Hiljaa, Counter Strikea pelaavat pojat, pliis

Jee jee jee, en ole enaa Hoi Anissa. Se oli niin turistien riivaama ja kaikki oli kallista ja paikalliset oli vaan niin allottavan ahneita ja kaikki sellaisia teennaisen ja liioitellun ystavallisia ahneudessaan. Mulle tuli kuitenkin ihan semihyva loppufiilis, koska kavin ennen bussin tuloa syomassa aamiaista yhdessa paikassa missa oli tosi hyvaa ruokaa halvalla ja aidosti ystavallinen tarjoilija. Lisaksi sanoin hotellityontekijalle lopuksi kiitos, ja sitten kun tajusin virheeni, sanoin tack, ja sitten ma totesin, ettei puhumisesta nyt tule oikein mitaan enka sanonut enaa muuta. Jee. Ei hitto, mulle tais jo tulla tan kirjoituksen jee-kiintio tayteen. Eika tullut. Jeeeeeeeee.

Tulin Quang Ngaihin bussilla, joka jatti mut melko tyhjan tien varteen ja kuski vaan sanoi etta Quang Ngai -city. Jaaha. Koska paatie Vietnamin lapi kulkee Quang Ngain keskustan lapi, jotenkin oletin etta se menee siita lapi (koska yleensa ne menee siita lapi) ja jattaa mut sinne. Joten ma ajattelin etta oon sitten ilmeisesti keskustassa. Ja sitten olin vahan ihmeissani, koska en olettanut etta taa olis ihan niin pieni kaupunki. Kukaan ei puhunut englantia, mutta kysyin joltain paikalliselta kadun nimea ja se viittasi suunnan. Sitten joku moottoripyorakuski alkoi seurata mua ja hopotteli mulle vietnamiksi. Ma hopottelin sille takaisin suomeksi ja valilla sanoin englanniksi no thank you ja vietnamiksi khong. Ei se auttanut. Se seuras mua jotain puoli tuntia ja ma vaan marssin paattavaisesti rinkan kanssa sinne suuntaan minne ihmiset joilta kysyin kulloinkin osoitti kolmevuotiaan mina itte -mentaliteetilla.

Lopulta ma aloin olla aika hikinen ja tajusin, etta ehka se katu jonne halusin on sittenkin vahan kauempana ja pitkallisten hintaneuvottelujen ja tinkimisen jalkeen hyppasin sen kuskin taakse. En tehnyt sita kauhean mielellani (en hinnan takia, koska tingin sen tosi alas), vaan siksi, etta vahan yli kymmenen kiloinen rinkka selassa moottoripyoran kyydissa oleminen sattuu ihan perkeleesti. Aivan niin, en usein kiroile, joten olen tosissani. Perkeleesti. Etenkin kiihdytykset tuntuu sietamattomilta selassa ja siksi oli tosi kivaa huomata etta xe omin ottaminen oli jarkeva ratkaisu, koska se katu oli ihan himputin kaukana. Nyt taa ei kuulostanutkaan tarpeeksi ironiselta. Ei sita ollut kiva huomata. Koska se sattui kakskyt minuuttia. Kuulostikohan se sittenkin tarpeeksi ironiselta. En ma tieda.

Kyydin lopuksi poltin viela jalkani moottoripyoran pakoputkeen. Se oli sitten kolmas kerta kun se tapahtui. Talla kertaa viela vahan pahemmin kuin edellisilla kerroilla. Mun jalan iho kuplii. Etta silleen. Olin kuitenkin tosi onnellinen etta olin perilla. Annoin kuskille vahan enemman rahaa kuin oli sovittu, koska matka oli niin pitka ja olisin ollut ihan pulassa jos se ei olis seurannut mua puolta tuntia. Se oli hyva tyyppi. Ma haluan kiittaa sita viela talleen virallisen julkisestikin. Kiitos, tyyppi.

Hotellilla ei puhuta englantia, mutta siella ollaan ystavallisia ja huone on siisti ja halpa. Hyvaksyn taysin. Apua, oon nettikahvilassa ja asken joku satunnainen kakara tuli halaamaan mua ja yritti tulla syliin. Eiko se tajua etta ma oon taalla maksullisella ajalla todella tarkeassa virtuaalisessa maailmassa eika mulla ole aikaa rakkautta tarvitseville lapsille? Phuuh.

Oli tosi kivaa kun olin suihkun jalkeen lahdossa pois hotellilta ja kompastuin kenkaani (mulle kay niin vahan liian usein) ja kaaduin rappuset alas ja taitoin nilkkani aika ikavasti. Sita vahan sarkee nyt. Ma olin vaan iloinen ettei kukaan ollut nakemassa. Tosissaan kylla mohlin ja satutan itteani jollain tavalla joka valissa, mutta yleensa en ikina mitenkaan vakavasti (aivotarahdykset ei oo kauheen vakavia) ja se on tosi rasittavaa aina jos joku huomaa ja nostaa siita kauhean numeron, koska mulle sattuu naita asioita koko ajan.

Nyt alkaa tulla pimeaa ja mun pitais pian etsia paikka jossa syoda. Mutta ma pidan tasta paikasta. Siis kaupungista, en tasta nettikahvilasta, koska taalla on Counter Strikea pelaavia nuoria poikia, jotka kiljuu pelatessaan yhta paljon kuin mina. Oikeesti alkaa pelatko tommosia peleja jos ei hermot kesta. En makaan pelaa. Jos mun hermot kestais, pelaisin niita koko ajan. Nytkin. Joo. Ei mut niin. Taalla kaupungissa ei ole mitaan nahtavyyksia, ainut on se Son My tuossa lahistolla, joten tama on aika turistivapaa eika oikein kukaan puhu englantia. Se on hauskempaa nain.