Jee jee jee, en ole enaa Hoi Anissa. Se oli niin turistien riivaama ja kaikki oli kallista ja paikalliset oli vaan niin allottavan ahneita ja kaikki sellaisia teennaisen ja liioitellun ystavallisia ahneudessaan. Mulle tuli kuitenkin ihan semihyva loppufiilis, koska kavin ennen bussin tuloa syomassa aamiaista yhdessa paikassa missa oli tosi hyvaa ruokaa halvalla ja aidosti ystavallinen tarjoilija. Lisaksi sanoin hotellityontekijalle lopuksi kiitos, ja sitten kun tajusin virheeni, sanoin tack, ja sitten ma totesin, ettei puhumisesta nyt tule oikein mitaan enka sanonut enaa muuta. Jee. Ei hitto, mulle tais jo tulla tan kirjoituksen jee-kiintio tayteen. Eika tullut. Jeeeeeeeee.
Tulin Quang Ngaihin bussilla, joka jatti mut melko tyhjan tien varteen ja kuski vaan sanoi etta Quang Ngai -city. Jaaha. Koska paatie Vietnamin lapi kulkee Quang Ngain keskustan lapi, jotenkin oletin etta se menee siita lapi (koska yleensa ne menee siita lapi) ja jattaa mut sinne. Joten ma ajattelin etta oon sitten ilmeisesti keskustassa. Ja sitten olin vahan ihmeissani, koska en olettanut etta taa olis ihan niin pieni kaupunki. Kukaan ei puhunut englantia, mutta kysyin joltain paikalliselta kadun nimea ja se viittasi suunnan. Sitten joku moottoripyorakuski alkoi seurata mua ja hopotteli mulle vietnamiksi. Ma hopottelin sille takaisin suomeksi ja valilla sanoin englanniksi no thank you ja vietnamiksi khong. Ei se auttanut. Se seuras mua jotain puoli tuntia ja ma vaan marssin paattavaisesti rinkan kanssa sinne suuntaan minne ihmiset joilta kysyin kulloinkin osoitti kolmevuotiaan mina itte -mentaliteetilla.
Lopulta ma aloin olla aika hikinen ja tajusin, etta ehka se katu jonne halusin on sittenkin vahan kauempana ja pitkallisten hintaneuvottelujen ja tinkimisen jalkeen hyppasin sen kuskin taakse. En tehnyt sita kauhean mielellani (en hinnan takia, koska tingin sen tosi alas), vaan siksi, etta vahan yli kymmenen kiloinen rinkka selassa moottoripyoran kyydissa oleminen sattuu ihan perkeleesti. Aivan niin, en usein kiroile, joten olen tosissani. Perkeleesti. Etenkin kiihdytykset tuntuu sietamattomilta selassa ja siksi oli tosi kivaa huomata etta xe omin ottaminen oli jarkeva ratkaisu, koska se katu oli ihan himputin kaukana. Nyt taa ei kuulostanutkaan tarpeeksi ironiselta. Ei sita ollut kiva huomata. Koska se sattui kakskyt minuuttia. Kuulostikohan se sittenkin tarpeeksi ironiselta. En ma tieda.
Kyydin lopuksi poltin viela jalkani moottoripyoran pakoputkeen. Se oli sitten kolmas kerta kun se tapahtui. Talla kertaa viela vahan pahemmin kuin edellisilla kerroilla. Mun jalan iho kuplii. Etta silleen. Olin kuitenkin tosi onnellinen etta olin perilla. Annoin kuskille vahan enemman rahaa kuin oli sovittu, koska matka oli niin pitka ja olisin ollut ihan pulassa jos se ei olis seurannut mua puolta tuntia. Se oli hyva tyyppi. Ma haluan kiittaa sita viela talleen virallisen julkisestikin. Kiitos, tyyppi.
Hotellilla ei puhuta englantia, mutta siella ollaan ystavallisia ja huone on siisti ja halpa. Hyvaksyn taysin. Apua, oon nettikahvilassa ja asken joku satunnainen kakara tuli halaamaan mua ja yritti tulla syliin. Eiko se tajua etta ma oon taalla maksullisella ajalla todella tarkeassa virtuaalisessa maailmassa eika mulla ole aikaa rakkautta tarvitseville lapsille? Phuuh.
Oli tosi kivaa kun olin suihkun jalkeen lahdossa pois hotellilta ja kompastuin kenkaani (mulle kay niin vahan liian usein) ja kaaduin rappuset alas ja taitoin nilkkani aika ikavasti. Sita vahan sarkee nyt. Ma olin vaan iloinen ettei kukaan ollut nakemassa. Tosissaan kylla mohlin ja satutan itteani jollain tavalla joka valissa, mutta yleensa en ikina mitenkaan vakavasti (aivotarahdykset ei oo kauheen vakavia) ja se on tosi rasittavaa aina jos joku huomaa ja nostaa siita kauhean numeron, koska mulle sattuu naita asioita koko ajan.
Nyt alkaa tulla pimeaa ja mun pitais pian etsia paikka jossa syoda. Mutta ma pidan tasta paikasta. Siis kaupungista, en tasta nettikahvilasta, koska taalla on Counter Strikea pelaavia nuoria poikia, jotka kiljuu pelatessaan yhta paljon kuin mina. Oikeesti alkaa pelatko tommosia peleja jos ei hermot kesta. En makaan pelaa. Jos mun hermot kestais, pelaisin niita koko ajan. Nytkin. Joo. Ei mut niin. Taalla kaupungissa ei ole mitaan nahtavyyksia, ainut on se Son My tuossa lahistolla, joten tama on aika turistivapaa eika oikein kukaan puhu englantia. Se on hauskempaa nain.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Muuten tota niin
Aplaaplaaplaa. Hyvat alkusanat. Ma en tajua, etta vaikka mulla olis ollut kuinka hyva paiva tahansa, niin siina vaiheessa kun tulen koneelle kirjoittamaan siita niin mulla on ihan kakka fiilis ja tekee lahinna mieli narista. Tosin en ma nyt tieda onko mulla ollut kauhean hyva paiva, mutta ainakin mulla on ollut hyvia hetkia.
Eilen illalla esimerkiksi loysin pari kivaa kirjaa kaupasta. Nyt mulla on seitseman kirjaa. Mun pitais ehka alkaa heittaa niita pois. En halua. Ne on mun kavereita. Ostin semmosen Vietnam - Kambodza - Laos -opaskirjankin, mutta se ei oikeastaan ollutkaan kauhean hyva. Hohla. Illalla luin loppuun Long Way Downin ja itkin. En oikeastaan tieda miksi. Ei se ollut mitenkaan erityisen hyva. Tai oli se ihan ok ja mukaansatempaava, mutta loppujen lopuksi aika turhauttava. Ehka ma siksi itkinkin.
Illalla myoskin varasin bussilipun Quang Ngaihin, koska haluan pyorahtaa Son Myssa. En saanut lippua taksi paivaksi, joten piti keksia talle paivalle tekemista, joten tuhlasin rahaa turistikierrokseen My Sonissa. Se oli aika turha juttu. Niin ma vahan arvelinkin, siksi en alunperin ollut tekemassa sita. Opas oli tosi nolo ja yritti saada meille jotain outoa "we are the camels" -yhteishenkea ja pyysi meita taputtamaan itselleen. Se oli niin saalittavaa. Paikka oli juuri niin raunioina kuin ajattelinkin, eika siella siksi oikein ollut mitaan nahtavaa. Viidakko oli kuitenkin ihan ok. Lisaksi koska olin kaynyt Danangin Cham-museossa, pystyin vahan kuvittelemaan etta millaista siella olisi ollut jos siella olisi ollut patsaita. Olis se silleen ollut ihan siisti. Etta kannattiko sekin pommittaa. Niin.
My Sonin jalkeen oli paattimatka takaisin, mika oli maailman turhin juttu. Tyhma turistimatkojen myyja. "You take the boat trip, that more beautiful" ja paskat. Huono laiva ja ymparilla ruskeaa kuravetta ja rannoilla vahan likaista heinaa. Valilla nakyi betonia ja kaivinkoneita. Voi kuinka kaunista. Ma vahan ihmettelin miksi jotkut siina paatissa otti koko ajan kuvia. Ma en viittinyt. Ei siita olis saanut edes sellaisia rumalla tavalla kauniita kuvia, rumalla tavalla tylsia vaan. Pysahdyttiin jossain tylsalla saarella, jossa meidan olis kuulunut kahdenkymmenen minuutin ajan tuijottaa kun joku poika hakkaa puusta veistosta. Ei kiitos.
Sitten mulle tuli tosi huono olo, koska en oikein kesta keskipaivan aurinkoa. Olen siis ollut ihan fiksu kun olen puolet ajasta nukkunut keskipaivaan asti. Iltapaivalla ehtii kuitenkin tehda monta tuntia kaikenlaista. Kun tulin hotellille, mulle tuli viela vahan huonompi olo ja vatsa meni taas tosi pahasti sekaisin. Keksin etta se varmaan johtuu siita vedesta mita join, koska olin juonut sita saman merkkista vetta aikaisemminkin kun sain vatsanvaanteita. Onneksi telkkarista tuli kuitenkin Arnold Schwarzenegger -komedia, se vahan lohdutti.
Tanaan valitsin syomispaikkani silla perusteella, etta siella oli kissanpentuja, eika niita edes oltu laitettu ruokalistalle. Ne vaan sanoi mjiau mjiau ja oli sopoja. Ihihihii.
Hoi Anissa muuten on laskeja vietnamilaisia. Se on tosi omituista, kun yleensa ne on kaikki niin pienia. Taa on niin turistien lihottama kaupunki. Joo.
Vietnamilainen telkkari on muuten tosi hassu, muutenkin kuin silloin kun sielta tulee Arska-leffoja. Koska tosi monet ohjelmat on leikattu lievasti eri tavalla. Jos telkkarista sattuu tulemaan Pulmuset silloin kun oon hotellilla lepailemassa, se on pakko katsoa ihan vaan siksi etta se on niin omituista. Koska ne jaksot kestaa kukin alle viisi minuuttia ja kohtaukset hyppii ihan hassusti eika niissa ole mitaan jarkea. Olis hauska tietaa etta mita niissa oikein on ollut sensuroinnin tarpeessa.
Tuleekohan viela jotain muuten -juttuja. HEI TULEE! ROSKA-AUTO! Se on paras juttu ikina. Roska-auto soittaa taalla sellaista sopoa tilulilulii-tunnusmusiikkia kulkiessaan, vahan niinku jaateloauto. Se on hulvatonta. Mutta ei se kylla ihan paras juttu ikina ole. Vahan liioittelin. En ma tieda mita ma kirjoitan muutenkaan, olen vielakin vahan huonovointinen. Ehka pitaisi lopettaa ja menna lepaamaan, en kuitenkaan nukkunut viime yona kuin kaksi tuntia, ihmekos oon sekaisin. Joo.
Eilen illalla esimerkiksi loysin pari kivaa kirjaa kaupasta. Nyt mulla on seitseman kirjaa. Mun pitais ehka alkaa heittaa niita pois. En halua. Ne on mun kavereita. Ostin semmosen Vietnam - Kambodza - Laos -opaskirjankin, mutta se ei oikeastaan ollutkaan kauhean hyva. Hohla. Illalla luin loppuun Long Way Downin ja itkin. En oikeastaan tieda miksi. Ei se ollut mitenkaan erityisen hyva. Tai oli se ihan ok ja mukaansatempaava, mutta loppujen lopuksi aika turhauttava. Ehka ma siksi itkinkin.
Illalla myoskin varasin bussilipun Quang Ngaihin, koska haluan pyorahtaa Son Myssa. En saanut lippua taksi paivaksi, joten piti keksia talle paivalle tekemista, joten tuhlasin rahaa turistikierrokseen My Sonissa. Se oli aika turha juttu. Niin ma vahan arvelinkin, siksi en alunperin ollut tekemassa sita. Opas oli tosi nolo ja yritti saada meille jotain outoa "we are the camels" -yhteishenkea ja pyysi meita taputtamaan itselleen. Se oli niin saalittavaa. Paikka oli juuri niin raunioina kuin ajattelinkin, eika siella siksi oikein ollut mitaan nahtavaa. Viidakko oli kuitenkin ihan ok. Lisaksi koska olin kaynyt Danangin Cham-museossa, pystyin vahan kuvittelemaan etta millaista siella olisi ollut jos siella olisi ollut patsaita. Olis se silleen ollut ihan siisti. Etta kannattiko sekin pommittaa. Niin.
My Sonin jalkeen oli paattimatka takaisin, mika oli maailman turhin juttu. Tyhma turistimatkojen myyja. "You take the boat trip, that more beautiful" ja paskat. Huono laiva ja ymparilla ruskeaa kuravetta ja rannoilla vahan likaista heinaa. Valilla nakyi betonia ja kaivinkoneita. Voi kuinka kaunista. Ma vahan ihmettelin miksi jotkut siina paatissa otti koko ajan kuvia. Ma en viittinyt. Ei siita olis saanut edes sellaisia rumalla tavalla kauniita kuvia, rumalla tavalla tylsia vaan. Pysahdyttiin jossain tylsalla saarella, jossa meidan olis kuulunut kahdenkymmenen minuutin ajan tuijottaa kun joku poika hakkaa puusta veistosta. Ei kiitos.
Sitten mulle tuli tosi huono olo, koska en oikein kesta keskipaivan aurinkoa. Olen siis ollut ihan fiksu kun olen puolet ajasta nukkunut keskipaivaan asti. Iltapaivalla ehtii kuitenkin tehda monta tuntia kaikenlaista. Kun tulin hotellille, mulle tuli viela vahan huonompi olo ja vatsa meni taas tosi pahasti sekaisin. Keksin etta se varmaan johtuu siita vedesta mita join, koska olin juonut sita saman merkkista vetta aikaisemminkin kun sain vatsanvaanteita. Onneksi telkkarista tuli kuitenkin Arnold Schwarzenegger -komedia, se vahan lohdutti.
Tanaan valitsin syomispaikkani silla perusteella, etta siella oli kissanpentuja, eika niita edes oltu laitettu ruokalistalle. Ne vaan sanoi mjiau mjiau ja oli sopoja. Ihihihii.
Hoi Anissa muuten on laskeja vietnamilaisia. Se on tosi omituista, kun yleensa ne on kaikki niin pienia. Taa on niin turistien lihottama kaupunki. Joo.
Vietnamilainen telkkari on muuten tosi hassu, muutenkin kuin silloin kun sielta tulee Arska-leffoja. Koska tosi monet ohjelmat on leikattu lievasti eri tavalla. Jos telkkarista sattuu tulemaan Pulmuset silloin kun oon hotellilla lepailemassa, se on pakko katsoa ihan vaan siksi etta se on niin omituista. Koska ne jaksot kestaa kukin alle viisi minuuttia ja kohtaukset hyppii ihan hassusti eika niissa ole mitaan jarkea. Olis hauska tietaa etta mita niissa oikein on ollut sensuroinnin tarpeessa.
