Kaikki on loppu

Okei, olen "kotona". Olen ollut "kotona" kohta viikon. Käsitän että matka on ohi. Käsitän että mun on viimeinkin suljettava tämä blogi. Koska kaikki on ohi. Kaikki. Yäää. No ei se mitään. Elämä jatkuu.

Käytin jäljellä olevan ajan Hanoissa yrittäen etsiä hauskoja tuliais-juttuja. En oikein löytänyt mitään mitä olisin halunnut ostaa. Ostin kuitenkin itelleni muutaman kommunisti-julisteen. Olin aika väsynyt yöjunailun jäljiltä ja hengailin aika paljon hostellilla, missä oli kivaa, koska siellä oli kivoja tyyppejä. Illalla kaikki meni juhlimaan ja mäkin olisin mennyt, mutta mulla oli aamulla herätys neljältä niin en viittinyt. Ja olin tosi väsynyt. Tyypit tuli huoneeseen aamulla kolmelta ja heräsin siihen. En herännyt herätykseeni neljältä. Nukuin pommiin ja heräsin viideltä. Ei se mitään, viidessätoista minuutissa kävin suihkussa ja puin ja pakkasin rinkan ja olin linkka-asemalla puoli kuudelta niin kuin pitikin. Menin paikallislinkalla vaikka hostellinpitäjä väitti ettei kannattaisi. Se linkka tulikin aika tosi täyteen, mutta ei se mua haitannut, kun mulla oli istumapaikka. Hahahaa.

Oisin ostanut lentokentältä aamiaista, mutta siellä oli kalliit lentokenttähinnat niin en viittiny, kun aattelin säästää jäljellä olevat 700.000 dongiani että voisin vaihtaa ne Thaimaan valuuttaan. Thaimaassa jouduin toteamaan, ettei se onnistu, ku valuutanvaittopisteet ei hyväksy dongeja. Voi pylly. Vaihdoin sitten euroja. Tapasin Bangkokin lentokentällä hauskan pariskunnan joka kinasteli koko ajan pienistä valkoisista koirista ja jaoin niitten kanssa taksin keskustaan, koska se tuli halvemmaksi kuin lentokenttäbussi.

Bangkok oli ihan perseestä ja kävin siellä jossain typerissä paikoissa ja tuhlasin järjettömästi rahaa kun mulla vaan oli niin paska fiilis ja jotenki siellä oli vaikeasti määriteltävissä olevaa ällöttävän hekumallista tunnelmaa ja onnettomia ihmisiä kaduilla ja äh. Olin jossain rumassa puistossa kelailemassa että mitä hittoa mä täällä teen ja joku puliukko ja -akka pakotti mut ottamaan siemeniä käteeni vaikka sanoin että ei kiitos, kun jos en ojentanut kättäni ne vaan kaatoi niitä siemeniä mun päälle, ja 5 miljoonaa pulua yritti nokkia mua kuoliaaksi kun olin siemenissä. Heitin vähän äkkiä ne kädessäni olevat pois että ne pulut lähtis. Sitten puliukko ja -akka vaati rahaa tästä hyvää onnea tuovasta teosta, ja ne suuttui aika paljon kun sanoin että enkä maksa. Thaimaa tuntui Vietnamin jäljiltä tosi kalliilta, mutta särkylääkkeet oli sentään halpoja ja ne suli heti suuhun jauhoisena möykkynä. Nam.

Menin bussilla takas lentokentälle ja oottelin siellä aika pitkään. Mulla oli nälkä, mutta mulla ei ollut tarpeeksi rahaa syödä mitään, ku kaikki oli niin kallista ja jouduin maksamaan lentokenttäveroakin. Otti päähän ja aattelin etten kyllä tasan lähde Thaimaaseen toiste. Ei kyllä ollut missään vaiheessa tarkoituskaan. Vitsit se oli pyllystä. Sanon oltuani 9 tuntia yhdessä maan kaupungissa. Ihan perusteltua. Joo joo.

