (HIHIHIHIHI) vaikka olen niin nuori, ja ma olin vahan etta roh roh, siis omahyvainen. On se vaan kivaa patea, eiko olekin.
Kavin siella Son Myssa ja melkein oksensin kun katsoin niita kuvia seinilla. Ihan tosissaan en ole nahnyt ikina mitaan sellaista. Se pelko joka kylalaisten kasvoilla oli, se kylma valinpitamattomyys joka amerikkalaisten sotilaiden kasvoilla oli. Kuolleen pikkupojan muistivihot. Se kuva, jossa pieni poika yritti suojella pikkuveljeaan. Kummatkin ammuttiin. Se kuva miehesta, jonka leuka oli rajahtanyt pois paikoiltaan. Se kuva vanhasta naisesta, joka itki aseenpiippu paatansa vasten. Ne oli kauniita kuvia kamaluudessaan, mutta en ymmarra kuinka niiden ottaja on voinut vain ottaa niita. Vaikka kai sita on vaikeaa tehda yhtaan mitaan, ehka sita ei sellaisessa tilanteessa tietaisi mita tehda. Tunsin suurta sympatiaa sita amerikkalaista sotilasta kohtaan, joka oli ampunut itseaan jalkaan kun saikahti muiden tekoja. Ainut amerikkalainen joka siella haavoittui.
Jotenkin siella musta alkoi tuntua etta olen ehka vaarassa(pisteilla), kun ajattelen ihmisten olevan pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia. En loyda itsestani tuollaisia asioita tekevaa puolta. En pysty kasittamaan sellaista. Vaivalla pystyn kuvittelemaan etta tekisin jotain tuolla tavalla hirvittavaa paniikkitilanteessa oman henkeni suojelemiseksi, mutta ei tassa ollut kysymys siita. Ehka onkin kyse vain rajojen ylittamisesta. Ehka ne miehet olivat ylittaneet rajan aikaisemmin pakon edessa ja turtuneet.
Huomenna aamulla seitsemalta lahtee juna Quy Nhoniin. En tieda miten saan itseni sangysta ylos. Mulla on nyt niin uneksimis-vaihe menossa. Joskus tulee sellainen. Nakee vaan tosi paljon unia, ja sitten on tosi vaikeaa nousta sangysta, koska joka kerta kun havahtuu hereille, joku uni on kesken ja sita haluaa jatkaa. Sitten ne ei ikina kuitenkaan jatku ja naen vaan uuden unen jota en halua jattaa kesken, ja paadyn kollimaan sangyssa melkein puoleenpaivaan asti. Tassa yksi yo menin Kossi Kengurun kanssa naimisiin. Se oli aika hammentavaa.
Ehka ma kuitenkin selvian, koska lepailin eilen niin paljon. Mun vatsalla oli eilen viela vahan jotain sanottavaa siita Hoi Anin pahasta vedesta. Ma sanoin sille, etta no, kerro sitten, ma kuuntelen. Lisaksi sieppailin vahan ruispellossa ja mua nauratti tosi paljon. Se on hassu kirja. Tulee vahan Permanent Vacation mieleen. Se on hassu elokuva. Molempien paahenkilot on niin hellyyttavia idiootteja, jotka luulee olevansa neroja. Vaikka lahinna se irrallisuus mua miellyttaa. Se on jotenkin samaistuttavaa. Vaikka ne onkin idiootteja. Ja ma oon ihan oikee nero. Joo joo.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