Tuleekohan viela jotain muuten -juttuja. HEI TULEE! ROSKA-AUTO! Se on paras juttu ikina. Roska-auto soittaa taalla sellaista sopoa tilulilulii-tunnusmusiikkia kulkiessaan, vahan niinku jaateloauto. Se on hulvatonta. Mutta ei se kylla ihan paras juttu ikina ole. Vahan liioittelin. En ma tieda mita ma kirjoitan muutenkaan, olen vielakin vahan huonovointinen. Ehka pitaisi lopettaa ja menna lepaamaan, en kuitenkaan nukkunut viime yona kuin kaksi tuntia, ihmekos oon sekaisin. Joo.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Moottoripyoraonnettomuus numero 2
Ei jeesus. Noin tunti sitten tallustelin kadulla ja kahden metrin paassa edessa kaksi moottoripyoraa tormasi yhteen. Toinen moottoripyorista hajosi ihan kappaleiksi ja kummatkin kuskit lensivat pyoran selasta. Se oli sellainen raksis ja sen jalkeen tiella oli kengat. Ma en oikein taysin ymmarra mita siina sen jalkeen tapahtui, nuorempi miehista jotenkin katosi kokonaan, ilmeisesti nousi tosi nopeasti ylos enka tiennyt kuka se oli, mutta vanhempi makasi hetken maassa ja menin ihan paniikissa sen luo, mutta sitten sen jalat liikkui ja melkein putosin maahan helpotuksesta. Paikalliset ymparilla auttoi sen pystyyn ja istumaan jalkakaytavan reunukselle, se naytti onneksi olevan aika pitkalti kunnossa. Mutta hitsinpimpulat ma saikahdin. Ihmiset, pliide alkaa tulko kuolemaan mun silmieni edessa, jooko, ma en kesta, oon nosso.
Mua arsyttaa hotellin vastaanottopoika tosi paljon. Se kysyi multa mista ma oon. Sanoin etta Suomesta. Sitten se halus tietaa pidanko jalkapallosta. Sanoin etten pida. Sitten ma annoin sille likapyykkia ja se pyysi mua ulos. Tosi hienoa. "Tassa olis vahan kaytettyja alusvaatteita" "Voinks ma tarjota sulle juotavaa?" Huoh.
Ma olen livistanyt tanaan kaikkiin Hoi Anin museoihin ja muihin sisaan maksamatta mitaan. Hihihihi.
Olen edelleen todella vasynyt. En edes jaksa kirjoittaa.
Mua arsyttaa hotellin vastaanottopoika tosi paljon. Se kysyi multa mista ma oon. Sanoin etta Suomesta. Sitten se halus tietaa pidanko jalkapallosta. Sanoin etten pida. Sitten ma annoin sille likapyykkia ja se pyysi mua ulos. Tosi hienoa. "Tassa olis vahan kaytettyja alusvaatteita" "Voinks ma tarjota sulle juotavaa?" Huoh.
Ma olen livistanyt tanaan kaikkiin Hoi Anin museoihin ja muihin sisaan maksamatta mitaan. Hihihihi.
Olen edelleen todella vasynyt. En edes jaksa kirjoittaa.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Paraatitunnelmissa
Vitsit oon kova jatka kun oon netissa vaikka ukkostaa, woaaaah.
Danangin rotat. Unohdin ne. Siella oli jattimaisia rottia jotka juoksi illalla pitkin katuja. Olin varma etta ne puree multa varpaat poikki. Ei ne purru.
Herasin tanaan aamulla seiskalta, menin vessaan ja totesin vatsani aika sekavaksi. Oonkin vahan ihmetellyt kun en oo viela ripuloinu, kun oon syony ja juonu niin paljon kaikkea likaista. Sitten mua alkoi nukuttaa uudestaan, luulen etta se johtuu Histecista, jota oon napsinut koska mulla on ollut niin kutisevia hyttysenpuremia. Malariakin on siis varmaan tulossa kohta. Jee.
En oikein ole tehnyt mitaan jarkevaa koko paivana, koska olin unelias ja ripuloitseva niin pitkaan. Hoi An ei jotenkin innosta mua kauheasti. Taa on jotenkin maailman epaaidoin paikka. Tai ei ihan epaaidoin, ehka joku Disneyland ja Las Vegas on epaaidompia. Joka tapauksessa en oikein viihdy tallaisessa paikassa. Joka puolella on kauppoja ja shoppailevia turisteja, eika mua kiinnosta ostaa yhtaan mitaan. Ja kaikki tyypit jotka tulee kadulla vastaan haluais tehda mulle vaatteita. Plaah.
Taalla on nyt joku omituinen paraati. Musta tuntuu etta vietnamilaiset juhlii joka ilta jotain. Ja sitten kaikkialla kaikuu jotain outoja piiseja. "Plaa plaa plaa Ho Chi Minh" "Vietnam I loooooove youuuu" ja semmosta. Hassuja naa kommunistit.
Danangin rotat. Unohdin ne. Siella oli jattimaisia rottia jotka juoksi illalla pitkin katuja. Olin varma etta ne puree multa varpaat poikki. Ei ne purru.
Herasin tanaan aamulla seiskalta, menin vessaan ja totesin vatsani aika sekavaksi. Oonkin vahan ihmetellyt kun en oo viela ripuloinu, kun oon syony ja juonu niin paljon kaikkea likaista. Sitten mua alkoi nukuttaa uudestaan, luulen etta se johtuu Histecista, jota oon napsinut koska mulla on ollut niin kutisevia hyttysenpuremia. Malariakin on siis varmaan tulossa kohta. Jee.
En oikein ole tehnyt mitaan jarkevaa koko paivana, koska olin unelias ja ripuloitseva niin pitkaan. Hoi An ei jotenkin innosta mua kauheasti. Taa on jotenkin maailman epaaidoin paikka. Tai ei ihan epaaidoin, ehka joku Disneyland ja Las Vegas on epaaidompia. Joka tapauksessa en oikein viihdy tallaisessa paikassa. Joka puolella on kauppoja ja shoppailevia turisteja, eika mua kiinnosta ostaa yhtaan mitaan. Ja kaikki tyypit jotka tulee kadulla vastaan haluais tehda mulle vaatteita. Plaah.
Taalla on nyt joku omituinen paraati. Musta tuntuu etta vietnamilaiset juhlii joka ilta jotain. Ja sitten kaikkialla kaikuu jotain outoja piiseja. "Plaa plaa plaa Ho Chi Minh" "Vietnam I loooooove youuuu" ja semmosta. Hassuja naa kommunistit.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Hoi Anista tassa kirjoittelen, terve
Jep jep joo. Eli joo. Meinasin eilen menna Da Nangiin junalla, mutta juna-asemalla ei ollut ketaan myymassa lippuja ja sitten joku tyyppi tuli selittamaan ettei tanaan mene enaa junia festivaalien takia ja ohjas mut typeraan open tour -bussiin. Olin satavarma etta se kusettaa etta sais mut siihen bussiin (joka on kalliimpi kuin juna), mutta toisaalta sielta juna-asemalta ei saanut lippuja, joten ihan sama.
Danangiin (en osaa nakojaan paattaa kirjoitanko sen paikallisesti vai epapaikallisesti, jaahas) saavuin joskus iltapaivalla viiden aikoihin ja oli vahan hankalaa loytaa hotellia, koska kaikki oli taynna niiden hiton festivaalien takia. Lopulta jouduin ottamaan hotellin vaan yhdeksi yoksi, vaikka olisin halunnut kahdeksi. Se oli joku limainen Romance-hotel. Ne ei osannu siella englantia mutta elekielella on muutenkin hauskempaa kommunikoida.
Illalla lahdin vaeltelemaan ympariinsa ja eksyin, koska luulin etta hotelli oli eri puolella katua kuin missa se oli. Menin sitten nettikahvilaan ja totesin etta netti on aika tylsa. Lahdin pois ja loysin viimeinkin rannalle minne halusinkin. Kavelin vahingossa jollekin kielletylle alueelle (= hyppasin aidan yli) ja sinne tuli jotain sotilaita jotka ei osanneet puhua englantia, joten ne vaan flirttaili ja ohjas mut pois. Muuten joen varrella oli aika uber-kitschia meininkia. Naa aasialaisten varivalot, ugh. Mulla oli sikanalka, joten menin johonkin randomiin ravintolaan. Siella oli ruokalistalla lahinna sammakoita ja hevosia ja muuta yhta herkullista, mutta loysin onneksi jotain kaalia ja riisiakin. Tai onneksi ja onneksi. Tuntuu etta se on se kasvisvaihtoehto kaikkialla. Kaalia ja riisia. Urgh. Ja aina jos jossain lukee plaa plaa with vegetables, niin se vegetables tarkoittaa kaalia.
Sitten oli yo ja nukuin. Sen jalkeen tuli aamu ja herasin. Jannaa!
Ulostauduin huoneesta ja jatin rinkan hotskulle. Ulkona oli aika kuuma ja paloin taas. Suojakerroin 30 ei vaan riita, kuulkaas. Joen varrella oli joku tytto joka sanoi etta mulla on ihanan onnellinen hymy. Aivan. Hymy. Sitten se sanoi etta I'll always remember you, mika oli vahan pelottavaa ja lahdin karkuun. Kavin kattomassa sen museon, missa oli vanhoja kiviveistoksia. En tieda miksi, mutta jotenkin tuntuu tosi omituiselta etta Vietnamissa on ollut niin paljon hindu-juttuja. Sekoittuvat kulttuurit, tosi jannaa. Ma luulin etta kaikki on yksin mokissa keskella metsaa.
Sitten menin kattomaan jotain pagodaa jossa oli hassuja buddha-patsaita ja hopso tati jonka kanssa yritin puhua vietnamia. Se meni aika hyvin. Puhuttiin jopa ilotulituksista. Mentiin siis syvallisiin asioihin. Sitten kavin syomassa jossain paikallisessa minimaalisessa paikassa jossa ei puhuttu englantia. Kesti varmaan melkein puoli tuntia ennen kuin sain tilauksen tehtya. Se ei siis mennyt kauhean hyvin, mutta sain kuitenkin lopulta parempaa ruokaa kuin eilen siina sammakko-paikassa, ja kolme kertaa halvemmalla.
Yritin viela epatoivoisesti metsastaa hotellia yhdeksi yoksi, etta olisin nahnyt kuinka innoissaan paikalliset ovat ilotulituksista (veikkaan etta aika innoissaan), mutta ei onnistunut, joten otin bussin Hoi Aniin. Ja taalla sita nyt ollaan. Oon tosi surkeessa hotellissa jonka vessanpontto hajosi ensimmaiseksi. Korjasin sen itse, koska oon aikamoinen putkimies. Siella piti myos olla ilmainen netti, mutta se oli kuulemma hajalla, joten piti tulla toiseen hotelliin ja maksaa, nyyh.
Nyt mulla on vahan eksynyt olo, ehka siksi etta oon niin vasyksissa ja on pimeeta ja tassa kaupungissa on tosi epatodellinen tunnelma. Ihan niinku opaskirja sanoi. Oho. Taalla on kuitenkin varmaan aika paljon nahtavaa.
Oon vahan juossut nyt tanne Hoi Aniin. Ei mun pitanyt nain kireella tahdilla menna. Hueen olis voinut jaada viela. Mutta kun jotenkin tuli semmonen fiilis, etta ah, nyt ma lahden. Ja tassa sita nyt ollaan. Noh. Semmosta se on. Ja varmaan ehdin sitten Kambodzaan ja Laokseenkin. Jee.
Danangiin (en osaa nakojaan paattaa kirjoitanko sen paikallisesti vai epapaikallisesti, jaahas) saavuin joskus iltapaivalla viiden aikoihin ja oli vahan hankalaa loytaa hotellia, koska kaikki oli taynna niiden hiton festivaalien takia. Lopulta jouduin ottamaan hotellin vaan yhdeksi yoksi, vaikka olisin halunnut kahdeksi. Se oli joku limainen Romance-hotel. Ne ei osannu siella englantia mutta elekielella on muutenkin hauskempaa kommunikoida.
Illalla lahdin vaeltelemaan ympariinsa ja eksyin, koska luulin etta hotelli oli eri puolella katua kuin missa se oli. Menin sitten nettikahvilaan ja totesin etta netti on aika tylsa. Lahdin pois ja loysin viimeinkin rannalle minne halusinkin. Kavelin vahingossa jollekin kielletylle alueelle (= hyppasin aidan yli) ja sinne tuli jotain sotilaita jotka ei osanneet puhua englantia, joten ne vaan flirttaili ja ohjas mut pois. Muuten joen varrella oli aika uber-kitschia meininkia. Naa aasialaisten varivalot, ugh. Mulla oli sikanalka, joten menin johonkin randomiin ravintolaan. Siella oli ruokalistalla lahinna sammakoita ja hevosia ja muuta yhta herkullista, mutta loysin onneksi jotain kaalia ja riisiakin. Tai onneksi ja onneksi. Tuntuu etta se on se kasvisvaihtoehto kaikkialla. Kaalia ja riisia. Urgh. Ja aina jos jossain lukee plaa plaa with vegetables, niin se vegetables tarkoittaa kaalia.
Sitten oli yo ja nukuin. Sen jalkeen tuli aamu ja herasin. Jannaa!
Ulostauduin huoneesta ja jatin rinkan hotskulle. Ulkona oli aika kuuma ja paloin taas. Suojakerroin 30 ei vaan riita, kuulkaas. Joen varrella oli joku tytto joka sanoi etta mulla on ihanan onnellinen hymy. Aivan. Hymy. Sitten se sanoi etta I'll always remember you, mika oli vahan pelottavaa ja lahdin karkuun. Kavin kattomassa sen museon, missa oli vanhoja kiviveistoksia. En tieda miksi, mutta jotenkin tuntuu tosi omituiselta etta Vietnamissa on ollut niin paljon hindu-juttuja. Sekoittuvat kulttuurit, tosi jannaa. Ma luulin etta kaikki on yksin mokissa keskella metsaa.
Sitten menin kattomaan jotain pagodaa jossa oli hassuja buddha-patsaita ja hopso tati jonka kanssa yritin puhua vietnamia. Se meni aika hyvin. Puhuttiin jopa ilotulituksista. Mentiin siis syvallisiin asioihin. Sitten kavin syomassa jossain paikallisessa minimaalisessa paikassa jossa ei puhuttu englantia. Kesti varmaan melkein puoli tuntia ennen kuin sain tilauksen tehtya. Se ei siis mennyt kauhean hyvin, mutta sain kuitenkin lopulta parempaa ruokaa kuin eilen siina sammakko-paikassa, ja kolme kertaa halvemmalla.