Oli tosi outoa kun lentokentällä oli ihmisiä jotka puhui suomea. Lentokoneessa istuin jonkun tädin vieressä, jolla oli valkoinen tukka ja oranssi rusketus. Meidän takana istui paappa, joka oli tosi huolissaan turbulensseista ja kyseli koko ajan lentoemänniltä onko kaikki ok. Kone oli iso ja täyteenahdettu. Mulla oli outo olo, mutta nukuin hyvin, koska olin niin väsynyt.

Aamulla tuntui vielä oudommalta. Maisemat lentokoneen ikkunasta vaikutti tosi kylmiltä ja epätodellisilta. Suomessa on jotain kylmää ja epätodellista, sitä jotain on vaikea kuvailla. Laitoin lentokentällä puolet vaatteista päälleni etten paleltuisi kun astun ulos ovesta. Ei onneksi ollut ihan niin kylmä kuin pelkäsin, aurinko lämmitti, mutta tuuli oli ihan hirveä ja ilkeä. Bussikuski oli lämmin ja mukava. Tikkurilassa jouduin odottamaan kaksi tuntia junaa Pohjanmaalle ja ihmiset siellä ei olleet lämpiviä ja mukavia. Tikkurilan ruokakaupoissa oli varmaan ollu sitruunat tarjouksessa edellisenä päivänä. HEHEHEHEHEHE, vähän hyvä vitsi. Huoh, oon idiootti. Sekin vielä. Sitten kun viimein pääsin istumaan junaan, tajusin viiden minuutin sisään että hei, jotain puuttuu. Se jotain oli paperikassi, jossa oli kahdet housut, ja toisien housujen taskussa oli mun luottokortti ja ajokortti. Hupsis. Soitin siskolle ja laitoin sen etsimään numeroita. Sitten vähän soittelin ja sain vääriä numeroita ja soittelin lisää. Lopulta sain kiinni oikean bussifirman tyypin ja se oli leppoisa heppu, joka lupas tarkistaa kassitilanteen, ja vähän ennen kuin juna oli Seinäjoella sain siltä puhelun että kassi oli löytynyt bussista ja kaikki oli tallessa ja jee. Se oli vielä niin ystävällinen että jäi ylitöihin oottelemaan mun kassin sisältävää bussia niin että sai postittaa sen kassin mulle. Hyvä tyyppi.

Perjantaina mä sain kassini. Sen pituinen se.

Mjiauh

No niin, oon taas Hanoissa. Sapassa oli aika paljon tonttulakkisia ihmisia ja tosi kosteet tunnelmat. Kiiparoin muutamille vuorille ja vahemmistokyliin kylailemaan. Oli yksi kauneimmista paikoista missa olen ollut. Vahan ehka arsytti taas semmonen "hello my friend, buy this from me" -tasoinen kommunikaatio, mutta minkas teet.

En nukkunut viime yona junassa kuin puolisen tuntia, mutta en voi menna nyt nukkumaan, nukun muuten koko paivan ja menee ihan plorinaksi. En kylla tieda yhtaan mita teen tanaan. Kaikki on kiinni maanantaisin. Oon jo nahnyt kaiken Hanoissa. Ma ehka vaan itken tanaan koko paivan. Ma en halua tulla takaisin. Ihan oikeesti. Ma varmaan masennun kolmeksi vuodeksi kun tuun takas Suomeen. En ma tieda mita teen siella. En mitaan. Ehka alan soittaa nokkahuilua kadulla. Se on paras idea tahan asti. Ja se on aika huono. Ei kakka iik.

Ja huomenna mun pitais viettaa paiva Bangkokissa. Pitaa etsia infoa. Vai pitaako? Ehka ma vaan haahuilen siella. Ei kylla mun pitaa etsia infoa. Haahuilen sitten Suomessa.