Yritin viela epatoivoisesti metsastaa hotellia yhdeksi yoksi, etta olisin nahnyt kuinka innoissaan paikalliset ovat ilotulituksista (veikkaan etta aika innoissaan), mutta ei onnistunut, joten otin bussin Hoi Aniin. Ja taalla sita nyt ollaan. Oon tosi surkeessa hotellissa jonka vessanpontto hajosi ensimmaiseksi. Korjasin sen itse, koska oon aikamoinen putkimies. Siella piti myos olla ilmainen netti, mutta se oli kuulemma hajalla, joten piti tulla toiseen hotelliin ja maksaa, nyyh.
Nyt mulla on vahan eksynyt olo, ehka siksi etta oon niin vasyksissa ja on pimeeta ja tassa kaupungissa on tosi epatodellinen tunnelma. Ihan niinku opaskirja sanoi. Oho. Taalla on kuitenkin varmaan aika paljon nahtavaa.
Oon vahan juossut nyt tanne Hoi Aniin. Ei mun pitanyt nain kireella tahdilla menna. Hueen olis voinut jaada viela. Mutta kun jotenkin tuli semmonen fiilis, etta ah, nyt ma lahden. Ja tassa sita nyt ollaan. Noh. Semmosta se on. Ja varmaan ehdin sitten Kambodzaan ja Laokseenkin. Jee.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Loysin omenoita!
En ma herannyt kauhean jarkevaan aikaan, koska mua ei yllattaen kauheasti nukuttanut illalla kun olin nukkunut paivaunet. Herasin puoli yhdentoista aikoihin. Kavin suihkussa ja menin kaupungille syomaan banaanilettuja aamiaiseksi. Nam nam. Sitten menin sinne Citadeliin, eiku siis linnoitukseen. Miksi toi nyt pitaa sanoa tolleen englanniksi. Ehka siksi etta mun aivot on kaantyneet ajattelemaan aika pitkalti englanniksi ja puhunkin taas feikkibrittiaksentilla. En varmaan osaisi sanoa suomeksi mitaan jos nyt pitaisi. Taa kirjoittaminenkin on vahan haasteellista. Joo. Se linnoitus oli ihan ok. Semmonen paikka. Ei mitaan ihmeellista. Ihan nattia. Siella oli yksi sammakko. Sitten kiertelin vahan ymparistoa ja loysin omenoita. Hieman tanssin riemusta ja tyyppeja ihmetytti. No jaa. Omenoita. Nam!
Nautiskelin yhdesta omenasta jarven rannalla ja nainen kalasti. Sitten lahdin taas harhailemaan paamaarattomasti ja joku pariskunta moottoripyoralla pysahtyi siihen viereen ja alkoi jutella. Hyppasin kyytiin ja mentiin kolmestaan moottoripyoralla jonnekin paikkaan syomaan tofua (taas) ja juomaan paikallista olutta (en ma viittiny kieltaytya). Sitten menin kaymaan niilla kylassa, niilla oli kaksi pienta lasta ja naisen veli rakenteli kanahakkia. Hengailin vaan siella hetken ja join jaakahvia. Sitten sovittiin etta mennaan illalla laulamaan karaokea, koska ma olen tanaan ollut vahan, no, miksipa ei -tuulella. Miksipa ei karaokea. Nyt ma kuitenkin oon vahan silla tuulella, etta ehkapa ei karaokea. Koska karaoke on kuitenkin aika hirveeta. Oon muistaakseni laulanut karaokea vaan kerran. Se oli ihan tarpeeksi. Ja mun pitais lahtea aika pitkalti nyt etta ehtisin sinne missa sovittiin tapaavamme. Enka ma jaksaisi, koska oon kavellyt tanaan tosi paljon. Vahan on vasy. Ja nayttaa silta etta kohta sataa taas. Mutta vahan paha mieli jos ne oottaa mua siella turhaan. Mutta en ma jaksa... Tuhma Liisa, tuhma.
Olen nahnyt parina viime yona todella omituisia unia. Yhdessa Riitta Vaisanen seisoi haapuvussa donitsikaupan ulkopuolella ja odotti sulhastaan. Riitta kertoi mulle, etta mies on tulossa ihan kohta ja mua saalitti, koska voi Riitta, se mies ei selvastikaan ollut tulossa ollenkaan. Riitta oli odottanut aika kauan ja silla oli sokeriviikset, koska se oli syonyt donitseja odotellessaan. Sen jalkeen olin limusiinissa tummissa puvuissa olevien miesten seurassa, mutta sitten pupuasuiset miehet hyokkas auton kimppuun konekivaarien kanssa ja kaski meidat ulos autosta ja tekemaan kuperkeikkoja. Etta semmosta.
Nautiskelin yhdesta omenasta jarven rannalla ja nainen kalasti. Sitten lahdin taas harhailemaan paamaarattomasti ja joku pariskunta moottoripyoralla pysahtyi siihen viereen ja alkoi jutella. Hyppasin kyytiin ja mentiin kolmestaan moottoripyoralla jonnekin paikkaan syomaan tofua (taas) ja juomaan paikallista olutta (en ma viittiny kieltaytya). Sitten menin kaymaan niilla kylassa, niilla oli kaksi pienta lasta ja naisen veli rakenteli kanahakkia. Hengailin vaan siella hetken ja join jaakahvia. Sitten sovittiin etta mennaan illalla laulamaan karaokea, koska ma olen tanaan ollut vahan, no, miksipa ei -tuulella. Miksipa ei karaokea. Nyt ma kuitenkin oon vahan silla tuulella, etta ehkapa ei karaokea. Koska karaoke on kuitenkin aika hirveeta. Oon muistaakseni laulanut karaokea vaan kerran. Se oli ihan tarpeeksi. Ja mun pitais lahtea aika pitkalti nyt etta ehtisin sinne missa sovittiin tapaavamme. Enka ma jaksaisi, koska oon kavellyt tanaan tosi paljon. Vahan on vasy. Ja nayttaa silta etta kohta sataa taas. Mutta vahan paha mieli jos ne oottaa mua siella turhaan. Mutta en ma jaksa... Tuhma Liisa, tuhma.
Olen nahnyt parina viime yona todella omituisia unia. Yhdessa Riitta Vaisanen seisoi haapuvussa donitsikaupan ulkopuolella ja odotti sulhastaan. Riitta kertoi mulle, etta mies on tulossa ihan kohta ja mua saalitti, koska voi Riitta, se mies ei selvastikaan ollut tulossa ollenkaan. Riitta oli odottanut aika kauan ja silla oli sokeriviikset, koska se oli syonyt donitseja odotellessaan. Sen jalkeen olin limusiinissa tummissa puvuissa olevien miesten seurassa, mutta sitten pupuasuiset miehet hyokkas auton kimppuun konekivaarien kanssa ja kaski meidat ulos autosta ja tekemaan kuperkeikkoja. Etta semmosta.
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Yobussi ja Hue ja ukkosmyrsky
Eilen laiskottelin Ninh Binhissa. Mulle tuli lopulta vahan tylsaa, koska siella ei oikeastaan ollut kauheasti virikkeita. Luin paljon ja kirjoitin. Unohdin syoda koko paivana. Sitten kavin syomassa ja siella oli yksi karmiva englantilainen tyyppi jonka puheesta ei saanut mitaan selvaa. Se kyseli multa veneista ja muuta omituista ja valttelin sen katsetta koko ajan. Se nainen jonka luona kavin syomassa oli laakari, ja oli tosi omituista kun olin siina mutustelemassa riisia ja taustalla kavi joku vietnamilainen heebo ottamassa jotain rokotusta.
Illalla etsin yhden kivan japanilaisen pojan kanssa yobussia Hueen. Luultiin etta se bussi lahtee linja-autoasemalta, mutta ei se sitten lahtenytkaan. Hups. Sitten hotellinomistaja kiidatti meita moottoripyoran takana vahan kiireella.
Yobussi oli maailman paras keksinto. Siis kun se oli sellainen nukkumisbussi. En ole ollut sellaisessa aikaisemmin. Normaalipituiset lansimaalaiset olis varmaan olleet aika ahdistuksissa siella, mutta se sanky oli justiin sopiva kolo mulle. Semmonen pesa. Oli jotenkin taianomainen yo, kun olin siella unissaan tuhisevien vietnamilaisten keskella huojuvassa bussissa ja kuuntelin musiikkia. Valilla tuli vahan pompittua ikavasti siella mutta sainpahan mustelmia matkamuistoksi. Jee.
Hueen saavuin vahan ennen seitsemaa aamulla. Pullahdin ulos bussista ja menin heti ensimmaiseen hotelliin joka tuli vastaan. 9 dollaria. Aijai. Vahan liikaa. Mutta ihan sama. Taalla ei muuten missaan ole semmosia single roomeja. Nytkin mun huoneessa on kaks sankya, joista toinen on tuplalevea. Kavin suihkussa ja katsoin piirrettyja ja mutustelin keksia ja vahingossa nukahdin. Herasin vasta puoli kolmen aikoihin iltapaivalla. Sitten lahdin vahan tutkiskelemaan kaupunkia. Taa on aika kiva kaupunki. Jotenkin tosi rauhallinen atmosfaari. Taalla on paljon rauhallisempaa kuin Ninh Binhissa, vaikka tama on paljon isompi paikka. Ja taalla on aika kaunista. Vaeltelin vaan siella taalla ja nautin. Sitten juttelin joen varrella pari tuntia jonkun paikallisen tyton kanssa ja vaihdettiin puhelinnumeroita, mennaan ehka huomenna tekemaan jotain illalla. Sitten tajusin etten oo syonyt koko paivana muuta kuin kaksi keksia ja menin syomaan. Voi taivas. Taivas. Ninh Binhissa ei ollut mitaan ruokaa. Tai kaikki oli tosi likaista ja ainut vihannes minka ne tuntee on kaali. Oon viime aikoina saanut niin tarpeekseni riisista ja kaalista ja tofusta ja nuudeleista. Yokkis. Nyt sain jotain tosi hyvaa perunajuttua ja oli vahan porkkanaakin ja mmmm. Olin niin onnellinen.
Sitten hengailin vahan kaupungilla. Rannalla oli jotkut ihmeelliset pileet ja soi jotain hirveeta musiikkia. Vahan njaah. Lahdin hotellille pain ja yhtakkia alkoi sataa. Sitten alkoi sataa vahan kovempaa. Sitten alkoi sataa tosi kovaa ja vahan ukkosti. Valot valkkyi siella taalla. Oli vahan myrsky. Vaihdoin kuivat vaatteet ja lahdin etsimaan hedelmia. En loytanyt, mutta kadut tulvii. Arsyttavaa. Hanoissa oli joka nurkalla hedelmia myynnissa. Ma haluan syoda vahintaan kaksi hedelmaa paivassa. Mutta en loyda niita mistaan. Ja sitten kun kyselin taalla hotellillakin etta mista sais hedelmia, niin ne oli ihan etta hah ja antoi mulle kokiksen. Etta silleen. Vahan itkettaa. Mutta oon vielakin niin onnellinen perunoista ja porkkanoista etta ehkapa ma selvian. Huomenna kylla aion loytaa hedelmia jostain vaikka se veis multa hengen. En ma usko etta se vie.
Huomenna pitaisi herata jarkevaan aikaan aamulla niin voisin menna kiertamaan Citadelin ja sen museot. Toivottavasti huomenna ei enaa tulvi. Mun molemmat kengat on ihan markia. Se ei oo kauheen kivaa. Hohlapohla.
Pitaiskohan mun mennakin seuraavaksi Laosiin. Taalta olis ilmeisesti katevinta menna sinne. Tai sitten menen Danangiin ja Laosiin Kambodzan kautta. No jaa, katotaan. Paiva kerrallaan. Niin on mukavaa elaa. Tralalaa.
Illalla etsin yhden kivan japanilaisen pojan kanssa yobussia Hueen. Luultiin etta se bussi lahtee linja-autoasemalta, mutta ei se sitten lahtenytkaan. Hups. Sitten hotellinomistaja kiidatti meita moottoripyoran takana vahan kiireella.
Yobussi oli maailman paras keksinto. Siis kun se oli sellainen nukkumisbussi. En ole ollut sellaisessa aikaisemmin. Normaalipituiset lansimaalaiset olis varmaan olleet aika ahdistuksissa siella, mutta se sanky oli justiin sopiva kolo mulle. Semmonen pesa. Oli jotenkin taianomainen yo, kun olin siella unissaan tuhisevien vietnamilaisten keskella huojuvassa bussissa ja kuuntelin musiikkia. Valilla tuli vahan pompittua ikavasti siella mutta sainpahan mustelmia matkamuistoksi. Jee.
Hueen saavuin vahan ennen seitsemaa aamulla. Pullahdin ulos bussista ja menin heti ensimmaiseen hotelliin joka tuli vastaan. 9 dollaria. Aijai. Vahan liikaa. Mutta ihan sama. Taalla ei muuten missaan ole semmosia single roomeja. Nytkin mun huoneessa on kaks sankya, joista toinen on tuplalevea. Kavin suihkussa ja katsoin piirrettyja ja mutustelin keksia ja vahingossa nukahdin. Herasin vasta puoli kolmen aikoihin iltapaivalla. Sitten lahdin vahan tutkiskelemaan kaupunkia. Taa on aika kiva kaupunki. Jotenkin tosi rauhallinen atmosfaari. Taalla on paljon rauhallisempaa kuin Ninh Binhissa, vaikka tama on paljon isompi paikka. Ja taalla on aika kaunista. Vaeltelin vaan siella taalla ja nautin. Sitten juttelin joen varrella pari tuntia jonkun paikallisen tyton kanssa ja vaihdettiin puhelinnumeroita, mennaan ehka huomenna tekemaan jotain illalla. Sitten tajusin etten oo syonyt koko paivana muuta kuin kaksi keksia ja menin syomaan. Voi taivas. Taivas. Ninh Binhissa ei ollut mitaan ruokaa. Tai kaikki oli tosi likaista ja ainut vihannes minka ne tuntee on kaali. Oon viime aikoina saanut niin tarpeekseni riisista ja kaalista ja tofusta ja nuudeleista. Yokkis. Nyt sain jotain tosi hyvaa perunajuttua ja oli vahan porkkanaakin ja mmmm. Olin niin onnellinen.
Sitten hengailin vahan kaupungilla. Rannalla oli jotkut ihmeelliset pileet ja soi jotain hirveeta musiikkia. Vahan njaah. Lahdin hotellille pain ja yhtakkia alkoi sataa. Sitten alkoi sataa vahan kovempaa. Sitten alkoi sataa tosi kovaa ja vahan ukkosti. Valot valkkyi siella taalla. Oli vahan myrsky. Vaihdoin kuivat vaatteet ja lahdin etsimaan hedelmia. En loytanyt, mutta kadut tulvii. Arsyttavaa. Hanoissa oli joka nurkalla hedelmia myynnissa. Ma haluan syoda vahintaan kaksi hedelmaa paivassa. Mutta en loyda niita mistaan. Ja sitten kun kyselin taalla hotellillakin etta mista sais hedelmia, niin ne oli ihan etta hah ja antoi mulle kokiksen. Etta silleen. Vahan itkettaa. Mutta oon vielakin niin onnellinen perunoista ja porkkanoista etta ehkapa ma selvian. Huomenna kylla aion loytaa hedelmia jostain vaikka se veis multa hengen. En ma usko etta se vie.
Huomenna pitaisi herata jarkevaan aikaan aamulla niin voisin menna kiertamaan Citadelin ja sen museot. Toivottavasti huomenna ei enaa tulvi. Mun molemmat kengat on ihan markia. Se ei oo kauheen kivaa. Hohlapohla.
Pitaiskohan mun mennakin seuraavaksi Laosiin. Taalta olis ilmeisesti katevinta menna sinne. Tai sitten menen Danangiin ja Laosiin Kambodzan kautta. No jaa, katotaan. Paiva kerrallaan. Niin on mukavaa elaa. Tralalaa.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
Kaikenlaista, vahan liikaa
Ma ehka perustan Vietnamiin optikko-ketjun, koska kaikki taalla on puolisokeita. Kaikki on olleet silleen iih, you are very beautiful ja ma olin vaan etta oho, oonko, vitsit, mulla on ilmeisesti uus naama. Sitten nain peilin ja totesin, etta niin onkin. Se on sellainen possunpunainen ja hikinen. Very beautiful indeed. Kaikki on vaan ihan hurmoksessa mun kalpeudesta. Siis ihan oikeasti se on pelottavinta mita oon ikina kokenut. Kaikki osoittelee mua ja hihkuu. Nuorisojoukot vaan tulee mun kasikynkkaani suuressa joukossa ja laittaa hymyilemaan kameralle. Omituisinta tassa on se, etta lahistolla saattaa olla muitakin lansimaalaisia, mutta ei ne ole niista laheskaan niin innostuneita. Koska ma olen ylivoimaisen kalpea. Voitan kaikki. Jes. Sitten monet lansimaalaiset kattoo mua vahan kateellisena kun saan niin paljon huomiota. Se on hassuinta. Se on kylla niin inhimillinen tunne, etta jos on itse jotakin (tassa tapauksessa vaaleaihoinen) ja sitten joku toinen on sita samaa vahan paremmin (eli kalmankalpea) ja siita kohistaan kauheasti, niin sitten on kateellinen. Ma en kylla itse tallaista asiaa kadehtisi, mutta periaatteen ymmarran.
Mutta no joo. Tanaan herasin puoli seiskalta, mika oli ihan liian aikaisin. Puol ysilta lahdin moottoripyorakuskin kanssa Tam Cociin. Ja Tam Coc oli perseesta. Ok, ihan kivat maisemat, mutta ne samat maisemat oli Halong Bayssa, siella vaan oli enemman vetta ja isompi paatti. Ja Tam Cocissa oli justiin kaikkein rasittavinta kun kaikki otti kuvia musta maisemien sijaan. KAMOON. Jeesus. Argh. Soutuveneessa se naikkonen kaupitteli kaikkea rumaa turistikraasaa. Oli tosi kallista ja sitten ne halus tippiakin viela. Ma annoin 500 dongia, mika ei ole yhtaan mitaan. Hohoho.
Sitten menin jonnekin erilaiseen paikkaan. Ma en tieda mika paikka se oli. Se oli joku. Mutta siella oli hassuja patsaita ja mukavan rauhallista. Kiipesin vuorelle jonnekin pagodaan ja tuli aika kuuma. Kaikki muut harvat ihmiset joita sinne kiipes puhui ranskaa ja ottivat paitansa pois. Ma mietin etta olisko mun pitanyt myoskin puhua ranskaa ja ottaa paitani pois. Oli juuri niin kuuma, etta olisin voinut tehdakin sen, jos osaisin ranskaa. Mutten osaa. Eli ei sitten.
Sitten kavin syomassa jossain iljettavassa paikassa, jossa appelsiinimehu tarkoittaa vetista litkua jonka pohjalla on appelsiinin palasia ja jossa kelluu vahan kuolleita karpasia. Mmmmm, nami. Sen jalkeen menin Hoa Luhun. Siella tutustuin johonkin hanoilaiseen tyttoon ja vaihdettiin sahkopostiosoitteita. Mulla oli sikakuuma. Kiipesin taas vuorelle, kun siella oli jonkun tyypin hauta. Matkan varrella istahdin juttelemaan vuorimummelin kanssa. Se oli tosi hauskaa. Se osas vaan kymmenisen sanaa englantia, mutta ei se haitannut. Ylhaalla annoin uhrilahjoja vainajille tai jumalille tai jollekin. En ma tieda mita ma tein. Oon ihan pihalla. Mutta on tosi hauskaa kun ihmiset laittaa alttareille uhrilahjoiksi kekseja ja sitten kaikki kumartelee ja palvoo niita kekseja. Tai silta se nayttaa.
Sitten kavin viela jossain Kenh Danhissa tai jotain sinnepain. Se on kuitenkin kelluva kyla. Siis tien sijasta siella oli joki. Siella oli mukavia ihmisia. Ja joku lapsi pyysi multa kynaa. Ma luulin etta se aikoi kirjoittaa mulle jotain, mutta se vaan halus sen ittelleen. Sitten kauhee lapsijoukko keraantyi ymparille ja kaikki pyysi kynaa. Ma olin vahan etta hoh, koska mulla on vaan 2 kynaa ja oli hankalaa saada nekin. Tai siis nyt mulla on vaan yksi kyna. Nyyh.
Ninh Binhissa olin ihan kuollut, koska oon kiivennyt tanaan kolmelle vuorelle (unohdin yhden temppelin missa kavin, siella oli irstaita miehia jotka naytti mulla peukkua ja sen jalkeen jotain kamalia kasimerkkeja) ja menin syomaan yhen satunnaisen ranskismiehen kanssa vastapaata johonkin paikkaan jossa oli likaiset lasit, mutta ihan hyvaa ruokaa. Vatsatauti odottaa. Sen jalkeen sain hirvittavan paansarkykohtauksen ja makasin huoneessa pimeassa kymmenen minuuttia. Sitten tulin tanne koneelle. Ja taalla on tosi paljon hyttysia. Ja vitsit. Mulla oli tosi paljon kirjoitettavaa, mutta en kesta olla tassa hyttysten syotavana ja aloin juosta asioissa. Saan viela malarian. Argh.
Mun pitais paattaa mita teen huomenna, mutta en jaksaisi. Ah. Ma vaan menen nukkumaan ja paatan huomenna aamulla. En nyt oikein jaksa. Tein tanaan ihan liikaa. Ihan liikaa. Ja ma tartten hatun.
Mutta no joo. Tanaan herasin puoli seiskalta, mika oli ihan liian aikaisin. Puol ysilta lahdin moottoripyorakuskin kanssa Tam Cociin. Ja Tam Coc oli perseesta. Ok, ihan kivat maisemat, mutta ne samat maisemat oli Halong Bayssa, siella vaan oli enemman vetta ja isompi paatti. Ja Tam Cocissa oli justiin kaikkein rasittavinta kun kaikki otti kuvia musta maisemien sijaan. KAMOON. Jeesus. Argh. Soutuveneessa se naikkonen kaupitteli kaikkea rumaa turistikraasaa. Oli tosi kallista ja sitten ne halus tippiakin viela. Ma annoin 500 dongia, mika ei ole yhtaan mitaan. Hohoho.
Sitten menin jonnekin erilaiseen paikkaan. Ma en tieda mika paikka se oli. Se oli joku. Mutta siella oli hassuja patsaita ja mukavan rauhallista. Kiipesin vuorelle jonnekin pagodaan ja tuli aika kuuma. Kaikki muut harvat ihmiset joita sinne kiipes puhui ranskaa ja ottivat paitansa pois. Ma mietin etta olisko mun pitanyt myoskin puhua ranskaa ja ottaa paitani pois. Oli juuri niin kuuma, etta olisin voinut tehdakin sen, jos osaisin ranskaa. Mutten osaa. Eli ei sitten.
Sitten kavin syomassa jossain iljettavassa paikassa, jossa appelsiinimehu tarkoittaa vetista litkua jonka pohjalla on appelsiinin palasia ja jossa kelluu vahan kuolleita karpasia. Mmmmm, nami. Sen jalkeen menin Hoa Luhun. Siella tutustuin johonkin hanoilaiseen tyttoon ja vaihdettiin sahkopostiosoitteita. Mulla oli sikakuuma. Kiipesin taas vuorelle, kun siella oli jonkun tyypin hauta. Matkan varrella istahdin juttelemaan vuorimummelin kanssa. Se oli tosi hauskaa. Se osas vaan kymmenisen sanaa englantia, mutta ei se haitannut. Ylhaalla annoin uhrilahjoja vainajille tai jumalille tai jollekin. En ma tieda mita ma tein. Oon ihan pihalla. Mutta on tosi hauskaa kun ihmiset laittaa alttareille uhrilahjoiksi kekseja ja sitten kaikki kumartelee ja palvoo niita kekseja. Tai silta se nayttaa.
Sitten kavin viela jossain Kenh Danhissa tai jotain sinnepain. Se on kuitenkin kelluva kyla. Siis tien sijasta siella oli joki. Siella oli mukavia ihmisia. Ja joku lapsi pyysi multa kynaa. Ma luulin etta se aikoi kirjoittaa mulle jotain, mutta se vaan halus sen ittelleen. Sitten kauhee lapsijoukko keraantyi ymparille ja kaikki pyysi kynaa. Ma olin vahan etta hoh, koska mulla on vaan 2 kynaa ja oli hankalaa saada nekin. Tai siis nyt mulla on vaan yksi kyna. Nyyh.
Ninh Binhissa olin ihan kuollut, koska oon kiivennyt tanaan kolmelle vuorelle (unohdin yhden temppelin missa kavin, siella oli irstaita miehia jotka naytti mulla peukkua ja sen jalkeen jotain kamalia kasimerkkeja) ja menin syomaan yhen satunnaisen ranskismiehen kanssa vastapaata johonkin paikkaan jossa oli likaiset lasit, mutta ihan hyvaa ruokaa. Vatsatauti odottaa. Sen jalkeen sain hirvittavan paansarkykohtauksen ja makasin huoneessa pimeassa kymmenen minuuttia. Sitten tulin tanne koneelle. Ja taalla on tosi paljon hyttysia. Ja vitsit. Mulla oli tosi paljon kirjoitettavaa, mutta en kesta olla tassa hyttysten syotavana ja aloin juosta asioissa. Saan viela malarian. Argh.
Mun pitais paattaa mita teen huomenna, mutta en jaksaisi. Ah. Ma vaan menen nukkumaan ja paatan huomenna aamulla. En nyt oikein jaksa. Tein tanaan ihan liikaa. Ihan liikaa. Ja ma tartten hatun.
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Juna-matematiikkaa
No niin jep. Olen Ninh Binhissa. Taalla ei ole mitaan. Eika tama edes ole niin rauhallinen kuin mita toivoin. Mutta vahan rauhallisempi kuin Hanoi kuitenkin.
Hanoissa kipitin viela aamulla kirjakauppaan ostamaan uuden englanninkielisen kirjan, koska en usko etta niita saa matkan varrelta ennen kuin Hoi Anista aikaisintaan. Paadyin aika tylsasti Nick Hornbyyn sen sijaan etta olisin kokeillut jotain uutta ja hurjaa. Olisin halunnut ostaa Kite Runnerinkin, koska se oli hyva elokuva ja kuulemma todella hyva kirjakin, mutta mulle on jo kertynyt vahan liian monta kirjaa rinkkaan. Aloin kylla vahan saalia Barbara-nimisia ihmisia kirjakaupassa, kun siella oli aika monia kirjoja jotka oli kirjoittanut joku Barbara ja sivuutin ne siita vaan ihan sen nimen takia. Ei sais tuomita.
Kirjakaupasta hotskulle kavellessani kuljin jonkun tietyomaan ohitse ja sielta roiskui jotain valkoista ja kuumaa mun paalleni. Se oli varmaan asbestia. Siitahan tiet tehdaan. Asbestista.
Lahdin hotellilta kohti rautatieasemaa xe omilla. Se tarkoittaa halauskyytia moottoripyoralla. Loin tottakai jalkani pakoputkeen. Se vahan paloi. Nooh. Semmosta sattuu. Lisaksi kuski oli tosi... joo. Kun se pysahtyi liikennevaloihin se silitteli mun jalkaani. Vahan allotti. Sitten juna-asemalla annoin sille vahingossa vaaran setelin ja se heitti sen ilmaan ja hopotti kauheasti jotain.
Junassa mua vastapaata istuva tati halusi ratkaista kanssani matemaattisia ongelmia. Ma en jaksanut oikein ajatella, joten nyokyttelin sille etta joo, oikein meni, ilman etta edes laskin itse. Hihihi. Mutta matematiikka on kylla aika universaali kieli. Junassa oli lisaksi Rail TV. Se oli aika mielenkiintoista.
Ninh Binhin juna-asemalla tuli ensimmaisena vastaan juuri oikean hotellin esittelija ja sain viiden dollarin huoneen. Halvempaa kuin Hanoin hostelli. Jee.
Nyt taalla on viimeinkin kuumaa ja kosteaa. Tahan asti oon lahinna palellut. Mutta tanaan olen hikoillut niin paljon, etta oikein iljettaa. Silmalaseja ei oikein pysty pitamaan. Se on ikavaa. Kylla ma naen ilmankin, mutta oon niin tottunut kayttamaan niita, etta en meinannut pystya kavelemaan suoraan aluksi kun otin ne pois.
Huomenna aion menna Tam Cociin ja ehka Hoa Luhun. Sitten pariksi paivaksi Cuc Phuongiin. Joo.
Hanoissa kipitin viela aamulla kirjakauppaan ostamaan uuden englanninkielisen kirjan, koska en usko etta niita saa matkan varrelta ennen kuin Hoi Anista aikaisintaan. Paadyin aika tylsasti Nick Hornbyyn sen sijaan etta olisin kokeillut jotain uutta ja hurjaa. Olisin halunnut ostaa Kite Runnerinkin, koska se oli hyva elokuva ja kuulemma todella hyva kirjakin, mutta mulle on jo kertynyt vahan liian monta kirjaa rinkkaan. Aloin kylla vahan saalia Barbara-nimisia ihmisia kirjakaupassa, kun siella oli aika monia kirjoja jotka oli kirjoittanut joku Barbara ja sivuutin ne siita vaan ihan sen nimen takia. Ei sais tuomita.