Paivaunia Sapassa

Jep jep. Hanoissa ollessani kavin viela vesinukkeja katsoessa ja ne oli aika hohhoijaa, mutta olin silti aika poyristynyt joidenkin ihmisten kaytostapojen puutteesta, eivat tainneet tietaa teatterissa kaymisen etiketista yhtaan mitaan. Ja sehan on tosi tarkeaa. Joo joo. Lisaksi olin vahan feministi ja kavin naisten museossa, joka oli yllattavan mielenkiintoinen osittain. Siella pyori mielenkiintoisia dokkareita katukaupustelijanaisista. Sitten ma kavelin jonnekin kauas leffateatterille vaan todetakseni, ettei siella pyorinyt mitaan hyvaa paitsi Slumdog Millionaire, ja oon nahnyt sen jo. Hohla. Lisaksi juttelin monien kanssa Hoan Kiem -jarven rannalla. Se on semmonen jutustelupaikka. Tykkasin aika paljon yhdesta hanoilasesta tytosta jolla oli kauniit alykkaat silmat ja jotenkin vahan kiukkuinen asenne ja joka haluaisi kanssa matkustella yksin. Useimmat vietnamilaiset tytot ei uskaltaisi.

Hanoissa tuntui eilen koko paivan tosi kylmalta ja yolla junassa aloin vahan kuumeilla taas. Olin kuitenkin tosi iloinen junan lansimaisesta vessasta, yleensa junissa on kyykkyvessat, ja ne on tosi huono idea muutenkin, mutta etenkin silloin kun on liikkeessa. En kuitenkaan kauheasti saanut nukutuksi ja olin aika kuollut juna-asemalla ja siksi vahingossa maksoin torkeeta ylihintaa jollekin minibussikuskille etta paasin Sapaan (tanne on Lao Caista ja rautatieasemasta semmoset 40 kilsaa) enka heti ees tajunnut asiaa kun olin vaan niin njam njam njaa. Loysin onneksi heti aika hyvan hotellin, siella olis ollut 6 dollarin huone mutta halusin nakoalan ja otin sitten 7 dollarin huoneen. Kavin suihkussa ja sitten vaan aloin nukkua. Nyt on vahan parempi olo mutta harmittaa etta paiva meni ihan hukkaan. Mulla ei oo kauheesti enaa aikaa. Mutta toisaalta tanaan oli muutenkin tosi sumuista ja vahan sateista, joten ehka ei olis ollut hyva vaelluspaiva. Ehka. Onkohan taalla muuten paska saa muutenkin. Voi ei. No mutta ei sumu oikeestaan oo kauheen paha asia, siita tulee semmonen mysteeritunnelma. Scooby Doo -mysteeri. Taalla on kylla tosi nattia. Ja montagnardeilla on tosi kauniit silmat. Ootan huomista innolla. Aion olla terve. Kukaan ei voi estaa sita. Ma olen huomenna terve. Kylla.

Mulle tuli yhtakkia mieleen uni jonka nain junamatkalla Saigonista Hanoihin. Siina ma saavuin juna-asemalle ja siella oli Alexander Stubb ja joku nainen, joka naytti ihan Alexander Stubbilta. Kavi ilmi etta ne oli siella mua odottamassa, ja sitten ma lahdin pitkalle matkalle vuoristoon ratsastaen Alexander Stubbin reppuselassa. Se oli aika siistia.

Hanoissa taas

Nyt on tapahtunut niin paljon kaikenlaista ettei tanne nyt oikein jaksa kirjoittaa ees yhta miljoonasosaa. Mutta junassa aika kului mielettoman nopeasti. Olisin voinut junailla paljon kauemminkin. Parhaimmat palat maisemista meni kylla vahan ohi kun ne tuli siina aamukuuden ja kasin valilla jolloin olin kaikkein sikeimmassa unessa, herailin kylla valilla ihastelemaan, mutta nukahdin aina kun rapytin silmiani. Matkan aikana osastotoverit vaihtui kaksi kertaa, ja viimeisimmat oli oikein mukavia vanhuksia ja ne tarjos mulle ruokaakin. Ikava kylla luulin niitten possunpalasia tofunpalasiksi (oikeesti mika tyyppeja vaivaa, tofusta tehdaan lihan nakoista ja lihasta tofun nakoista, njaahpyyh) ja huomasom erheen vasta kun se oli mun suussa ja tulin sen takia syoneeksi palan possua. Mulle tuli vahan ikava olotila vatsaan ja lisaksi kuulin paassani skriiiik-aania.