Kirjakaupasta hotskulle kavellessani kuljin jonkun tietyomaan ohitse ja sielta roiskui jotain valkoista ja kuumaa mun paalleni. Se oli varmaan asbestia. Siitahan tiet tehdaan. Asbestista.
Lahdin hotellilta kohti rautatieasemaa xe omilla. Se tarkoittaa halauskyytia moottoripyoralla. Loin tottakai jalkani pakoputkeen. Se vahan paloi. Nooh. Semmosta sattuu. Lisaksi kuski oli tosi... joo. Kun se pysahtyi liikennevaloihin se silitteli mun jalkaani. Vahan allotti. Sitten juna-asemalla annoin sille vahingossa vaaran setelin ja se heitti sen ilmaan ja hopotti kauheasti jotain.
Junassa mua vastapaata istuva tati halusi ratkaista kanssani matemaattisia ongelmia. Ma en jaksanut oikein ajatella, joten nyokyttelin sille etta joo, oikein meni, ilman etta edes laskin itse. Hihihi. Mutta matematiikka on kylla aika universaali kieli. Junassa oli lisaksi Rail TV. Se oli aika mielenkiintoista.
Ninh Binhin juna-asemalla tuli ensimmaisena vastaan juuri oikean hotellin esittelija ja sain viiden dollarin huoneen. Halvempaa kuin Hanoin hostelli. Jee.
Nyt taalla on viimeinkin kuumaa ja kosteaa. Tahan asti oon lahinna palellut. Mutta tanaan olen hikoillut niin paljon, etta oikein iljettaa. Silmalaseja ei oikein pysty pitamaan. Se on ikavaa. Kylla ma naen ilmankin, mutta oon niin tottunut kayttamaan niita, etta en meinannut pystya kavelemaan suoraan aluksi kun otin ne pois.
Huomenna aion menna Tam Cociin ja ehka Hoa Luhun. Sitten pariksi paivaksi Cuc Phuongiin. Joo.
perjantai 20. maaliskuuta 2009
One banana good for you
Tanaan oon lahinna nukkunut ja lukenut ja maleksinut, koska ulkona sataa ja mua vasyttaa. Ja kavin jossain ravintolassa jonka piti olla kasvissyojan taivas, mutta ma vaan meinasin tukehtua pippuriin ja jarkytyin siita kuinka kallista siella oli. Mun lemppari-ravintolasta Hanoista silla rahalla olis saanut 5 ateriaa. Etta joo. Haukotus. Mjaaah.
Tanaan kun kavelin kadulla yksi banaaneja kanniskeleva tati alkoi seurata mua ja tarttui mun kateen kiinni. Sitten se laittoi kanto-juttunsa mun olkapaalle ja hattunsa mun paahani ja silla oli tosi hauskaa. Se olis halunnut ottaa musta kuvan. Ja sitten se yritti myyda mulle banaania ja taputteli mun masua ja sanoi etta one banana good for you. Tarkottikohan se silla etta oon laski. Torkee muija. Tosi torkee. Yhhyhyhyhhhahahahhyhyhhyhyhyhyy... No mutta ainakaan se ei twistannu mun nanneja. Niin voi kuulemma kayda taalla jos on man-boobsit. Ma kylla ymmarran vietnamilaisia. Kylla munkin tekis mieli puristaa man-boobseja ja sanoa honk honk. On ne hauskoja.
Pesetytin pyykkeja taalla hotskulla ja sain ne takaisin todella omituisen hajuisina. Semmonen vanhan tadin parfyymi.
Huomenna aamupaivalla lahden viimeinkin sinne Ninh Binhiin. Menen junalla. Ja sitten ehka vuokraan moottoripyoran sielta niin voin kierrella ymparistoa. Jep. Hanoi on kylla nyt niin nahty. Tai ei oikeastaan, en oo nahnyt puoliakaan nahtavyyksista, mutta oikeastaan ei jaksa kiinnostaakaan. Taa atmosfaari. Se ei ole miellyttava. Liian levotonta. Ei yhtaan zen.
Tanaan kun kavelin kadulla yksi banaaneja kanniskeleva tati alkoi seurata mua ja tarttui mun kateen kiinni. Sitten se laittoi kanto-juttunsa mun olkapaalle ja hattunsa mun paahani ja silla oli tosi hauskaa. Se olis halunnut ottaa musta kuvan. Ja sitten se yritti myyda mulle banaania ja taputteli mun masua ja sanoi etta one banana good for you. Tarkottikohan se silla etta oon laski. Torkee muija. Tosi torkee. Yhhyhyhyhhhahahahhyhyhhyhyhyhyy... No mutta ainakaan se ei twistannu mun nanneja. Niin voi kuulemma kayda taalla jos on man-boobsit. Ma kylla ymmarran vietnamilaisia. Kylla munkin tekis mieli puristaa man-boobseja ja sanoa honk honk. On ne hauskoja.
Pesetytin pyykkeja taalla hotskulla ja sain ne takaisin todella omituisen hajuisina. Semmonen vanhan tadin parfyymi.
Huomenna aamupaivalla lahden viimeinkin sinne Ninh Binhiin. Menen junalla. Ja sitten ehka vuokraan moottoripyoran sielta niin voin kierrella ymparistoa. Jep. Hanoi on kylla nyt niin nahty. Tai ei oikeastaan, en oo nahnyt puoliakaan nahtavyyksista, mutta oikeastaan ei jaksa kiinnostaakaan. Taa atmosfaari. Se ei ole miellyttava. Liian levotonta. Ei yhtaan zen.
torstai 19. maaliskuuta 2009
Hopotiti hop hop
Taa hotellilaiskottelu ei nyt oikein skulaa. Toinen kerta kun kirjoitan blogia kun en muutakaan tekemista keksi. Ja karkasin kuitenkin kahdeksi tunniksi kaupungille. Kavin syomassa ja juomassa namiskuukkelin mangojogurtti-jutun ja sitten menin yhteen jarvella olevaan pagodaan. Sinne olisi ollut paasymaksu, mutta teeskentelin olevani ranskalainen, kun niita meni sinne isossa ryhmassa, ja livistin siten sisaan maksamatta. Oon aika tuhma. Ei se paljoa olisi maksanut. Ja koyha maa. Mulla on nyt vahan huono omatunto. Karma kostaa tan viela. Mutta tavallaan se kosti jo. Koska se pagoda oli aika tylsa ja taynna turisteja. Eli nyt ollaan sujut, eiko niin? Jooko? Joo.
Huomasin karttaa tutkiskellessa syyn siihen miksi eksyin lauantaina enka loytanyt huvipuistoa mistaan kartasta. Se johtuu siita, etta kiersin ihan eri jarvea kuin mita luulin ja olin kavellyt aika pitkalti kaikkien Hanoin karttojen ulkopuolelle. Ma luulin etta paikalliset ei tajunneet kartasta mitaan kun osoittelivat mielestani ihan jarjettomiin suuntiin, mutta kylla ne oli sittenkin ihan oikeassa. Hups. 25 km kavelya oli myos aika paha aliarvio. Laskeskelin, etta se oli kaikkien edestakaisin kavelyjen kanssa ainakin 50 km. Ihmekos musta tuntuu silta kuin olisin laihtunut jo ihan jarjettomasti. Paidat roikkuu paalla. Enka ees oo ollut viikkoa taalla. Musta tuntuu etta mun naamakin nayttaa ihan erilaiselta, leuka on kapeampi. Se on tosi omituista.
Naa erikoiset persoonallisuudet joihin oon taalla tormannyt on kylla mahtavia. Aitoja ja vapaita ihmisia. Se on kivaa. Ja mua naurattaa kaikki eksentrisyydet. Esimerkiksi se skottimies joka on nyt samassa dormissa. Se on vahan niinku Simpsoneiden Willie. Loistavaa. Fantsua. Fantsupantsua. Kylla. Ja se aussi joka lauleskelee Monty Pythoneiden Finland-piisia aina kun nakee mut. Ja naa hotellin tyontekijat on mahtavia kun ne vaan lauleskelee koko ajan kaikkia iskelmia. Nytkin tuo yksi miekkonen istuu viereisella koneella pelaamassa pasianssia ja laulaa jotain etta bau non njaa. Hih. Miksei kaikki ihmiset maailmassa voi olla nain mukavia ja hopsoja.
Vitsit oon nyt kylla niin epavarma teenko sen moottoripyoraseikkailun. Olishan se ihan hiton siistia, mutta saattaa olla todellisuudessa vahan toimimaton systeemi, koska ajattelin paluumatkalla Hanoihin kayda Laosissa ja ehka Kambodzassa, kun sinne kerran ehdottomasti pitaisi menna, ja kaytannossa sinne olisi aika mahdotonta menna moottoripyoralla... Tai en ainakaan uskaltaisi yrittaa yksin. Aaak. Hohlapohla. Ma en halua tulla koskaan takaisin. Silla ongelma on ratkaistu. Voin tehda moottoripyorareissun ja lahtea sitten Laosiin. Joo. Selva se.
Saatiedot. Ne voi paattaa mun puolesta. Perjantaina lahden Hanoista. Saaksi on luvattu ukkosta. Hmm. Ukkoskuuroja ja pelottava moottoripyorareissu. Jaa-a. Voi hohlapohla. Mutta en ma vielakaan tieda. Pitaa nukkua yon yli. Paatan sitten aamulla. Apua.
Huomasin karttaa tutkiskellessa syyn siihen miksi eksyin lauantaina enka loytanyt huvipuistoa mistaan kartasta. Se johtuu siita, etta kiersin ihan eri jarvea kuin mita luulin ja olin kavellyt aika pitkalti kaikkien Hanoin karttojen ulkopuolelle. Ma luulin etta paikalliset ei tajunneet kartasta mitaan kun osoittelivat mielestani ihan jarjettomiin suuntiin, mutta kylla ne oli sittenkin ihan oikeassa. Hups. 25 km kavelya oli myos aika paha aliarvio. Laskeskelin, etta se oli kaikkien edestakaisin kavelyjen kanssa ainakin 50 km. Ihmekos musta tuntuu silta kuin olisin laihtunut jo ihan jarjettomasti. Paidat roikkuu paalla. Enka ees oo ollut viikkoa taalla. Musta tuntuu etta mun naamakin nayttaa ihan erilaiselta, leuka on kapeampi. Se on tosi omituista.
Naa erikoiset persoonallisuudet joihin oon taalla tormannyt on kylla mahtavia. Aitoja ja vapaita ihmisia. Se on kivaa. Ja mua naurattaa kaikki eksentrisyydet. Esimerkiksi se skottimies joka on nyt samassa dormissa. Se on vahan niinku Simpsoneiden Willie. Loistavaa. Fantsua. Fantsupantsua. Kylla. Ja se aussi joka lauleskelee Monty Pythoneiden Finland-piisia aina kun nakee mut. Ja naa hotellin tyontekijat on mahtavia kun ne vaan lauleskelee koko ajan kaikkia iskelmia. Nytkin tuo yksi miekkonen istuu viereisella koneella pelaamassa pasianssia ja laulaa jotain etta bau non njaa. Hih. Miksei kaikki ihmiset maailmassa voi olla nain mukavia ja hopsoja.
Vitsit oon nyt kylla niin epavarma teenko sen moottoripyoraseikkailun. Olishan se ihan hiton siistia, mutta saattaa olla todellisuudessa vahan toimimaton systeemi, koska ajattelin paluumatkalla Hanoihin kayda Laosissa ja ehka Kambodzassa, kun sinne kerran ehdottomasti pitaisi menna, ja kaytannossa sinne olisi aika mahdotonta menna moottoripyoralla... Tai en ainakaan uskaltaisi yrittaa yksin. Aaak. Hohlapohla. Ma en halua tulla koskaan takaisin. Silla ongelma on ratkaistu. Voin tehda moottoripyorareissun ja lahtea sitten Laosiin. Joo. Selva se.
Saatiedot. Ne voi paattaa mun puolesta. Perjantaina lahden Hanoista. Saaksi on luvattu ukkosta. Hmm. Ukkoskuuroja ja pelottava moottoripyorareissu. Jaa-a. Voi hohlapohla. Mutta en ma vielakaan tieda. Pitaa nukkua yon yli. Paatan sitten aamulla. Apua.
Nam nam, Vietnam
Aijaijai, miten younet voikaan parantaa asioita. Esimerkiksi jalkoja, ne on olleet rakkojen jaljilta aika kivuliaat kun en ole ehtinyt levata niin etta ne paranisivat. Nyt ne on 95% ok. Vaikka nayttaa rupineen kylla aikamoisen hirvittavilta vielakin. Ei se mitaan, en oo aatellut ruveta jalkamalliksi muutenkaan. Ja tanaan lepailen niin etta paranevat lopullisesti. Tanaan on relauspaiva. En viela lahdekaan Ninh Binhiin tanaan, lahinna siksi etta tapasin aamiaisella yhden loistavan ihmisen, joka on hotellinomistajan kaiffari. Se on ranskis, joka asuu valokuvaaja-poikaystavansa kanssa Hanoissa ja esiintyy itse jossain matkailu-ohjelmissa televisiossa. Se kuitenkin opetti mulle vahan vietnamia ja neuvoi kaikenlaista ja sai mut harkitsemaan moottoripyoran vuokrausta. En ollut edes ajatellut mitaan sellaista, koska se tuntuu niin hullulta, en oo ikina ajanut moottoripyoralla. Mutta kuulemma se on helppoa. Ja hitto olis ehka siistia. Ja vapaata. Ja seikkailu. En oo viela taysin varma teenko sita, mutta se lupas opettaa mulle moottoripyoralla ajamista jos haluan ja nayttaa hyvia karttakirjoja ja muuta sellaista. Moottoripyoran saa noin 35 dollarilla kuukaudeksi ja bensa on sikahalpaa. Ja hitto. Joo.
Ma olen aika elossa nyt. Tanne tuleminen oli ehka paras asia mita oon elamassani ikina tehnyt. Koska taa on mun elamani, eika kenenkaan muun. Aivan niin, ei kenenkaan muun. Minun. Se tuntuu hyvalta.
Ma olen aika elossa nyt. Tanne tuleminen oli ehka paras asia mita oon elamassani ikina tehnyt. Koska taa on mun elamani, eika kenenkaan muun. Aivan niin, ei kenenkaan muun. Minun. Se tuntuu hyvalta.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Halong bay ja laadidaadidaa
Tasta tulee muuten ihan sikamaisen pitka kirjoitus.
Maanantaina tuli todellakin lahdettya jarjestetylle matkalle Halong Bayhyn. Pelkasin vahan ettei se olis liian jarjestetty, mutta kuulemma Halong Bayn vaan nakee parhaiten ja ennen kaikkea halviten tuollaisella reissulla. Minibussi tupsahti hotskun eteen vahan kahdeksan jalkeen aamulla ja hyppasin sisaan. Bussissa tutustuin myoskin yksin matkustavaan amerikkalaiseen tytteliin (joo, se oli just vahan tytteli-tyyppia) ja paatettiin jakaa huone veneessa ja Cat Ba:n hotskulla. Se oli ihan kiva typykka, amerikkalaisen ystavallinen.
Bussimatka sujui melko uneliaissa merkeissa, kunnes bussi teki akillisen jarrutuksen ja vaihtoi kaistaa. Kaikki hatkahtivat ja kaantyivat katsomaan oikealle pain, jossa oli juuri tapahtunut liikenneonnettomuus. Kaksi moottoripyoraa oli tormannyt toisiinsa. Tytto ja poika makasivat maassa veren keskella jasenet luonnottomassa asennossa. Kaikki oli ohi parissa sekunnissa ja bussi jatkoi mielipuolista kaasutteluaan hypellen tien laidalta toiselle.
Halong Cityn satamassa tutustuin brittilaiseen nuoreen pariskuntaan, jotka kiersi Aasiaa. Ne oli todella mukavia. Sitten kiivettiin paattiin, mika oli aika vaivalloista rinkan kanssa. Lahdettiin seilaamaan ja syotiin lounasta, nyt tutustuin huikeeseen aussi-pariskuntaan. Kaikilla oli tosi siisteja matkakertomuksia. Olin vahan woaah. Mulla ei ollut tosi siisteja matkakertomuksia, mutta jauhoin sitten vahan paskaa Suomesta.
Laivalla vaan hengailtiin ja hopoteltiin ja ihasteltiin upeita maisemia. Reissulla oli tosi jannia tyyppeja, esimerkiksi yksi ihan hullu aussi jotka oli myyneet asuntonsa ja antaneet vaatteensa ja tavaransa hyvantekevaisyyteen ja omisti vaan jotain kolme paitaa ja kahdet housut ja matkusti nyt kolmatta vuotta yhteen menoon. Ja silleen.
Kaytiin kattomassa jotain luolaa. Siella oli paljon lohikaarmeita ja leijonia, seka yksi tissi. Meille luvattiin toinenkin tissi, mutta ei lopulta loydetty sita mistaan. Oltiin aika pettyneita ja itkettiin vahan.
Sitten mentiin takaisin seilailemaan. Oli ihan himpskuukkelin kylma. Olis ollut vuorossa kajakilla leikkimista, mutta ma en pystynyt asettamaan itseani tilanteeseen jossa mahdollisesti kastuisin, kun palelin niin paljon. Parilla muulla tytolla oli sama ongelma, joten jaatiin paattiin ja puhuttiin pojista ja kirjoista. Olin enemman kiinnostunut aiheesta kirjat. Hullu aussi ja sen kaveri paattivat kajakin sijasta soutaa virvokkeita myyvan naisen lauttaa. Naista nauratti ensin kamalasti, mutta lopulta kun se sai tyypit pois lautalta se lahti pois aikamoisen akkia. Niin akkia, etta tyypit ei ees ehtineet maksaa ostoksiaan.
Illalla paatin henkilokunta yritti pistaa karaokepileita pystyyn, mutta porukka kokoontui kannelle pelaamaan juomapelia. En oo ikina tehnyt moista. Lisaksi join Tiger-olutta. En ole ennen tehnyt moistakaan. En tee kumpaakaan toiste. Tylsaa ja pahaa. Mutta ainakin ma oon hei kokenut nyt kaikenlaista. Tai en. Lopetin pelin kesken ja juttelin aussi-pariskunnan kanssa Laosista. Menen ehka sinne. Ja ne oli menossa sinne. Ja ne oli sita mielta etta mun taytyy menna Kambodzaan. Ehka ma menenkin.
Sitten alkoi karaoke. En ollut yhtaan huppelissa juomapelista huolimatta enka oikein ollut messissa. Kommin hytin sopoon pieneen ja pehmeaan sankyyn korvatulpat korvissa ja lueskelin. Oli oikein mukavaa, vaikka tulppien lapi kaikuikin vahan Spaissareita ja vietnamilaista iskelmaa.
Aamulla herasin siihen etta huusin unissani "ELINA SENKIN AALIO PYSY POISSA!" Se on aina mukavaa puhua unissaan suomeksi ulkomaalaisten keskella. Syotiin aamiaista ja saavuttiin pian Cat ba -saarelle. Siella mentiin bussilla kansallispuistoon vahan tarpomaan. Kiivettiin vuorelle, joten olin iloinen. Sitten alkoi vahan sataa ja kivista tuli tosi liukkaita, olin vahan vahemman iloinen. Huipulla oli korkea ja hutera nakotorni, puolet ihmisista ei uskaltanut kiiveta sinne. Kitisevien portaiden paassa oli mukava yllatys, kun viimeista tasannetta ei ollut ollenkaan, vaan ylatasolle piti harpata huojuviin kaiteisiin tarraten. Se oli ihan sairaan hauskaa. Useimmat kavi ylhaalla vahan kiljumassa ja lahtivat akkia alas, mutta mina ja aussipariskunnan mies hypittiin ylos ja alas ja huojuteltiin tornia hekotellen ja viivyttiin siella puolisen tuntia. Maisemat oli ihan kivat, mutta kylla se huojuva torni oli hauskinta.
Sen jalkeen liukasteltiin alamakea metsan keskella. Olin aikalailla mielettoman hikinen sen reissun jalkeen, mutta onnellinen. Mentiin bussilla hotellille. Syotiin ruoka ja sen jalkeen suihkuttelin ja laiskottelin vahan. Sitten menin huonetoverini kanssa kahvilaan lueskelemaan. Vietnamilainen kahvi on muuten todella hyvaa. Siis nami. Illallisen jalkeen jain aussien kanssa keskustelemaan vahan kaikesta. Kasiteltiin vahan sita liikenneonnettomuuden nakemista. Se oli niin hamaraa oikeasti. Ei sellaista edes pysty ymmartamaan. "It's easy to die" ja "why is that man sleeping in the middle of the road with coconuts?" oli kaiken kiteyttavia lauseita. Tai ainakin hepulikohtaukset kiteyttavia lauseita. Illalla lohoiltiin ja katsottiin telkkarista Bourne Identity. Se on aina niin kivaa katsoa ulkomailla huonoja tai keskinkertaisia amerikkalaisia elokuvia. Tai sitten ei.
Mitas tanaan sitten tapahtuikaan. Tanaan ma lahinna vain kelailin asioita paassani, kun oli niin paljon bussissa ja laivassa istumista. Tai laivassa oikeastaan unelmoin. Maisemat oli just sellaiset, etta on vaan pakko tuijottaa niita ja unelmoida. Sitten mietin, etta olen pilannut aika monia asioita unelmoimalla ne sen sijaan etta olisin tehnyt ne. Tai unelma on vahan niin kuin suunnitelma siita miten asiat tulee menemaan oikein kivasti. Sitten sita helposti vaan yrittaa elaa niin kuin asiat menisivat kivasti silla tavalla kuin unelmoi, vaikka asiat haluaisivat menna kivasti ihan eri tavalla. Niinku. Jea.
Tasta tuli maailman paskin blogikirjoitus. Olen ihan liian vasynyt kirjoittaakseni ja ei naa jutut oo enaa tuoreina mielessa. Taidan menna suihkuun ja kapertya sankyyn. Hanoi ottaa paahan nyt tosi paljon. Taa kaupunki on ihan liikaa. Sita paitsi eksyin taas tanaan kun yritin loytaa rautatieasemaa. Jotenkin en ymmarra taman kaupungin katuja laisinkaan. Lahden varmaan huomenna iltapaivalla Ninh Binhiin. Jos loydan rautatieaseman. Hih.
Maanantaina tuli todellakin lahdettya jarjestetylle matkalle Halong Bayhyn. Pelkasin vahan ettei se olis liian jarjestetty, mutta kuulemma Halong Bayn vaan nakee parhaiten ja ennen kaikkea halviten tuollaisella reissulla. Minibussi tupsahti hotskun eteen vahan kahdeksan jalkeen aamulla ja hyppasin sisaan. Bussissa tutustuin myoskin yksin matkustavaan amerikkalaiseen tytteliin (joo, se oli just vahan tytteli-tyyppia) ja paatettiin jakaa huone veneessa ja Cat Ba:n hotskulla. Se oli ihan kiva typykka, amerikkalaisen ystavallinen.
Bussimatka sujui melko uneliaissa merkeissa, kunnes bussi teki akillisen jarrutuksen ja vaihtoi kaistaa. Kaikki hatkahtivat ja kaantyivat katsomaan oikealle pain, jossa oli juuri tapahtunut liikenneonnettomuus. Kaksi moottoripyoraa oli tormannyt toisiinsa. Tytto ja poika makasivat maassa veren keskella jasenet luonnottomassa asennossa. Kaikki oli ohi parissa sekunnissa ja bussi jatkoi mielipuolista kaasutteluaan hypellen tien laidalta toiselle.
Halong Cityn satamassa tutustuin brittilaiseen nuoreen pariskuntaan, jotka kiersi Aasiaa. Ne oli todella mukavia. Sitten kiivettiin paattiin, mika oli aika vaivalloista rinkan kanssa. Lahdettiin seilaamaan ja syotiin lounasta, nyt tutustuin huikeeseen aussi-pariskuntaan. Kaikilla oli tosi siisteja matkakertomuksia. Olin vahan woaah. Mulla ei ollut tosi siisteja matkakertomuksia, mutta jauhoin sitten vahan paskaa Suomesta.
Laivalla vaan hengailtiin ja hopoteltiin ja ihasteltiin upeita maisemia. Reissulla oli tosi jannia tyyppeja, esimerkiksi yksi ihan hullu aussi jotka oli myyneet asuntonsa ja antaneet vaatteensa ja tavaransa hyvantekevaisyyteen ja omisti vaan jotain kolme paitaa ja kahdet housut ja matkusti nyt kolmatta vuotta yhteen menoon. Ja silleen.
Kaytiin kattomassa jotain luolaa. Siella oli paljon lohikaarmeita ja leijonia, seka yksi tissi. Meille luvattiin toinenkin tissi, mutta ei lopulta loydetty sita mistaan. Oltiin aika pettyneita ja itkettiin vahan.
Sitten mentiin takaisin seilailemaan. Oli ihan himpskuukkelin kylma. Olis ollut vuorossa kajakilla leikkimista, mutta ma en pystynyt asettamaan itseani tilanteeseen jossa mahdollisesti kastuisin, kun palelin niin paljon. Parilla muulla tytolla oli sama ongelma, joten jaatiin paattiin ja puhuttiin pojista ja kirjoista. Olin enemman kiinnostunut aiheesta kirjat. Hullu aussi ja sen kaveri paattivat kajakin sijasta soutaa virvokkeita myyvan naisen lauttaa. Naista nauratti ensin kamalasti, mutta lopulta kun se sai tyypit pois lautalta se lahti pois aikamoisen akkia. Niin akkia, etta tyypit ei ees ehtineet maksaa ostoksiaan.
Illalla paatin henkilokunta yritti pistaa karaokepileita pystyyn, mutta porukka kokoontui kannelle pelaamaan juomapelia. En oo ikina tehnyt moista. Lisaksi join Tiger-olutta. En ole ennen tehnyt moistakaan. En tee kumpaakaan toiste. Tylsaa ja pahaa. Mutta ainakin ma oon hei kokenut nyt kaikenlaista. Tai en. Lopetin pelin kesken ja juttelin aussi-pariskunnan kanssa Laosista. Menen ehka sinne. Ja ne oli menossa sinne. Ja ne oli sita mielta etta mun taytyy menna Kambodzaan. Ehka ma menenkin.
Sitten alkoi karaoke. En ollut yhtaan huppelissa juomapelista huolimatta enka oikein ollut messissa. Kommin hytin sopoon pieneen ja pehmeaan sankyyn korvatulpat korvissa ja lueskelin. Oli oikein mukavaa, vaikka tulppien lapi kaikuikin vahan Spaissareita ja vietnamilaista iskelmaa.
Aamulla herasin siihen etta huusin unissani "ELINA SENKIN AALIO PYSY POISSA!" Se on aina mukavaa puhua unissaan suomeksi ulkomaalaisten keskella. Syotiin aamiaista ja saavuttiin pian Cat ba -saarelle. Siella mentiin bussilla kansallispuistoon vahan tarpomaan. Kiivettiin vuorelle, joten olin iloinen. Sitten alkoi vahan sataa ja kivista tuli tosi liukkaita, olin vahan vahemman iloinen. Huipulla oli korkea ja hutera nakotorni, puolet ihmisista ei uskaltanut kiiveta sinne. Kitisevien portaiden paassa oli mukava yllatys, kun viimeista tasannetta ei ollut ollenkaan, vaan ylatasolle piti harpata huojuviin kaiteisiin tarraten. Se oli ihan sairaan hauskaa. Useimmat kavi ylhaalla vahan kiljumassa ja lahtivat akkia alas, mutta mina ja aussipariskunnan mies hypittiin ylos ja alas ja huojuteltiin tornia hekotellen ja viivyttiin siella puolisen tuntia. Maisemat oli ihan kivat, mutta kylla se huojuva torni oli hauskinta.
Sen jalkeen liukasteltiin alamakea metsan keskella. Olin aikalailla mielettoman hikinen sen reissun jalkeen, mutta onnellinen. Mentiin bussilla hotellille. Syotiin ruoka ja sen jalkeen suihkuttelin ja laiskottelin vahan. Sitten menin huonetoverini kanssa kahvilaan lueskelemaan. Vietnamilainen kahvi on muuten todella hyvaa. Siis nami. Illallisen jalkeen jain aussien kanssa keskustelemaan vahan kaikesta. Kasiteltiin vahan sita liikenneonnettomuuden nakemista. Se oli niin hamaraa oikeasti. Ei sellaista edes pysty ymmartamaan. "It's easy to die" ja "why is that man sleeping in the middle of the road with coconuts?" oli kaiken kiteyttavia lauseita. Tai ainakin hepulikohtaukset kiteyttavia lauseita. Illalla lohoiltiin ja katsottiin telkkarista Bourne Identity. Se on aina niin kivaa katsoa ulkomailla huonoja tai keskinkertaisia amerikkalaisia elokuvia. Tai sitten ei.
Mitas tanaan sitten tapahtuikaan. Tanaan ma lahinna vain kelailin asioita paassani, kun oli niin paljon bussissa ja laivassa istumista. Tai laivassa oikeastaan unelmoin. Maisemat oli just sellaiset, etta on vaan pakko tuijottaa niita ja unelmoida. Sitten mietin, etta olen pilannut aika monia asioita unelmoimalla ne sen sijaan etta olisin tehnyt ne. Tai unelma on vahan niin kuin suunnitelma siita miten asiat tulee menemaan oikein kivasti. Sitten sita helposti vaan yrittaa elaa niin kuin asiat menisivat kivasti silla tavalla kuin unelmoi, vaikka asiat haluaisivat menna kivasti ihan eri tavalla. Niinku. Jea.