Aamulla yritin menna samaan hostelliin missa olin aikaisemmin Hanoissa, mutta se ei ollut auki viela neljalta ja mua ei himottanut istua odottelemassa kahta tuntia ulkosalla, joten menin sellaiseen halpaan hotelliin joka oli auki. Musta tuntuu etta sanky kuhisee loisia ja aina kun vessan vetaa tai kay suihkussa huoneessa haisee vartin ajan viemarilta. Nami nami. Taas ma kirjoitin nami nami vaikkei ollut tarkoitus. Aaaah.

Ma luulin etta nayttaisin junamatkan jalkeen rajahtaneelta ja olisin tosi vasynyt, mutta oikeestaan olin aika hehkee ja pirtea. Hotellinjohtajakin luuli mua 17-vuotiaaksi. 17 tai 46. Nyt kylla oikeesti vahan naytan 17-vuotiaalta pojalta joka kulkee kaikkialle skeittilaudalla. Mikakohan mun naamaa taas vaivaa. Olin kylla oikeesti aika hehkee tanaan kun yksi mies kaveli kadulla vastaan, katsoi muhun pain, kompastui ja tormas seinaan. Se oli melkein yhta upeeta nahda kuin se kun mies oikeesti kompastui banaaninkuoreen. Sita luulee etta tommosia juttuja tapahtuu vaan elokuvissa. Lisaksi joku tyyppi sanoi mulle etta hello angel from paradise ja ma olin vahan etta oooo. Pisteilla. En todellakaan ollut oooo. Vaan oooo. Pisteilla.

Kaytin aikaisen heraamisen hyvakseni ja kavin viimeinkin katsomassa Ho-setaa. Se oli aika kuollut. Henkilopalvonta on muuten tosi pelottavaa eika ees Ho-seta itse olisi halunnut mitaan tallaista. Painvastoin. Mutta ihmiset on vahan typeria. Sen kun palvovat. Lisaksi en ihan tajunnut mita tekemista lahistolla olevan Ho-seta -museon esineistoon kuuluvilla jattilaisananaksilla oli minkaan kanssa. Se museo oli tosi kommunistinen pelottavalla tavalla. Ja siella oli jattilaisananaksia. Ja muutenkin kaikkea absurdia taidetta.

Kun tulin sielta hardellista missa oli mauseloumi ja museo ja Hon vanha asunto ja muuta vastaavaa, joku outo moottoripyorakuski jolla oli ihan liian pitkat kynnet alkoi selitella mulle kauheesti ja sanoi etta don't worry be happy kun ma olin menossa pois pain, ja ma olin silleen etta en ma huolehdi, mutta ei mua nyt vaan kiinnosta mitkaan kierrokset. Sitten kun se kuuli etta oon Suomesta se kuuntelutti mulla jotain puheluita joita se oli aanittanyt, se oli puhunut jonkun suomalaisen kanssa viime viikolla. Sitten se oli tavannut toisen suomalaisen ja laittanut sen soittamaan sille ensimmaiselle ja se oli aanittanyt senkin puhelun. Tosi kivaa. Sitten ma sain kuunnella kun ne oli silleen ettaa oo-hohoo, mennaanks juhliin vappua jee. Okei joo. Ma olin vaan iloinen etten ollut tavannut kumpaakaan niista. En muuten tajua sita aksenttia milla tosi monet suomalaiset puhuu englantia. Ne puhuu silleen etta puolet sanoista kuulostaa narisevan kysyvilta.