Tasta tuli maailman paskin blogikirjoitus. Olen ihan liian vasynyt kirjoittaakseni ja ei naa jutut oo enaa tuoreina mielessa. Taidan menna suihkuun ja kapertya sankyyn. Hanoi ottaa paahan nyt tosi paljon. Taa kaupunki on ihan liikaa. Sita paitsi eksyin taas tanaan kun yritin loytaa rautatieasemaa. Jotenkin en ymmarra taman kaupungin katuja laisinkaan. Lahden varmaan huomenna iltapaivalla Ninh Binhiin. Jos loydan rautatieaseman. Hih.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Hyvia kirjoja ja allottavia turisteja ja arsyttavia cyclokuskeja
Meinasin kayda tanaan kattomassa Ho-setaa. Olin kuitenkin katsonut opaskirjasta vahan vaarin, eika sinne paase muuta kuin aamupaivalla. Jolloin ma totta kai nukuin viela. Bookkasin sitten Tamilta kolmen paivan reissun Halong Bayhyn. Lahden huomenna aamulla. Sen jalkeen kavin kirjakaupassa, talla kertaa kavelin ihan niita karttaan merkittyja turistikatuja. Oli vahan erilainen kokemus kuin eilen omilla teilla harhaillessa. Mun mielesta oli jotenkin kamalaa, etta kun menin yhteen kirjakauppaan, siella olisi ollut oma osastonsa suomalaisille kirjoille... En mennyt sinne. Ostin vaan Life of Pin. Ja kartan. Halvalla. Olin tyytyvainen.
Sen jalkeen lahdin kavelemaan kohti Hanoi Hiltonia. Ositn appelsiineja. Tajusin vasta jalkikateen, etta ylihintaan. En oo viela taysin sisaistanyt dongin arvoa, tai lahinna sen arvoa taalla. Aiheutan varmaan kohta inflaation koko maahan. Sitten paatin kokeilla jotain extremea (tai sitten ei) ja hyppasin cyclon kyytiin saastaakseni rakkoisia jalkojani. Tietenkaan cyclokuski ei osannut englantia. Kysyin kylla hintaa etukateen, mutta kasitettiin toisemme vahan eri tavalla. Perilla sai sitten kinata kun se kuvitteli etta maksaisin muutaman kilometrin reissusta 5 dollaria. HAH! Oli hauskaa kun ymparille keraantyi ihmisia ihmettelemaan ja tulkkaamaan. Miesta alkoi selvasti havettaa etta se oli yrittanyt jallittaa mua niin pahasti, ja mua alkoi saalittaa... Ja sitten annoin sille saalin takia liikaa rahaa. Niinpa tietenkin. Oon aalio.
"Hanoi Hilton" oli tietenkin taynna turisteja. Tai ei siella onneksi tungosta ollut, mutta kuitenkin, arsyttavaa. Se oli aika kiva paikka, koska mulla on viime aikoina ollut pieni pakkomielle vankiloista. Se johtuu varmaan loppuvuoden Oz-putkesta. Kuitenkin naen koko ajan vankilaunia ja saan mielikuvia vankila-tarinoista ja muuta sellaista. Nain jopa McCainin lentopuvun. Siis vautsi. Oooh. Tai ei ihan. Lahinna kiinnostuin ranskalaisten vankeina olleista vietnamilaisista. Sain vahan kylmia vareita vanhasta giljotiinista ja naisten kidutusvalineista. Ma en edes halua ajatella mita ne oli silla pullolla tehneet. Ja miksi... Jotenkin tosi vaikeaa kasittaa sellaista. Kuitenkin pieni ennakkoluuloinen inhoni ranskalaisia kohtaan syveni hieman. Ne on niin toykeita ja kovaaanisiakin. Sen jalkeen oli jotenkin hassua nahda juttuja amerikkalaisista vangeista. Siella oli lahinna kuvia missa ne nauroi ja pelas koripalloa. Niilla oli vissiin kivaa. Saivat jopa matkamuistoja reissun paatteeksi. Hah. Ma en kylla vielakaan taysin ymmarra Vietnamin sotaa. Ei sita ehka oikein voikaan ymmartaa, koska ei siina ollut mitaan jarkea. Toisin kuin Irakissa, sehan on tosi jarkevaa. Oljya hei, money money money.
Vankilan jalkeen paatin menna Temple of Literatureen. Cyclolla taas, nyt eri kuski. Kuski sanoi jaavansa odottamaan ulkopuolelle. Sanoin ettei tarvitse, mutta ei se suostunut poistumaan. Se kuitenkin vaan halus laiskotella tunnin. Temppeli oli taynna turisteja. Lonely Planetin kuvaus hiljaisesta paikasta kaupungin vilinan keskella oli taytta paskaa. Siella oli meluisia kalattavia turisteja. Eilinen pagoda oli paljon kivempi. Siella oli vain paikallisia ja muita aasialaisia, jotka osasivat olla hartaasti, niin kuin uskonnollisissa paikoissa kuuluukin olla. Vahan arsytti myos kaikki postikortteja ja t-paitoja tyrkyttavat myyjat. Turistikraasa on niin allottavaa. Yritin ottaa vahan valokuvia, mutta pitkastyin jo niita ottaessanikin ja arvelin pitkastyvani viela enemman kun niita pitaisi katsella, joten laitoin kameran pois. Turha vehje. Snaaf.
Sitten aloin neuvotella cyclokuskin kanssa hinnoista. Voi jeesus. Otti niin paahan. Lopulta maksoin ihan liikaa koska en vaan jaksanut enaa tinkia enempaa. Pidin sitten hotellimatkan ajan sille mykkakoulua, ja paatin etten enaa ikina mene cyclon kyytiin.
Mua vasyttaa. Taidan kayda syomassa ja lukea ja menna sitten nukkumaan. En luultavasti kirjoita mitaan Halong Bayn aikana. Etta silleen.
Sen jalkeen lahdin kavelemaan kohti Hanoi Hiltonia. Ositn appelsiineja. Tajusin vasta jalkikateen, etta ylihintaan. En oo viela taysin sisaistanyt dongin arvoa, tai lahinna sen arvoa taalla. Aiheutan varmaan kohta inflaation koko maahan. Sitten paatin kokeilla jotain extremea (tai sitten ei) ja hyppasin cyclon kyytiin saastaakseni rakkoisia jalkojani. Tietenkaan cyclokuski ei osannut englantia. Kysyin kylla hintaa etukateen, mutta kasitettiin toisemme vahan eri tavalla. Perilla sai sitten kinata kun se kuvitteli etta maksaisin muutaman kilometrin reissusta 5 dollaria. HAH! Oli hauskaa kun ymparille keraantyi ihmisia ihmettelemaan ja tulkkaamaan. Miesta alkoi selvasti havettaa etta se oli yrittanyt jallittaa mua niin pahasti, ja mua alkoi saalittaa... Ja sitten annoin sille saalin takia liikaa rahaa. Niinpa tietenkin. Oon aalio.
"Hanoi Hilton" oli tietenkin taynna turisteja. Tai ei siella onneksi tungosta ollut, mutta kuitenkin, arsyttavaa. Se oli aika kiva paikka, koska mulla on viime aikoina ollut pieni pakkomielle vankiloista. Se johtuu varmaan loppuvuoden Oz-putkesta. Kuitenkin naen koko ajan vankilaunia ja saan mielikuvia vankila-tarinoista ja muuta sellaista. Nain jopa McCainin lentopuvun. Siis vautsi. Oooh. Tai ei ihan. Lahinna kiinnostuin ranskalaisten vankeina olleista vietnamilaisista. Sain vahan kylmia vareita vanhasta giljotiinista ja naisten kidutusvalineista. Ma en edes halua ajatella mita ne oli silla pullolla tehneet. Ja miksi... Jotenkin tosi vaikeaa kasittaa sellaista. Kuitenkin pieni ennakkoluuloinen inhoni ranskalaisia kohtaan syveni hieman. Ne on niin toykeita ja kovaaanisiakin. Sen jalkeen oli jotenkin hassua nahda juttuja amerikkalaisista vangeista. Siella oli lahinna kuvia missa ne nauroi ja pelas koripalloa. Niilla oli vissiin kivaa. Saivat jopa matkamuistoja reissun paatteeksi. Hah. Ma en kylla vielakaan taysin ymmarra Vietnamin sotaa. Ei sita ehka oikein voikaan ymmartaa, koska ei siina ollut mitaan jarkea. Toisin kuin Irakissa, sehan on tosi jarkevaa. Oljya hei, money money money.
Vankilan jalkeen paatin menna Temple of Literatureen. Cyclolla taas, nyt eri kuski. Kuski sanoi jaavansa odottamaan ulkopuolelle. Sanoin ettei tarvitse, mutta ei se suostunut poistumaan. Se kuitenkin vaan halus laiskotella tunnin. Temppeli oli taynna turisteja. Lonely Planetin kuvaus hiljaisesta paikasta kaupungin vilinan keskella oli taytta paskaa. Siella oli meluisia kalattavia turisteja. Eilinen pagoda oli paljon kivempi. Siella oli vain paikallisia ja muita aasialaisia, jotka osasivat olla hartaasti, niin kuin uskonnollisissa paikoissa kuuluukin olla. Vahan arsytti myos kaikki postikortteja ja t-paitoja tyrkyttavat myyjat. Turistikraasa on niin allottavaa. Yritin ottaa vahan valokuvia, mutta pitkastyin jo niita ottaessanikin ja arvelin pitkastyvani viela enemman kun niita pitaisi katsella, joten laitoin kameran pois. Turha vehje. Snaaf.
Sitten aloin neuvotella cyclokuskin kanssa hinnoista. Voi jeesus. Otti niin paahan. Lopulta maksoin ihan liikaa koska en vaan jaksanut enaa tinkia enempaa. Pidin sitten hotellimatkan ajan sille mykkakoulua, ja paatin etten enaa ikina mene cyclon kyytiin.
Mua vasyttaa. Taidan kayda syomassa ja lukea ja menna sitten nukkumaan. En luultavasti kirjoita mitaan Halong Bayn aikana. Etta silleen.
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Veriset kengat ja olematon huvipuisto
Ei jeesus mun jalat. Oikeesti. Ne ei oo ikina olleet tallaiset. Mun jalkapohjista on lahtenyt melkein kaikki iho irti, kun jaloissa oli yhteensa 12 rakkoa. Suurin osa niista puhkesi jo kavellessa. Kavin tanaan yhdessa pagodassa ja kiertelemassa jarvea, ja aattelin kayda katsomassa toisenkin pagodan. Mutta sitten vahan eksyin. Kavelin harhaan 4 tuntia. Sitten kavelin toista kertaa samaan kohtaan ja paatin, etta nyt on aika kaantya takaisin. Yritin monta kertaa vaihtoehtoisia reitteja, mutta kaikki oli umpikujia, jotka johti joko jonkun pihaan tai sitten vaikka huvipuistoon. En oikeasti ymmarra miten isoa huvipuistoa ei ole merkitty mihinkaan niista kartoista mita mulla oli. Ei mulla kylla ollut muuta kuin Lonely Planet ja hotellin kartta. Mutta silti. Huvipuisto, kamoon. Eksyin viela lopuksi Old Quarteriinkin, kun fiksusti lahdin taalta kohti jarvea luottaen suuntavaistooni ja mennen sellaisia katuja mita ei ollut merkitty karttaan, mutta naita pienia mutkittelevia katuja pitkin ei ollutkaan niin helppoa palata pimealla... Jouduin lopulta ottamaan taksin. Se oli ihan hyva paatos, koska olin kavellyt aika pahasti harhaan ja olisin kavellyt viela lisaakin. Eika se taksi edes maksanut kuin 20000 dongia. Se on alle euron.
Huolimatta siita, etta olen kavellyt tanaan arviolta ainakin 25 kilometria, oli ihan hyva paiva. Paikalliset on tosi ystavallisia, vaikka eivat osaakaan puhua englantia eivatka ymmarra kartoista mitaan. Yks tati halus silittaa mun kattani. Sitten se paasti semmosia "ooo"-aania. Oli vissiin kiva kasi. Lapset on aina tosi innoissaan kun nakee ulkomaalaisen. Kiljuvat hellouta ja nauravat ujoina. Tosin yksi kiljui mulle konnichi wa. Eika se ollut japanilainen lapsi. Se siis ilmeisesti luuli mua japanilaiseksi. Hauskaa. Se varmaan johtui mun pukeutumisesta. Mullahan tietenkin oli porroinen Hello Kitty -laukku ja raitasukat ja horhelohame ja kaikki. Lisaksi kikatin ja huusin kawaii joka valissa ja aina kun nain jonkun jolla oli kamera tein sormistani voitonmerkin. Ihmekos erehtyi.
Eksyksissa tulin harhailleeksi myos vahan semmoisilla ei niin turisti -alueilla, jossa kaikki oli viela enemman ihmeissaan ulkomaalaisesta. Vahan liiankin ihmeissaan. Mua vahan vaivaa jos kaikki tuijottaa. Ja varsinkin silloin vaivasi, kun kavelin jotain pitkaa katua jonka varrella oli vain autopesuloita ja mekaniikka-liikkeita ja miehet huuteli mun peraan kaikkea mita en ymmartanyt laisinkaan. Mitakohan esimerkiksi "WOOOUUU" tarkoittaa. Enpa tieda.
Taa hotelli on tosiaan ihan kiva. Meluisa tosin, mutta se ei haittaa kun mulla on korvatulpat. Dormissa oli aikaisemmin jotain mukavia amerikkalaisia, nyt siella on vain mina ja yksi japsitytto, joka harrastaa viela pahempaa aamuista heratyksen torkuttelua kuin mina. Kikatellaan siella huoneessa sille kuinka sopo Hello Kitty on. Hihihihihi, niin sopo.
Oon kylla sniiduillu ihan kyballa. Mulla on menny tanaan 32000 dongia. En oo kayny syomassa, kun soin aamiaisen niin myohaan ja sitten mutustelin lentokoneaterioiden jamia. Tottakai ma saastin ne. Kamoon. Ruisleipaa ja muffinsia ja sampylaa. Lisaksi mulla oli pahkinoita. Ostin vaan limukkaa. Nyt mulla on viela pahkinoita iltapalaksi. Hyvin parjaa aamuun asti. Mutta huomenna taidan kylla menna syomaan. Olisin tanaankin mennyt, mutta paasin tanne hotellille niin myohaan etten enaa jaksa. Toivottavasti en kuole yolla nalkaan.
Ai niin. Meinasin unohtaa, etta tormasin jonkun teinitahtikisan casting-tilaisuuteen. Vahanko mua nauratti. Ne lauloi jotakin iskelmatyyppisia kipaleita tosi huonosti. Olisin osallistunut itsekin, mutta olin vaaralla puolella aitaa.
Huolimatta siita, etta olen kavellyt tanaan arviolta ainakin 25 kilometria, oli ihan hyva paiva. Paikalliset on tosi ystavallisia, vaikka eivat osaakaan puhua englantia eivatka ymmarra kartoista mitaan. Yks tati halus silittaa mun kattani. Sitten se paasti semmosia "ooo"-aania. Oli vissiin kiva kasi. Lapset on aina tosi innoissaan kun nakee ulkomaalaisen. Kiljuvat hellouta ja nauravat ujoina. Tosin yksi kiljui mulle konnichi wa. Eika se ollut japanilainen lapsi. Se siis ilmeisesti luuli mua japanilaiseksi. Hauskaa. Se varmaan johtui mun pukeutumisesta. Mullahan tietenkin oli porroinen Hello Kitty -laukku ja raitasukat ja horhelohame ja kaikki. Lisaksi kikatin ja huusin kawaii joka valissa ja aina kun nain jonkun jolla oli kamera tein sormistani voitonmerkin. Ihmekos erehtyi.
Eksyksissa tulin harhailleeksi myos vahan semmoisilla ei niin turisti -alueilla, jossa kaikki oli viela enemman ihmeissaan ulkomaalaisesta. Vahan liiankin ihmeissaan. Mua vahan vaivaa jos kaikki tuijottaa. Ja varsinkin silloin vaivasi, kun kavelin jotain pitkaa katua jonka varrella oli vain autopesuloita ja mekaniikka-liikkeita ja miehet huuteli mun peraan kaikkea mita en ymmartanyt laisinkaan. Mitakohan esimerkiksi "WOOOUUU" tarkoittaa. Enpa tieda.
Taa hotelli on tosiaan ihan kiva. Meluisa tosin, mutta se ei haittaa kun mulla on korvatulpat. Dormissa oli aikaisemmin jotain mukavia amerikkalaisia, nyt siella on vain mina ja yksi japsitytto, joka harrastaa viela pahempaa aamuista heratyksen torkuttelua kuin mina. Kikatellaan siella huoneessa sille kuinka sopo Hello Kitty on. Hihihihihi, niin sopo.
Oon kylla sniiduillu ihan kyballa. Mulla on menny tanaan 32000 dongia. En oo kayny syomassa, kun soin aamiaisen niin myohaan ja sitten mutustelin lentokoneaterioiden jamia. Tottakai ma saastin ne. Kamoon. Ruisleipaa ja muffinsia ja sampylaa. Lisaksi mulla oli pahkinoita. Ostin vaan limukkaa. Nyt mulla on viela pahkinoita iltapalaksi. Hyvin parjaa aamuun asti. Mutta huomenna taidan kylla menna syomaan. Olisin tanaankin mennyt, mutta paasin tanne hotellille niin myohaan etten enaa jaksa. Toivottavasti en kuole yolla nalkaan.
Ai niin. Meinasin unohtaa, etta tormasin jonkun teinitahtikisan casting-tilaisuuteen. Vahanko mua nauratti. Ne lauloi jotakin iskelmatyyppisia kipaleita tosi huonosti. Olisin osallistunut itsekin, mutta olin vaaralla puolella aitaa.
Lento ja hotskupotsku ja semmosta
Jep jep. Tassa sita ollaan Vietnamissa. Ja istutaan tietokoneella. Mita tuhlausta. Noh, ma olen taalla kaksi kuukautta, ehka siita ajasta voi vahan viettaa koneellakin huoletta. Mulla on aikaa. Se on kivaa.
Lahdin reissuun torstai-aamulla todella virkeana ja reippaana ja raikkaana ja kaikkea. Kahtena edellisena yona olin nukkunut neljan ja kahden tunnin younet, koska piti tehda kaikkea todella tarkeaa. Niin kuin paivittaa Ipodiin hyvat musiikit. Se on tarkeampaa kuin younet. Junassa nukuin viela puoli tuntia. Lentokentalla olin yli nelja tuntia etuajassa (typerat juna-aikataulut Pohjanmaalta) ja pitkastyin kuoliaaksi ja vahan vasy-angstasin. Lentokoneessa oli ihan kivaa leikkia henkilokohtaisella viihdejarjestelmalla. Siella oli Arrested Developmentia ja muuta kivaa. Vahan liiankin kivaa, koska unohdin edes yrittaa nukkumista ennen kuin puoli tuntia ennen aamiaisen tarjoilua. Sitten ne aaliot heratti mut.
Hongkongissa sain taas pitkastya odotellessa 7 tuntia lentoa Hanoihin. Ihastelin sita kuinka pienia ja sopoja kaikki ovat. Ja hopsoja. Aasialaiset on kaikki ihan hopsoja. Ostin jostain kaupasta vetta ja hopso myyja meinasi unohtaa antaa luottokorttini takaisin, kun oli vaan niin hopso. Ja pieni ja sopo. Univelat alkoivat tuntua sietamattomilta kentalla istuskellessa ja pilkin aika lahjakkaasti. Muutaman kerran herasin siihen, etta joku tuijotti, se on aika ikavaa. Yhdella kerralla se oli joukko intialaisia miehia. Ne haisi currylta. Toisella kerralla tuijottaja oli raskaana oleva nainen trikoopuvussa. Istui vastapaata jalat harallaan niin, etta aloin odottaa koska vauva syoksyy sielta paalleni. Ei se syoksynyt. Olin vahan pettynyt.
Nain myos jotain tosi omituista Hongkongissa. Siella oli yksi mummeli ilmeisesti lapsenlapsensa kanssa. Poika kuiskasi mummolleen jotain, jolloin mummeli riisui pojalta housut jalasta. Siina niin kaikkien keskella. Sitten se istutti pojan laheisen roskaponton paalle. Vieressa joku mies keskusteli kolikkopuhelimessa. Kohta poika alkoi vaantaa kaunista ruskeaa kikkaraa suoraan roskaponttoon. Mua vahan hammensi. Etenkin kun wc:t olisivat olleet noin 20 metrin paassa.
Hongkongin lentokentan neuvontapalvelut olivat aika hopsoja. Kysyin kolmelta eri neuvontahenkilolta, etta mihin pitaa tehda check in kun lentaa Vietnam Airlinesilla, ja ne kaikki vaitti etta it's too early, it not open yet. Kun lahtoon oli enaa tunti paatin viela varmistaa joltain check in -tiskilta etta enko tosiaan voisi tehda sita jossain avoinna olevista tiskeista, ja ne sanoi etta joo, tuossa missa on iso jono. Olin vahan etta aijaa. Sitten chekkasin sisaan ja sain vahan juosta lahtoportille.
Lento Vietnam Airlinesilla oli aika muhkurainen. Tai ei itse lento, lahinna lahto ja laskeutuminen. Koneesta kuului jotain epamaaraista kirskuntaa. Mutta eipa se mitaan. Lentokentalla odotti hotellin lahettama kuski. Ilma oli aika kolea. Nousin auton kyytin ja katselin maisemia horroksessa. Hotellilla oltiin todella ystavallisia, itse olin ihan horroksessa enka tajunnut oikein mistaan mitaan. Kavin suihkussa ja menin nukkumaan. Nukuin kolmetoista tuntia. Herailin tosin valilla omituisiin uniini. Kerran herasin siihen etta kiroilin unissani suomeksi. En tieda mista nain unta, mutta ainakin sanoin "saatana". Se on omituista, koska en kayta niin pitkia kirosanoja hereilla. Ehka mussa oli joku paha henki tai jotain. Tai sitten ei. Muut huoneen asukkaat kuitenkin varmaan tykkas kun olin unissanikin niin seurallinen.
Aamulla en millaan jaksanut nousta ylos. Kuuntelin musiikkia, kunnes hotellin johtaja kavi herattamassa mut puoli yhdeltatoista etta ehtisin syoda aamiaista. Aamiaisen jalkeen kadotin kerran luottokorttini ja kolme kertaa kannykkani. Olen aika taitava. Nyt mua vasyttaa taas. Taidan silti menna muutamaksi tunniksi tutkimaan kaupunkia. Siella on ihan kiva ilma. Aurinko paistaa. Hieman koleaa. Mulla on liian vahan lampoisia vaatteita. Ehka ma parjaan kuitenkin. No niin. Ei muuta. Heipparallaa.
Lahdin reissuun torstai-aamulla todella virkeana ja reippaana ja raikkaana ja kaikkea. Kahtena edellisena yona olin nukkunut neljan ja kahden tunnin younet, koska piti tehda kaikkea todella tarkeaa. Niin kuin paivittaa Ipodiin hyvat musiikit. Se on tarkeampaa kuin younet. Junassa nukuin viela puoli tuntia. Lentokentalla olin yli nelja tuntia etuajassa (typerat juna-aikataulut Pohjanmaalta) ja pitkastyin kuoliaaksi ja vahan vasy-angstasin. Lentokoneessa oli ihan kivaa leikkia henkilokohtaisella viihdejarjestelmalla. Siella oli Arrested Developmentia ja muuta kivaa. Vahan liiankin kivaa, koska unohdin edes yrittaa nukkumista ennen kuin puoli tuntia ennen aamiaisen tarjoilua. Sitten ne aaliot heratti mut.
Hongkongissa sain taas pitkastya odotellessa 7 tuntia lentoa Hanoihin. Ihastelin sita kuinka pienia ja sopoja kaikki ovat. Ja hopsoja. Aasialaiset on kaikki ihan hopsoja. Ostin jostain kaupasta vetta ja hopso myyja meinasi unohtaa antaa luottokorttini takaisin, kun oli vaan niin hopso. Ja pieni ja sopo. Univelat alkoivat tuntua sietamattomilta kentalla istuskellessa ja pilkin aika lahjakkaasti. Muutaman kerran herasin siihen, etta joku tuijotti, se on aika ikavaa. Yhdella kerralla se oli joukko intialaisia miehia. Ne haisi currylta. Toisella kerralla tuijottaja oli raskaana oleva nainen trikoopuvussa. Istui vastapaata jalat harallaan niin, etta aloin odottaa koska vauva syoksyy sielta paalleni. Ei se syoksynyt. Olin vahan pettynyt.
Nain myos jotain tosi omituista Hongkongissa. Siella oli yksi mummeli ilmeisesti lapsenlapsensa kanssa. Poika kuiskasi mummolleen jotain, jolloin mummeli riisui pojalta housut jalasta. Siina niin kaikkien keskella. Sitten se istutti pojan laheisen roskaponton paalle. Vieressa joku mies keskusteli kolikkopuhelimessa. Kohta poika alkoi vaantaa kaunista ruskeaa kikkaraa suoraan roskaponttoon. Mua vahan hammensi. Etenkin kun wc:t olisivat olleet noin 20 metrin paassa.
Hongkongin lentokentan neuvontapalvelut olivat aika hopsoja. Kysyin kolmelta eri neuvontahenkilolta, etta mihin pitaa tehda check in kun lentaa Vietnam Airlinesilla, ja ne kaikki vaitti etta it's too early, it not open yet. Kun lahtoon oli enaa tunti paatin viela varmistaa joltain check in -tiskilta etta enko tosiaan voisi tehda sita jossain avoinna olevista tiskeista, ja ne sanoi etta joo, tuossa missa on iso jono. Olin vahan etta aijaa. Sitten chekkasin sisaan ja sain vahan juosta lahtoportille.
Lento Vietnam Airlinesilla oli aika muhkurainen. Tai ei itse lento, lahinna lahto ja laskeutuminen. Koneesta kuului jotain epamaaraista kirskuntaa. Mutta eipa se mitaan. Lentokentalla odotti hotellin lahettama kuski. Ilma oli aika kolea. Nousin auton kyytin ja katselin maisemia horroksessa. Hotellilla oltiin todella ystavallisia, itse olin ihan horroksessa enka tajunnut oikein mistaan mitaan. Kavin suihkussa ja menin nukkumaan. Nukuin kolmetoista tuntia. Herailin tosin valilla omituisiin uniini. Kerran herasin siihen etta kiroilin unissani suomeksi. En tieda mista nain unta, mutta ainakin sanoin "saatana". Se on omituista, koska en kayta niin pitkia kirosanoja hereilla. Ehka mussa oli joku paha henki tai jotain. Tai sitten ei. Muut huoneen asukkaat kuitenkin varmaan tykkas kun olin unissanikin niin seurallinen.
Aamulla en millaan jaksanut nousta ylos. Kuuntelin musiikkia, kunnes hotellin johtaja kavi herattamassa mut puoli yhdeltatoista etta ehtisin syoda aamiaista. Aamiaisen jalkeen kadotin kerran luottokorttini ja kolme kertaa kannykkani. Olen aika taitava. Nyt mua vasyttaa taas. Taidan silti menna muutamaksi tunniksi tutkimaan kaupunkia. Siella on ihan kiva ilma. Aurinko paistaa. Hieman koleaa. Mulla on liian vahan lampoisia vaatteita. Ehka ma parjaan kuitenkin. No niin. Ei muuta. Heipparallaa.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Matkakuumeblogi
Iik. Tein tämmösen matkablogin itselleni. Ja tällä sivulla on palloja. Ja tän nimi on Liisan taikasaappaat. Vähän hyvä nimi. Vähän hyvät pallot. Jes. Tästä tulee maailman paras blogi. Nyt mulle tuli matkablogistressi. Mitä jos mä epäonnistun? En ole ikinä aikaisemmin onnistunut kirjoittamaan matkakertomuksia. Samoin kuin en osaa ottaa kuvia matkoilla. Molemmat toiminnat jotenkin irrottavat siitä hetkessä elämisen kokemuksesta. Itse matkoista tulee nautittavampia, mutta en muista enää jälkeenpäin yksityiskohtia kovinkaan pitkään ja tuntuu etten olisi tehnyt mitään. Ehkä en olekaan.
Joo. Mutta nyt mä teen jotain. Torstaina lähden kohti Vietnamia. Matkassa menee lähemmäs 30 tuntia, kun asun täällä ei minkään keskellä. Olen aika innoissani. Ihan vähän vaan. Ei kovin paljoa. Kohtuudella. HIHiIHIHIHIAHAAIAHIHAIHAIHAIHIIHIIHIOHOHOHOOHIHIHIH.
Joo. Mutta nyt mä teen jotain. Torstaina lähden kohti Vietnamia. Matkassa menee lähemmäs 30 tuntia, kun asun täällä ei minkään keskellä. Olen aika innoissani. Ihan vähän vaan. Ei kovin paljoa. Kohtuudella. HIHiIHIHIHIAHAAIAHIHAIHAIHAIHIIHIIHIOHOHOHOOHIHIHIH.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