Ma loysin tanaan viimeinkin kavellen rautatieasemalle ja olin tosi tyytyvainen itseeni. Sen jalkeen olin niin pollee etta kysyin kaikilta jotka tuli vastaan kartan kanssa etta voinko ma auttaa niita. Sitten ma neuvoin niita vaikken tiennyt yhtaan neuvoinko oikein, mutta mita siita, ma ilahduin ja ne ilahtui, ainakin hetkeksi kunnes eksyivat huonojen ohjeiden takia. Ostin huomisillaksi junalipun Sapaan. Tajusin vasta myohemmin etta idiootti, olisin voinut ostaa sen taksi illaksi. En vaan tajunnut etta kello oli vasta yksi iltapaivalla siina vaiheessa. Paiva tuntuu aika pitkalta kun heraa aamulla puoli neljalta. Nyt mun pitaa keksia mita ihmetta teen Hanoissa koko huomisen paivan. Tanaan illalla meen viela kattomaan vesinukkenaytosta. Iltapaivaksi mulla ei oo mitaan tekemista. Kayn varmaan syomassa ennen nukkeja niin voin sitten tulla aikaisin nukkumaan. Kirppujen keskelle viemarin tuoksuun. Ihanaa. Huomenna ma varmaan sitten vaan luen aika paljon. Luen talla hetkella Zenia ja moottoripyoran huollon tarkeytta. Tai mika liekaan suomeksi. Kuvittelin lukevani sen kokonaan junassa, mutta en paassyt edes puoleenvaliin. Se matka meni niin nopeasti. Oikeesti.

Kirjotetaan nyt sitten jotain

Tanaan kavin kahdessa museossa, joista toisessa oli aika paljon pariskuntia ottamassa haakuvia, ja toisessa palvottiin Ho-setaa. Jouduin odottamaan lounasajan etta paasen sisaan Ho-sedan museoon, joten kiertelin vahan ympariinsa sillan toisella puolella ja oli tosi alloa. Semmonen koyhyys missa on vaatimattomat olosuhteet mutta paikat on ihan siisteja on jees, mutta nyt ma kuljin semmosilla alueilla missa oli lahinna vaan teollisuus-slummeja. Siella oli roskaa ja likaa ja kaikkea alloa ja teollista ympariinsa ja mua aklotti tosi paljon ja vahan jopa pelotti, koska semmosesta vaan tulee tosi uhkaava ilmapiiri, mutta kaikki vietnamilaiset oli siella ihan normaalisti. Ilmeisesti niita vaan ei hairitse roskakasat ja likaisuus.

Kun kavelin museoilta takaisin kohti toria, nain kadulla miehen jonka kasvot oli jotenkin sulaneet ja valuneet, niin etta ne roikkui silla tavalla kuin joissain typerissa kauhunaamareissa. Ma vahan kauhistuin ja melkein aloin kiljua ja ryntasin vaan mahdollisimman akkia siita ohitse kun se katsoi suoraan mua pain ja kerjasi ja tuli aika tosi paha mieli taas.

Torilta ostin kilon kahvia. Puoli kiloa naadan paskantamaa kahvia (tervetuloa kaikki mun luo kahville ja pullalle, ette halua tietaa mita pullissa on) ja puoli kiloa Buon Ma Thuotin kahvia. Jota en sitten ostanut silloin sielta Buon Ma Thuotista vaikka oli tarkoitus, koska aattelin etten jaksa raahata kahvia rinkassani montaa viikkoa. Enka olis jaksanutkaan.

Ma ostin aamulla junalipun Hanoihin. Se maksoi melkein yhta paljon kuin lentolippu ja kestaa 33 tuntia, eli meen junalla ihan vaan junan takia. Koska tolla reitilla on kuulemma tosi upeet maisemat ja en oo ikina ollut junassa noin montaa tuntia. Ma tykkaan junista.

Ai niin joo

Okei ma hammennyin asken tosi paljon kun luin mita olin juuri kirjoittanut. Etenkin kun siella luki valissa jotain etta "hipitihopiti" ja muuta tosi omituista eika mulla ollut mitaan muistikuvaa etta olisin kirjoittanut sellaisia. Mussa on demoni. Iiik. Hipitihopiti ja nami nami nami -demoni.

En ma ton takia kirjoittanut uutta tekstia. Vaan possujen takia. En tajua miten unohdin. Sateen aikana nain joen varrella kun tyypit anki semmosia jattisikoja kuljetushakkiin joka ei ollut tarpeeksi iso edes yhdelle jattisialle. Ja sitten ne siat raakyi ihan hirveesti. En oo ikina kuullut semmosta aanta. Se kaikui mun paassa pari minuuttia sen jalkeen. Ja se oli tosi kamalaa. Oon ma aikaisemminkin nahnyt pikkupossuja ja kanoja ja kerran jopa koiria tayteen tungetussa pikkuhakissa moottoripyoran takana matkalla jonkun masuun, mutta ne on olleet niin pienia ja hiljaa etta semmosen pystyy sivuuttamaan. Kirkuvia jattisikoja ei voi sivuuttaa. SKRIIIIIIIIIK. Onneksi en syo lihaa. Hyva mina.

Se oli hyva niin

Hihii, tosi muikeeta! Hypermuikeeta! Muikkelispuikkelismuikeeta! Eilen illalla ma ihan oikeesti nukahdin. Siis ihan oikeesti. Katoin vaan illalla kaupungilta tultuani pari jaksoa True Bloodia telkkarista ja ne oli jannia ja sitten tuli jotain elokuvaa mita yritin katsoa mutta nukahdin ja herasin parin tunnin paasta sammuttamaan telkkarin ja sitten vaan tuhisin niin tyytyvaisena etta. Vitsit on ihanaa kun oikeesti vaan nukahtaa sen sijaan etta yrittaa monta tuntia saada unta ja sitten kun viimein aamulla nukahtaa pitaisi jo herata ja puolet paivasta menee hukkaan. Ma herasin itsestaan jo puoli neljalta aamulla, melkein pirteana. Kollotin viela tunnin sangyssa silleen namitellen viela nukkumistani ja sitten nousin ylos ja puin ja soin ja hyppelehdin alakertaan.

Parin minuutin paasta tuli paatti-aija ja lahdin sen matkaan, hipitihopiti. On niin jannaa kuinka eloisaa ja samaan aikaan uneliasta taalla on jo ennen kuutta aamulla. Saa oli pilvinen, mutta lammin. Paatti-aija oli ihan hauska, vaikka ei osannut englantia. Se sanoi vaan aina etta "hello" kiinnittaakseen mun huomioni ja sitten se osoitti jotain ja sanoi mika se oli, englanniksi jos osasi ja jos ei niin vietnamiksi. "Hello pig." Kaytiin parilla kelluvalla torilla ja ne oli aika jannia, ostin vaan kahvia ittelleni ja limukan paatti-aijalle, koska ma en syo lihaa enka siksi herkutellut perinteisella keitolla. Ma innostuin myos ottamaan kuvia, koska nain koko ajan kaikkea vahan siistimpaa, mutta en oikein ehtinyt paasta vauhtiin ennen kuin kameran akku loppui. Hohla. Tanne asti se kesti. Aika pitkaan. Mutta totta kai se kuoli justiin kun olisi ollut oikeesti kuvausintoa.

Torien lisaksi kaytiin muutamalla saarella. Ensimmaisella oli hedelmapuita ja joku pieni tehdas, jossa ne teki vissiin riisikakkuja, tai ei kakkuja, semmosia tortillan tapaisia leipasia. En oikein tajunnu kun ei ollut yhteista kielta. Lisaksi siella saarella oli tosi isoja sikoja. Ihan valtavia.

Toisella saarella oli riisipeltoja ja kaikkea ja sain kavella siella vahan alle puolisen tuntia ittekseni. Siella oli lapsia jotka tanssi riemusta (ei oo mitaan mahtavampaa kuin riemutanssit) ja sanoi hellou ja hyppi ja pomppi ja tarjos mulle hedelmia. Sitten siella oli semmonen hauska silta, joka oli vaan yksittaisia kapeita lautoja riisipellosta torrottavien kapeiden lautojen varassa, ja olin vahan ihmeissani kun se kesti mun painoni.

Kolmannella saarella kaytiin syomassa lounasta. Soin omani aika nopeasti koska en jaksanut syoda paljoa, ja sitten join kahvia ja tulin tosi levottomaksi ja olin vahan silleen etta njiaaaah, lahdetaan jo, jooko jooko jooko. Ei me lahdetty, mutta paatti-aija antoi mulle kaarmeen jolla sain leikkia. Ma pelkaan kaarmeita tosi paljon. Joten kaarmeen kanssa leikkiminen oli aika jannaa. Mun kasi tarisi ihan hulluna vaikka yritin pitaa sita paikoillani. Ma tunsin kuinka sen kaarmeen sydan tykytti ja aattelin, etta meita varmaan pelottaa molempia yhta paljon. Lopuksi mua ei enaa paljoakaan pelottanut ja aattelin etta hitsit, ma en tata menoa kohta pelkaa enaa yhtaan mitaan. Sen jalkeen kun laitoin kaarmeen pois mut kutsuttiin pelaamaan korttipelia, ja pelasin, koska olin niin levoton etta halusin tehda ihan mita vaan. Yks aija taustalla veti jotain nenuunsa. Hui. En ymmartanyt korttipelista yhtaan mitaan ja voitin nelja kierrosta perakkain. Sitten aloin ehka tajuta jotain ja havisin. Se oli tosi tylsa peli mutta kaikki hihkui ihan innoissaan. Kukaan ei puhunut englantia ja ma en tajunnut mistaan mitaan. Siella saarella kavi jotain muitakin ulkomaalaisia ja niille tehtiin omituisia hierontoja, joista lahti "flap flap flap" -aani.

Sitten kun lahdettiin kolmannelta saarelta alkoi sataa aika kovaa ja kastuin. Se ei haitannut, koska hotellilla paasin lampimaan suihkuun. Nami nami nami. Mun hotellihuone on aika hassu. Siella on kylpyhuoneessa yksi laatta, jossa on kuva naisesta rannalla pikkuhousuissa ja marassa valkoisessa topissa. Se ei siis ole mikaan irtokuva, vaan se on osa laatoitusta. Etta kiva. Lisaksi siella selkeasti yliarvioidaan lansimaalaisten pituutta. Pesuallas on melkein hartioiden korkeudella ja ma en nae peilista muuta kuin paalakeni.

Mekongin joet oli kylla ihan upeita. Tykkasin etenkin ankkaparvista. Ne oli tosi typeria ankkoja ja mua nauratti. Harmitti tosi paljon etten voinut ottaa kuvia. Oli niin siistia. Ja ihan erilaista kuin muualla Vietnamissa.

Paatti-aija askarteli mulle kasveista koko ajan kaikkea kummallista viireista leikkikukkiin ja sormuksiin ja ma vahan mietin etta naytankohan 12-vuotiaalta. Viimeksi kun katoin itteani peilista naytin mielestani noin 46-vuotiaalta. Oon kylla aika huono arvioimaan ihmisten ikia. Mutta noin 46.

Oli aika siisti paiva. Se on nyt ohi. On on. Vaikka tapahtuisikin viela jotain niin en jaksaisi prosessoida sita aivoissani, joten ei mitaan tule tapahtumaan. Aion vaan maleksia vahan ja menna aikaisin nukkumaan. Huomenna bussilla takaisin HCMC:yn ja sielta mahdollisimman nopeesti juna Hanoihin ja Hanoista Sapaan. Kylla ma nain nyt onneksi tarpeeksi Mekongia. Jos nakisin lisaa voisin saada yliannostuksen. Seitseman tuntia veneessa oli aika paljon. Ja taa oli just muikee paikka nahda perusjutut. Pohjoisessa olis voinut olla jotain eri tavalla mielenkiintoista, mutta njaah, mulla ei oo aikaa. Sapa kiinnostaa enempi. Jepsista jee.